Heprealaisille 9:1–28

  • Pyhä palvelus maanpäällisessä pyhäkössä (1–10)

  • Kristus meni taivaaseen oma verensä mukanaan (11–28)

    • Uuden liiton välittäjä (15)

9  Entiseen liittoon kuului pyhää palvelusta koskevia lain vaatimuksia, ja sillä oli pyhä paikka+ maan päällä.  Telttaan rakennettiin näet ensimmäinen huone, jossa oli lampunjalka,+ pöytä ja sille asetetut uhrileivät.*+ Tuota huonetta kutsutaan pyhäksi.+  Teltan toisen verhon+ takana oli kaikkeinpyhimmäksi+ kutsuttu huone.  Siellä oli kultainen suitsutusastia+ ja kauttaaltaan kullalla päällystetty+ liiton arkku,+ jossa oli mannaa sisältävä kultainen ruukku,+ Aaronin versonut sauva+ ja liiton taulut.+  Arkun yläpuolella olivat loistokkaat kerubit varjostamassa sovituskantta.*+ Nyt ei ole kuitenkaan aika puhua näistä asioista yksityiskohtaisesti.  Kun nyt nämä on rakennettu tällä tavoin, papit menevät säännöllisesti teltan ensimmäiseen huoneeseen suorittamaan pyhiä palveluksia,+  mutta ylimmäinen pappi menee toiseen huoneeseen yksin kerran vuodessa,+ ja hänellä on oltava mukanaan verta,+ jonka hän uhraa omasta puolestaan+ ja niiden syntien puolesta, joihin kansa+ tietämättömyyttään on syyllistynyt.  Näin pyhä henki tekee selväksi, että tietä pyhään paikkaan ei ollut vielä paljastettu ensimmäisen teltan ollessa pystyssä.+  Tämä teltta kuvaa nykyään olemassa olevaa järjestelyä,+ jonka mukaisesti uhrataan sekä lahjoja että uhreja.+ Nämä eivät kuitenkaan pysty puhdistamaan täysin sen omaatuntoa, joka suorittaa pyhää palvelusta.+ 10  Ne liittyvät ainoastaan ruokiin ja juomiin sekä erilaisiin puhdistusmenoihin.*+ Ne olivat ruumista koskevia lain vaatimuksia,+ ja niiden oli määrä olla voimassa siihen aikaan asti, jolloin asiat oikaistaisiin. 11  Mutta kun Kristus tuli ylimmäiseksi papiksi saadakseen aikaan ne hyvät asiat, jotka ovat jo toteutuneet, hän kulki suuremman ja täydellisemmän teltan kautta, joka ei ole käsin tehty, toisin sanoen ei ole tätä luomakuntaa. 12  Hän meni pyhään paikkaan yhden kerran lopullisesti mukanaan oma verensä,+ ei vuohien ja nuorten sonnien verta, ja hankki meille ikuisen vapautuksen.*+ 13  Jos vuohien ja sonnien veri+ ja nuoren lehmän tuhka, joka pirskotetaan saastuneiden päälle, pyhittää heidät* puhtaaksi,+ 14  kuinka paljon ennemmin Kristuksen veri+ – hänen, joka ikuisen hengen välityksellä uhrasi itsensä virheettömänä Jumalalle – puhdistaakaan meidän omantuntomme kuolleista* teoista,+ niin että voimme palvella elävää Jumalaa?*+ 15  Sen vuoksi hän on uuden liiton välittäjä,+ jotta kutsutut vapautettaisiin hänen kuolemansa kautta lunnaiden välityksellä+ entisen liiton alaisista rikkomuksista ja he saisivat lupauksen ikuisesta perinnöstä.+ 16  Kun on liitto, liiton ihmisosapuolen* täytyy kuolla, 17  koska liitosta tulee lainvoimainen kuoleman perusteella. Liittohan ei ole voimassa sen ihmisosapuolen eläessä. 18  Näin ollen ei entinenkään liitto tullut voimaan* ilman verta. 19  Kun Mooses oli ilmoittanut koko kansalle lain kaikki käskyt, hän otti nuorten sonnien ja vuohien verta sekä vettä ja pirskotti niitä karmiininpunaista villaa ja iisoppia käyttäen kirjan* ja koko kansan päälle 20  ja sanoi: ”Tämä on sen liiton veri, jonka Jumala on käskenyt teidän pitää.”+ 21  Hän pirskotti verta+ myös teltan ja kaikkien pyhässä* palveluksessa käytettävien astioiden päälle. 22  Lain mukaan melkein kaikki puhdistetaankin verellä,+ eikä ilman veren vuodattamista ole anteeksiantoa.+ 23  Ne mitkä kuvaavat+ taivaallisia, piti siksi puhdistaa näillä keinoin,+ mutta taivaallisten puhdistamiseen tarvitaan paljon parempia uhreja. 24  Kristus ei mennyt käsin tehtyyn pyhään paikkaan,+ joka on todellisuuden jäljennös,+ vaan itse taivaaseen,+ niin että hän ilmaantuu nyt Jumalan* eteen meidän puolestamme.+ 25  Tämä ei tapahtunut siksi, että hän uhraisi itsensä monta kertaa, niin kuin ylimmäinen pappi menee vuosittain pyhään paikkaan+ mukanaan verta, joka ei ole hänen omaansa. 26  Muutoin hänen olisi pitänyt kärsiä monta kertaa maailman perustamisesta asti. Nyt hän on kuitenkin ilmaantunut vain yhden kerran aikakausien* päättyessä, jotta hän poistaisi synnin uhraamalla itsensä.+ 27  Samoin kuin ihmisiä odottaa kuolema vain yhden kerran ja sen jälkeen tuomio, 28  niin myös Kristus uhrattiin vain yhden kerran, jotta hän kantaisi monien synnit.+ Kun hän ilmaantuu toisen kerran, se ei tapahdu synnin takia, ja ne, jotka hartaasti odottavat häntä pelastukseksi itselleen,+ näkevät hänet.

Alaviitteet

Tai ”sovituksen paikkaa”.
Kirjaim. ”kasteisiin”.
Kirjaim. ”lunastuksen”.
Kirjaim. ”lihan”.
Tai ”turhista”, ”hyödyttömistä”.
Tai ”suorittaa pyhää palvelusta elävälle Jumalalle”.
Tai ”liiton tekemisessä käytetyn välittäjän”.
Kirjaim. ”ei entistäkään vihitty”.
Tai ”kirjakäärön”.
Tai ”julkisessa”.
Kirjaim. ”Jumalan kasvojen”.
Tai ”asiainjärjestelmien”. Ks. sanasto.