ensimmäisessä kertomuksessani: Näillä sanoilla Luukas viittaa Jeesuksen elämästä kertovaan evankeliumiinsa, jossa hän keskittyi ”kaikkeen siihen, mitä Jeesus teki ja opetti alusta alkaen”. Apostolien teoissa hän jatkaa siitä, mihin hän lopetti evankeliuminsa, ja kertoo, mitä Jeesuksen seuraajat sanoivat ja tekivät. Kertomukset ovat tyyliltään ja sanastoltaan samanlaisia, ja molemmat on osoitettu Teofilokselle. Kummassakaan ei sanota suoraan, oliko Teofilos Kristuksen opetuslapsi. (Ks. Lu 1:3, tutkimisviite.) Apostolien tekojen alussa Luukas esittää tiivistelmän monista tapahtumista, joista hän kirjoitti evankeliuminsa lopussa, mikä osoittaa selvästi, että tämä toinen kertomus on jatkoa ensimmäiselle. Tiivistelmässä Luukas käyttää kuitenkin hieman eri sanamuotoja kuin evankeliumissaan ja mainitsee lisää yksityiskohtia. (Vrt. Lu 24:49:ää Ap 1:1–12:een.)

taivaan valtakunnan avaimet: Kun Raamatun aikoina joillekuille annettiin kirjaimellinen tai kuvaannollinen avain, heille uskottiin jossain määrin valtaa (1Ai 9:26, 27; Jes 22:20–22). Sana ”avain” alkoikin symboloida valtaa ja vastuuta. Pietari avasi hänelle annetuilla ”avaimilla” juutalaisille (Ap 2:22–41), samarialaisille (Ap 8:14–17) ja ei-juutalaisille (Ap 10:34–38) mahdollisuuden saada Jumalan henkeä ja päästä taivaalliseen valtakuntaan.

Apostolien teot: Kreikkalainen nimi Prákseis apostólōn esiintyy joissain 100-luvulta peräisin olevissa käsikirjoituksissa, mutta alun perin tällä raamatunkirjalla ei ilmeisesti ollut nimeä. Kirja on jatkoa Luukkaan kirjoittamalle evankeliumille (ks. Ap 1:1, tutkimisviite). Apostolien teoissa ei kerrota kaikkien apostolien toiminnasta vaan keskitytään siihen, mitä Pietari ja Paavali tekivät. Kirja sisältää luotettavan ja yksityiskohtaisen kuvauksen kristillisen seurakunnan vaikuttavasta alusta ja nopeasta kasvusta ensin juutalaisten, sitten samarialaisten ja lopuksi ei-juutalaisten keskuudessa (ks. Mt 16:19, tutkimisviite). Se tarjoaa myös historiallista taustaa Raamatun kreikkalaisten kirjoitusten kirjeille.

arvoisa: Kreikan sanaa krátistos käytettiin virallisissa yhteyksissä puhuteltaessa korkea-arvoisia viranomaisia (Ap 23:26; 24:3; 26:25). Siksi se voi joidenkin tutkijoiden mielestä osoittaa, että Teofilos oli korkeassa asemassa ennen kuin hänestä tuli kristitty. Toiset taas ajattelevat, että tämä kreikan sana oli vain ystävällinen, kohtelias tai hyvin kunnioittava puhuttelusana. Teofilokselle oli jo opetettu suullisesti Jeesusta Kristusta ja hänen palvelustaan koskevia asioita, joten hän oli ilmeisesti kristitty (Lu 1:4). Luukkaan kirjallinen kertomus varmastikin auttoi häntä vakuuttumaan siitä, että hänelle suullisesti opetetut asiat pitivät paikkansa. Teofiloksesta on kuitenkin esitetty muitakin näkemyksiä. Jotkut uskovat, että hän oli kiinnostunut kristillisyydestä siihen aikaan, kun Luukas kirjoitti evankeliuminsa, mutta että hän kääntyi kristityksi vasta myöhemmin. Jotkut taas arvelevat, että Teofilos-nimeä, joka merkitsee ’Jumalan rakastama’, ’Jumalan ystävä’, käytettiin peitenimenä kristityistä yleensä. Puhutellessaan Teofilosta Apostolien tekojen kirjan alussa Luukas ei käytä ilmausta ”arvoisa” (Ap 1:1).

arvoisa: Kreikan sanaa krátistos käytettiin virallisissa yhteyksissä puhuteltaessa korkea-arvoisia viranomaisia (Ap 23:26; 24:3; 26:25). Siksi se voi joidenkin tutkijoiden mielestä osoittaa, että Teofilos oli korkeassa asemassa ennen kuin hänestä tuli kristitty. Toiset taas ajattelevat, että tämä kreikan sana oli vain ystävällinen, kohtelias tai hyvin kunnioittava puhuttelusana. Teofilokselle oli jo opetettu suullisesti Jeesusta Kristusta ja hänen palvelustaan koskevia asioita, joten hän oli ilmeisesti kristitty (Lu 1:4). Luukkaan kirjallinen kertomus varmastikin auttoi häntä vakuuttumaan siitä, että hänelle suullisesti opetetut asiat pitivät paikkansa. Teofiloksesta on kuitenkin esitetty muitakin näkemyksiä. Jotkut uskovat, että hän oli kiinnostunut kristillisyydestä siihen aikaan, kun Luukas kirjoitti evankeliuminsa, mutta että hän kääntyi kristityksi vasta myöhemmin. Jotkut taas arvelevat, että Teofilos-nimeä, joka merkitsee ’Jumalan rakastama’, ’Jumalan ystävä’, käytettiin peitenimenä kristityistä yleensä. Puhutellessaan Teofilosta Apostolien tekojen kirjan alussa Luukas ei käytä ilmausta ”arvoisa” (Ap 1:1).

Teofilos: Sekä Luukkaan evankeliumi että Apostolien teot on osoitettu miehelle nimeltä Teofilos. Lu 1:3:ssa häntä puhutellaan ”arvoisaksi” Teofilokseksi. (Ks. Lu 1:3, tutkimisviite, jossa on lisätietoa tämän ilmauksen käytöstä ja Teofiloksen taustasta.)

ensimmäisessä kertomuksessani: Näillä sanoilla Luukas viittaa Jeesuksen elämästä kertovaan evankeliumiinsa, jossa hän keskittyi ”kaikkeen siihen, mitä Jeesus teki ja opetti alusta alkaen”. Apostolien teoissa hän jatkaa siitä, mihin hän lopetti evankeliuminsa, ja kertoo, mitä Jeesuksen seuraajat sanoivat ja tekivät. Kertomukset ovat tyyliltään ja sanastoltaan samanlaisia, ja molemmat on osoitettu Teofilokselle. Kummassakaan ei sanota suoraan, oliko Teofilos Kristuksen opetuslapsi. (Ks. Lu 1:3, tutkimisviite.) Apostolien tekojen alussa Luukas esittää tiivistelmän monista tapahtumista, joista hän kirjoitti evankeliuminsa lopussa, mikä osoittaa selvästi, että tämä toinen kertomus on jatkoa ensimmäiselle. Tiivistelmässä Luukas käyttää kuitenkin hieman eri sanamuotoja kuin evankeliumissaan ja mainitsee lisää yksityiskohtia. (Vrt. Lu 24:49:ää Ap 1:1–12:een.)

Jumalan valtakunnasta: Jehovan valtakunta, koko Raamatun pääteema, on vahvasti esillä Apostolien teoissa (Ap 8:12; 14:22; 19:8; 20:25; 28:31). Kirjassa korostetaan sitä, että apostolit ”todistivat perusteellisesti” tuosta valtakunnasta ja tekivät palveluksessa kaikkensa (Ap 2:40; 5:42; 8:25; 10:42; 20:21, 24; 23:11; 26:22; 28:23).

Määräaika on kulunut umpeen: Tässä tekstiyhteydessä ”määräaika” (kreik. kairós) viittaa Raamatussa ennustettuun ajankohtaan, jolloin Jeesus aloitti palveluksensa maan päällä. Silloin ihmisille avautui tilaisuus uskoa hyvään uutiseen. Samaa kreikan sanaa käytetään tarkastamisen ”ajasta”, joka alkoi Jeesuksen aloittaessa palveluksensa (Lu 12:56; 19:44), ja hänen kuolemansa ”määräajasta” (Mt 26:18).

ajoista eikä ajanjaksoista: Tässä lähestytään aikaa kahdesta eri näkökulmasta. Kreikan sanan khrónos monikkomuoto, joka on käännetty vastineella ajat, voi viitata tarkemmin määrittelemättömään lyhyeen tai pitkään aikaan. Kreikan sana kairós, jonka monikkomuoto on tässä käännetty vastineella ajanjaksot (käännetty joskus myös vastineella ”määräaika”, ”määräajat”), viittaa usein tuleviin ajanjaksoihin, jotka liittyvät Jumalan järjestelyihin tai aikatauluun, varsinkin Kristuksen läsnäoloon ja valtakuntaan (Ap 3:19; 1Te 5:1; ks. Mr 1:15; Lu 21:24; tutkimisviitteet).

oman valtansa nojalla: Tämä ilmaus osoittaa, että Jehova on pitänyt itsellään oikeuden päättää ”ajoista – – [ja] ajanjaksoista”, jotka liittyvät hänen tarkoitustensa toteutumiseen. Hän ajoittaa tapahtumat aina täsmälleen oikein. Ennen kuolemaansa Jeesus sanoi, ettei tuolloin edes Poika tiennyt ”päivää ja hetkeä”, jolloin loppu tulisi, ”vaan ainoastaan Isä” (Mt 24:36; Mr 13:32).

kansojen määräajat: Tai ”pakanoiden ajat”. Kreikan sana kairós (jonka monikkomuoto on tässä käännetty vastineella ”määräajat”) voi viitata johonkin tiettyyn ajankohtaan; tarkasti määriteltyyn, rajalliseen ajanjaksoon; aikaan, jolle ovat tunnusomaisia tietyt piirteet (Mt 13:30; 21:34; Mr 11:13). Sitä käytetään ”määräajasta”, jolloin Jeesuksen palvelus alkoi (Mr 1:15) ja jolloin hän kuoli (Mt 26:18). Sana kairós viittaa myös tuleviin aikoihin tai ajanjaksoihin, jotka liittyvät Jumalan järjestelyihin tai aikatauluun, varsinkin Kristuksen läsnäoloon ja valtakuntaan (Ap 1:7; 3:19; 1Te 5:1). Sen perusteella, miten sanaa kairós käytetään Raamatussa, ilmaus ”kansojen määräajat” ei ilmeisestikään viittaa mihinkään epämääräiseen, rajattomaan aikaan vaan tarkasti määriteltyyn ajanjaksoon, jolla on alku ja loppu. Vastineella ”kansat” tai ”pakanat” käännetty kreikan sana éthnos on tässä monikossa, ja raamatunkirjoittajat käyttivät sitä usein erityisesti ei-juutalaisista kansoista.

kaikkien kansojen ihmisistä: Kirjaimellinen käännös olisi ”kaikista kansoista”, mutta tekstiyhteys osoittaa, että tällä ilmauksella tarkoitetaan yksilöitä kaikista kansoista. Ilmauksessa kastakaa heidät pronomini on kreikassa maskuliinimuotoinen, joten se viittaa ihmisiin, ei ”kansoihin”, joka on kreikassa neutri. Käsky mennä ”kaikkien kansojen ihmisten” luo oli uusi. Raamattu osoittaa, että ennen Jeesuksen palveluksen aikaa ei-juutalaiset olivat tervetulleita Israeliin, jos he tulivat sinne palvelemaan Jehovaa (1Ku 8:41–43). Nyt Jeesus antoi kuitenkin opetuslapsilleen tehtäväksi saarnata muillekin kuin syntyperäisille juutalaisille. Tämä korosti sitä, että kristityt tekisivät opetuslapsia kaikkialla maailmassa. (Mt 10:1, 5–7; Il 7:9; ks. Mt 24:14, tutkimisviite.)

henki ajoi hänet: Tai ”aktiivinen voima sai hänet menemään”. Kreikan sana pneúma tarkoittaa tässä Jumalan henkeä. Se voi olla motivoiva voima, joka saa ihmisen toimimaan Jumalan tahdon mukaisesti. (Lu 4:1; ks. sanasto, ”Henki”.)

todistajaksi: Tai ”todistusta varten”. ”Todistusta” vastaava kreikan substantiivi (martyría) esiintyy Johanneksen evankeliumissa yli kolme kertaa useammin kuin kolmessa muussa evankeliumissa yhteensä. Samaan sanueeseen kuuluva verbi (martyréō), joka on tässä käännetty sanalla todistamaan, esiintyy Johanneksen evankeliumissa 39 kertaa ja muissa evankeliumeissa vain 2 kertaa (Mt 23:31; Lu 4:22, alav.). Sitä käytetään Johannes Kastajan yhteydessä niin usein, että joidenkin mielestä häntä voitaisiin kutsua ”Johannes Todistajaksi” (Joh 1:8, 15, 32, 34; 3:26; 5:33). (Ks. Joh 1:19, tutkimisviite.) Johannes käyttää tätä verbiä evankeliumissaan monesti myös Jeesuksen palveluksen yhteydessä ja sanoo esimerkiksi, että Jeesus ”todisti” (Joh 8:14, 17, 18). Erityisen merkittävät ovat Jeesuksen sanat Pontius Pilatukselle: ”Sitä varten minä olen syntynyt ja tullut maailmaan, että todistaisin totuudesta.” (Joh 18:37.) Johanneksen ilmestyksessä Jeesusta sanotaan ”Uskolliseksi todistajaksi” sekä ”uskolliseksi ja totuudelliseksi todistajaksi” (Il 1:5; 3:14).

todistaisin: Vastineilla ”todistaa” (martyréō), ”todistus” (martyría) ja ”todistaja” (mártys) käännetyt kreikan sanat kuuluvat kaikki samaan sanueeseen, ja niillä on Raamatun kreikkalaisissa kirjoituksissa laaja merkitys. Niiden perusmerkitys on kertoa tosiasioista oman kokemuksen tai tiedon perusteella, mutta ne voivat tarkoittaa myös julistamista, vahvistamista tai hyvän puhumista jostain. Sen lisäksi että Jeesus kertoi ja julisti totuuksia, joista hän oli vakuuttunut, hän osoitti omalla elämällään, että hänen Isänsä profeetallinen sana ja lupaukset ovat totta (2Ko 1:20). Jumalan tarkoitukseen liittyvästä valtakunnasta ja sen messiaanisesta hallitsijasta oli esitetty yksityiskohtaisia ennustuksia. Uhrikuolemaan päättyneen maanpäällisen elämänsä aikana Jeesus täytti kaikki hänestä esitetyt ennustukset, myös lakiliittoon sisältyvät ”varjot” eli mallit (Kol 2:16, 17; Hpr 10:1). Voidaan siis sanoa, että Jeesus ”todisti totuudesta” sanoin ja teoin.

suurempia tekoja kuin ne: Jeesus ei tarkoita, että hänen opetuslapsensa tekisivät suurempia ihmetekoja kuin hän. Sen sijaan hän tunnustaa nöyrästi, että he saarnaisivat ja opettaisivat suuremmassa mitassa kuin hän. Hänen seuraajansa työskentelisivät laajemmalla alueella, tavoittaisivat enemmän ihmisiä ja saarnaisivat kauemmin kuin hän. Jeesuksen sanoista käy selvästi ilmi, että hän odotti seuraajiensa jatkavan hänen aloittamaansa työtä.

koko maailmassa – – kaikille kansoille: Molemmat ilmaukset korostavat saarnaamistyön laajuutta. ”Maailmaa” vastaava kreikan sana (oikūménē) tarkoittaa laajassa merkityksessä asuttua maata, ihmiskunnan asuinpaikkaa (Lu 4:5; Ap 17:31; Ro 10:18; Il 12:9; 16:14). Ensimmäisellä vuosisadalla se tarkoitti myös Rooman valtakuntaa, jonka laajalle alueelle juutalaiset olivat hajaantuneet (Lu 2:1; Ap 24:5). ”Kansaa” vastaava kreikan sana (éthnos) tarkoittaa yleisesti ihmisiä, jotka ovat läheisempää tai kaukaisempaa sukua keskenään ja joilla on yhteinen kieli. Tällainen kansallinen tai etninen ryhmä asuu usein jollain nimenomaisella maantieteellisellä alueella.

saarnataankin kaikessa maailmassa: Jeesus kertoo ennalta tässä samoin kuin ennustuksessaan Mt 24:14:ssä, että hyvää uutista julistettaisiin kaikkialla maailmassa ja että samalla kerrottaisiin myös tämän naisen rakkaudenteosta. Jumalan hengen ohjauksessa kolme evankeliumin kirjoittajaa mainitsee kertomuksessaan, mitä tuo nainen teki. (Mr 14:8, 9; Joh 12:7; ks. Mt 24:14, tutkimisviite.)

pyhä henki: Tai ”pyhä aktiivinen voima”. Ilmaus ”pyhä henki” esiintyy Apostolien tekojen kreikkalaisessa alkutekstissä 41 kertaa, ja ainakin 15 muussa kohdassa ”henki” (kreik. pneúma) tarkoittaa Jumalan pyhää henkeä (esim. Ap 2:4, 17, 18; 5:9; 11:28; 21:4). (Ks. myös sanasto, ”Henki”.) Tässä raamatunkirjassa tulee siis kerta toisensa jälkeen selvästi esiin se, että Jeesuksen seuraajien tehtäväksi annettu kansainvälinen saarnaamis- ja opetustyö onnistuisi vain Jumalan aktiivisen voiman avulla (vrt. Mr 1:12, tutkimisviite).

todistajiani: Uskollisina juutalaisina Jeesuksen ensimmäiset opetuslapset todistivat jo Jehovasta ja siitä, että hän on ainoa tosi Jumala (Jes 43:10–12; 44:8). Nyt heistä piti kuitenkin tulla Jehovan ja Jeesuksen todistajia. Heidän piti kertoa Jehovan tarkoituksen uudesta piirteestä: Jeesuksella on keskeinen osa, kun Jehovan nimi pyhitetään messiaanisen valtakunnan välityksellä. Sanoja ”todistaja” (mártys), ”todistaa” (martyréō) ja ”todistaa perusteellisesti” (diamartýromai) sekä muita samaan sanueeseen kuuluvia kreikan sanoja käytetään Apostolien teoissa useammin kuin missään muussa raamatunkirjassa, lukuun ottamatta Johanneksen evankeliumia (ks. Joh 1:7, tutkimisviite). Perusteellinen todistaminen Jumalan tarkoituksista – hänen valtakunnastaan ja Jeesuksen keskeisestä osasta – kulkee punaisena lankana läpi Apostolien tekojen (Ap 2:32, 40; 3:15; 4:33; 5:32; 8:25; 10:39; 13:31; 18:5; 20:21, 24; 22:20; 23:11; 26:16; 28:23). Joillain ensimmäisen vuosisadan kristityillä oli ensi käden tietoa Jeesuksen elämästä, kuolemasta ja ylösnousemuksesta, ja he todistivat vahvistamalla nämä historialliset tapahtumat tosiksi (Ap 1:21, 22; 10:40, 41). Ne jotka alkoivat uskoa Jeesukseen myöhemmin, todistivat kertomalla hänen elämänsä, kuolemansa ja ylösnousemuksensa merkityksestä (Ap 22:15). (Ks. Joh 18:37, tutkimisviite.)

aina maan ääriin asti: Tai ”aina maan kaukaisimpiin osiin asti”. Sama kreikan ilmaus on Ap 13:47:ssä. Siinä lainataan Jes 49:6:n ennustusta, jossa myös kreikkalainen Septuaginta käyttää samaa ilmausta. Tämän ennustuksen mukaan Jehovan palvelija annettaisiin ”kansakunnille valoksi”, niin että pelastus ulottuisi ”maan ääriin asti”. Jeesuksen sanat Ap 1:8:ssa saattoivat heijastella tuota ennustusta. Linjassa tämän kanssa Jeesus oli aiemmin todennut, että hänen seuraajansa tekisivät ”suurempia tekoja” kuin hän (ks. Joh 14:12, tutkimisviite). Hän oli myös sanonut, että kristittyjen saarnaamistyö ulottuisi kaikkialle maailmaan (ks. Mt 24:14; 26:13; 28:19; tutkimisviitteet).

valkopukuista miestä: Tässä tarkoitetaan enkeleitä (vrt. Lu 24:4, 23). Apostolien teoissa sana ”enkeli” (kreik. ángelos) esiintyy kreikkalaisessa alkutekstissä 21 kertaa, ensimmäisen kerran Ap 5:19:ssä.

huomiota herättävästi: Kreikan ilmaus esiintyy Raamatun kreikkalaisissa kirjoituksissa vain kerran, ja se tulee verbistä, joka merkitsee ’tarkkailla’, ’havainnoida’. Joidenkin tutkijoiden mukaan ilmausta käytettiin lääketieteellisissä teksteissä oireiden tarkkailusta. Tässä se välittää nähtävästi sellaisen ajatuksen, että Jumalan valtakunnan tulo jää monilta huomaamatta.

taivaalle: Kreikan sana ūranós esiintyy tässä jakeessa kolme kertaa, ja se voi tarkoittaa fyysistä taivasta tai henkitaivasta.

tulee samalla tavalla: Verbiä ”tulla” vastaavaa kreikan sanaa (érkhomai) käytetään Raamatussa paljon eri yhteyksissä. Joissain tekstiyhteyksissä se viittaa siihen, että Jeesus tulee suuren ahdingon aikana tuomarina julistamaan tuomion ja panemaan sen täytäntöön (Mt 24:30; Mr 13:26; Lu 21:27). Tämä kreikan sana liitetään Jeesukseen muissakin tilanteissa (Mt 16:28; Mt 21:5, 9; 23:39; Lu 19:38). Tekstiyhteys siis ratkaisee, mitä tuleminen tarkoittaa tässä jakeessa. Enkelit sanoivat, että Jeesus ”tulisi” eli palaisi samalla ”tavalla” (kreik. trópos) kuin hän lähti. Sana trópos ei tarkoita muotoa, hahmoa tai ruumista vaan tapaa. Kuten tekstiyhteys osoittaa, ihmiset yleensä eivät nähneet, millä tavalla Jeesus lähti. Vain apostolit tiesivät, että hän oli poistunut maan läheisyydestä ja palannut taivaaseen Isänsä luo. Jeesus oli osoittanut, että kaikki eivät huomaisi hänen paluutaan ”Jumalan valtakunnan” kuninkaana; ainoastaan hänen opetuslapsensa olisivat siitä selvillä (Lu 17:20; ks. tutkimisviite). Il 1:7:ssä mainittu Jeesuksen tuleminen viittaa toiseen tilanteeseen, sillä tuolloin ”kaikki – – näkevät hänet”. Ap 1:11:ssä verbi ”tulla” näyttää siis tekstiyhteyden perusteella tarkoittavan Jeesuksen näkymätöntä tuloa, kun hänen läsnäolonsa valtakunnan kuninkaana alkaisi (Mt 24:3).

sapatinmatkan: Ts. välimatkan, jonka israelilainen sai kulkea sapattina. Ilmauksella kuvaillaan tässä Öljymäen ja Jerusalemin kaupungin välistä etäisyyttä. Mooseksen laki rajoitti liikkumista sapattina mutta ei määritellyt tarkkaan, kuinka pitkän matkan sai kulkea (2Mo 16:29). Myöhemmin rabbiinisissa lähteissä sanottiin, että juutalainen sai tuona päivänä käydä vain noin 2 000 kyynärän (890 m) päässä. Tämä tulkinta perustui 4Mo 35:5:een, jossa sanotaan: ”Kaupungin ulkopuolella teidän tulee mitata 2 000 kyynärää”, ja Jos 3:3, 4:ään, jonka mukaan israelilaisten piti pysyä noin 2 000 kyynärän päässä ”liiton arkusta”. Rabbit päättelivät, että sapattina oli sallittua kulkea ainakin tuo välimatka pyhäkköteltalle palvomaan (4Mo 28:9, 10). Josefuksen mukaan Jerusalemin ja Öljymäen etäisyys oli viisi stadionia (925 m), toisessa tekstikohdassa kuusi stadionia (1 110 m). Ero voi johtua siitä, että matka laskettiin eri lähtöpisteistä. Kumpikin välimatka on suunnilleen sama kuin rabbien määrittelemä sapatinmatka ja sopusoinnussa tässä jakeessa olevien Luukkaan sanojen kanssa.

innokkaaksi: Lisänimi, joka erottaa apostoli Simonin apostoli Simon Pietarista (Lu 6:14, 15). Tässä ja Lu 6:15:ssä käytetty kreikan sana zēlōtḗs merkitsee ’kiivailijaa’, ’intoilijaa’. Mt 10:4:ssä ja Mr 3:18:ssa käytetään lisänimeä ”Kananeus”. Sen arvellaan tulevan hepreasta tai arameasta, ja sekin merkitsee ’kiivailijaa’, ’intoilijaa’. Simon oli ehkä aiemmin ollut selootti, roomalaisia vastustavan juutalaisen lahkon jäsen, mutta hän saattoi saada lisänimensä myös innokkuutensa vuoksi.

Jeesuksen veljien: Ts. Jeesuksen velipuolien. Neljässä evankeliumissa, Apostolien teoissa ja kahdessa Paavalin kirjeessä puhutaan ”Herran veljistä”, ”Herran veljestä”, ”hänen veljistään” ja ”hänen sisaristaan” ja mainitaan neljä ”veljeä” nimeltä: Jaakob, Joosef, Simon ja Juudas (Mt 12:46; 13:55, 56; Mr 3:31; Lu 8:19; Joh 2:12; 1Ko 9:5; Ga 1:19). Kaikki Jeesuksen sisarukset syntyivät sen jälkeen kun hän oli syntynyt ihmeen avulla. Useimmat tutkijat ovat todisteiden perusteella tulleet siihen tulokseen, että hänellä oli ainakin neljä veljeä ja kaksi sisarta, jotka kaikki olivat syntyneet Joosefille ja Marialle luonnollisella tavalla. (Ks. Mt 13:55, tutkimisviite.)

veljensä: Raamatussa kreikan sana adelfós voi viitata hengelliseen sukulaisuuteen, mutta tässä sitä käytetään Jeesuksen velipuolista, Joosefin ja Marian nuoremmista pojista. Jotkut uskovat, että Jeesuksen syntymän jälkeen Maria pysyi neitsyenä, ja väittävät, että sana adelfós tarkoittaa tässä serkkuja. Raamatun kreikkalaisissa kirjoituksissa käytetään kuitenkin toista sanaa ”serkusta” (kreik. anepsiós Kol 4:10:ssä) ja vielä eri ilmausta Paavalin ”sisarenpojasta” (Ap 23:16). Lisäksi Lu 21:16:ssa käytetään monikkomuotoja kreikan sanoista adelfós ja syngenḗs, jotka on käännetty sanoilla ”veljet” ja ”sukulaiset”. Nämä esimerkit osoittavat, että sukulaisuussuhteita kuvailevia sanoja ei käytetä Kreikkalaisissa kirjoituksissa väljästi tai sattumanvaraisesti.

veljensä: Raamatussa kreikan sana adelfós voi viitata hengelliseen sukulaisuuteen, mutta tässä sitä käytetään Jeesuksen velipuolista, Joosefin ja Marian nuoremmista pojista. Jotkut uskovat, että Jeesuksen syntymän jälkeen Maria pysyi neitsyenä, ja väittävät, että sana adelfós tarkoittaa tässä serkkuja. Raamatun kreikkalaisissa kirjoituksissa käytetään kuitenkin toista sanaa ”serkusta” (kreik. anepsiós Kol 4:10:ssä) ja vielä eri ilmausta Paavalin ”sisarenpojasta” (Ap 23:16). Lisäksi Lu 21:16:ssa käytetään monikkomuotoja kreikan sanoista adelfós ja syngenḗs, jotka on käännetty sanoilla ”veljet” ja ”sukulaiset”. Nämä esimerkit osoittavat, että sukulaisuussuhteita kuvailevia sanoja ei käytetä Kreikkalaisissa kirjoituksissa väljästi tai sattumanvaraisesti.

Jeesuksen veljien: Ts. Jeesuksen velipuolien. Neljässä evankeliumissa, Apostolien teoissa ja kahdessa Paavalin kirjeessä puhutaan ”Herran veljistä”, ”Herran veljestä”, ”hänen veljistään” ja ”hänen sisaristaan” ja mainitaan neljä ”veljeä” nimeltä: Jaakob, Joosef, Simon ja Juudas (Mt 12:46; 13:55, 56; Mr 3:31; Lu 8:19; Joh 2:12; 1Ko 9:5; Ga 1:19). Kaikki Jeesuksen sisarukset syntyivät sen jälkeen kun hän oli syntynyt ihmeen avulla. Useimmat tutkijat ovat todisteiden perusteella tulleet siihen tulokseen, että hänellä oli ainakin neljä veljeä ja kaksi sisarta, jotka kaikki olivat syntyneet Joosefille ja Marialle luonnollisella tavalla. (Ks. Mt 13:55, tutkimisviite.)

veljien: Tai ”opetuslasten”. Joissain raamatunkohdissa kristittyä miestä sanotaan ”veljeksi” ja naista ”sisareksi” (1Ko 7:14, 15). Toisissa kohdissa taas sana ”veljet” viittaa sekä miehiin että naisiin, kuten tässä tekstiyhteydessä (Ap 1:13, 14). Sanalla ”veljet” oli yleensä sopivaa puhutella pelkkien miesten lisäksi myös miehistä ja naisista koostuvia ryhmiä (Ro 1:13; 1Te 1:4). Sanalla on tämä merkitys useimmissa Raamatun kreikkalaisten kirjoitusten kirjeissä. Edellisessä jakeessa (Ap 1:14) kreikan sanan adelfós monikkomuoto viittaa Jeesuksen velipuoliin, Joosefin ja Marian nuorempiin poikiin. (Ks. Mt 13:55; Ap 1:14; tutkimisviitteet.)

henkeä: Kirjaim. ”nimeä”. Tässä tekstiyhteydessä ”nimeä” vastaava kreikan sana (ónoma) tarkoittaa ihmistä. Sillä on sama merkitys Il 3:4:n alaviitteessä.

Miehet, veljet: Toisin kuin edellisessä jakeessa tässä on sanan ”veljet” lisäksi ”miestä” vastaava kreikan sana (anḗr). Se saattaa osoittaa, että Pietari puhutteli vain seurakunnan miehiä tässä tilanteessa, jossa piti päättää, kenestä tulisi apostoli Juudas Iskariotin tilalle.

väärinteon: Tai ”epävanhurskauden”. (Ks. sanasto, ”Vanhurskaus”.)

Kun hän putosi pää edellä alas, hänen ruumiinsa repesi: Tai ”Kun hän putosi pää edellä alas, hän halkesi keskeltä”. Kertoessaan Juudaksen kuolemasta Matteus sanoo, että Juudas ”hirttäytyi”, mikä osoittaa itsemurhan tekotavan (Mt 27:5). Tässä Luukas sen sijaan kuvailee sen seurausta. Kun kertomuksia verrataan keskenään, näyttää siltä, että Juudas hirttäytyi kalliojyrkänteen reunalla. Jossain vaiheessa köysi tai puunoksa kuitenkin katkesi, ja kun hän putosi alla olevaan kivikkoon, hänen ruumiinsa halkesi. Jerusalemin ympäristössä on jyrkkiä, kivikkoisia paikkoja, joissa näin olisi voinut tapahtua.

tehtävänsä valvojana: Tai ”valvojanvirkansa”. Tätä ilmausta vastaava kreikan sana episkopḗ kuuluu samaan sanueeseen kuin substantiivi epískopos ’valvoja’ ja verbi episkopéō ’valvoa’, ’pitää huolta’ (Hpr 12:15, alav.). Pietari suositteli, että uskottoman apostoli Juudaksen paikka täytettäisiin, ja lainasi ehdotuksensa tueksi Ps 109:8:aa. Tässä kohdassa on heprealaisessa tekstissä sana pequddáh, joka voidaan kääntää vastineilla ”tehtävä valvojana”, ”valvonta” tai ”valvojat” (4Mo 4:16; Jes 60:17). Septuaginta käyttää Ps 109:8:ssa (108:8, LXX) samaa kreikan vastinetta kuin Luukas Ap 1:20:ssä. Siitä, mitä Pietari sanoi Jumalan hengen ohjauksessa, käy selvästi ilmi, että apostoleilla oli valvojan tehtävä eli virka. Jeesus oli itse nimittänyt heidät (Mr 3:14). Kristillisellä seurakunnalla oli siis 12 valvojaa heti vuoden 33 helluntaina, jolloin se kasvoi noin 120 jäsenestä noin 3 000:een yhdessä päivässä (Ap 1:15; 2:41). Sen jälkeen nimitettiin lisää valvojia huolehtimaan kasvavasta seurakunnasta. Apostoleilla oli kuitenkin edelleen erityinen valvontatehtävä, koska Jehovan tarkoitus oli nähtävästi tehdä 12 apostolista tulevan Uuden Jerusalemin ”12 peruskiveä” (Il 21:14). (Ks. Ap 20:28, tutkimisviite.)

valvojiksi: Kreikan sana epískopos kuuluu samaan sanueeseen kuin verbi episkopéō ’valvoa’, ’pitää huolta’ (Hpr 12:15, alav.) ja substantiivi episkopḗ ’tarkastus’ (Lu 19:44, Kingdom Interlinear; 1Pi 2:12), ’valvojana oleminen’ (1Ti 3:1) tai ’tehtävä valvojana’ (Ap 1:20). Valvoja siis kävi seurakunnan jäsenten luona, tarkisti heidän tilanteensa ja antoi heille ohjausta. Kreikan sanan epískopos perusajatuksena on suojeleva valvominen. Kristillisen seurakunnan valvojien vastuulla on auttaa toisia uskovia hengellisesti. Paavali sanoi tässä ”valvojiksi” Efesoksen seurakunnan ”vanhimpia” (Ap 20:17). Kirjoittaessaan Titukselle hän käytti sanaa ”valvoja” kuvaillessaan kristillisen seurakunnan ”vanhinten” pätevyysvaatimuksia (Tit 1:5, 7). Sanat ”valvoja” ja ”vanhin” tarkoittavat siis samaa tehtävää: epískopos korostaa tehtävään liittyviä vastuita, kun taas presbýteros viittaa tuohon tehtävään nimitetyn miehen kypsyyteen. Tämä kertomus Paavalin ja Efesoksen vanhinten tapaamisesta osoittaa selvästi, että tuossa seurakunnassa oli useita valvojia. Vanhinten määrä seurakunnissa ei ollut vakio, vaan se riippui siitä, kuinka monta hengellisesti kypsää, ”vanhimmaksi” pätevää miestä seurakunnassa oli. Paavali puhui ”valvojista” myös kirjoittaessaan Filippin kristityille, mikä osoittaa, että nuo miehet valvoivat ryhmänä seurakunnan toimintaa (Fil 1:1). (Ks. Ap 1:20, tutkimisviite.)

toimi keskuudessamme: Kirjaim. ”meni sisään ja ulos keskuudessamme”. Kirjaimellinen ilmaus kuvastaa seemiläistä idiomia, joka tarkoittaa tavalliseen elämään kuuluvaa toimintaa muiden ihmisten kanssa. Se voidaan kääntää myös ilmauksella ”asui keskuudessamme”. (Vrt. 5Mo 28:6, 19; Ps 121:8, alav.)

Mattiaan: Kreikkalainen nimi Maththías on luultavasti lyhentymä nimestä Mattathías. Ne tulevat ”Mattitjaksi” (1Ai 15:18) käännetystä heprealaisesta nimestä, jonka merkitys on ’Jehovan lahja’. Pietarin sanojen perusteella (Ap 1:21, 22) Mattias oli Jeesuksen seuraaja koko hänen kolme ja puoli vuotta kestäneen palveluksensa ajan. Mattias oli läheisesti tekemisissä apostolien kanssa, ja hän oli hyvin todennäköisesti niiden 70 opetuslapsen joukossa, jotka Jeesus lähetti saarnaamaan (Lu 10:1). Hänet valittiin ”apostoliksi niiden 11:n lisäksi” (Ap 1:26), ja kun Apostolien teoissa tämän jälkeen mainitaan ”apostolit” tai ”12 apostolia”, Mattias oli yksi heistä (Ap 2:37, 43; 4:33, 36; 5:12, 29; 6:2, 6; 8:1, 14).

Jehova: Saatavilla olevissa kreikkalaisissa käsikirjoituksissa on tässä sana ”Herra” (kreik. Kýrios). Kuten liitteessä C selitetään, on kuitenkin hyviä perusteita päätellä, että alun perin jakeessa oli Jumalan nimi, joka myöhemmin korvattiin arvonimellä Herra. Siksi päätekstissä käytetään nimeä Jehova.

joka tunnet kaikkien sydämen: Raamatun heprealaisissa kirjoituksissa sanotaan usein, että juuri Jehova Jumala pystyy näkemään sydämeen (5Mo 8:2; 1Sa 16:7; 1Ku 8:39; 1Ai 28:9; Ps 44:21; Jer 11:20; 17:10). Hepreankielisten juutalaisten olisi siksi ollut luontevaa käyttää tässä rukouksessa Jumalan nimeä. Sanoilla ”joka tuntee – ­– sydämen” käännetty kreikan sana kardiognṓstēs (kirjaim. ’sydänten tuntija’) esiintyy vain tässä jakeessa ja Ap 15:8:ssa, jossa lukee ”Jumala, joka tuntee sydämen”. (Ks. liite C3, johdanto, ja liite C3, Ap 1:24.)

heittivät – – arpaa: Kun Jumalan palvelijoiden piti esikristillisenä aikana tehdä erilaisia ratkaisuja, he heittivät arpaa saadakseen selville Jehovan tahdon (3Mo 16:8; 4Mo 33:54; 1Ai 25:8; San 16:33; 18:18; ks. sanasto, ”Arpa”). Raamatun kreikkalaisissa kirjoituksissa Jeesuksen seuraajien kerrotaan heittäneen arpaa vain tässä tilanteessa. He halusivat saada selville, kumpi kahdesta ehdokkaasta olisi oikea valinta Juudas Iskariotin tilalle, ja he tiesivät tarvitsevansa siihen Jehovan ohjausta. Kun Jeesus oli nimittänyt 12 apostoliaan, hän oli ensin rukoillut Isäänsä koko yön (Lu 6:12, 13). Siksi on hyvä huomata, että ennen kuin ”arpa lankesi Mattiaalle”, opetuslapset olivat tarkastelleet raamatunkohtia ja rukoilleet, että Jehova osoittaisi, kumman miehistä hän oli valinnut (Ap 1:20, 23, 24). Raamattu ei kuitenkaan kerro, että arpoja olisi käytetty vuoden 33 helluntain jälkeen, kun valittiin valvojia ja heidän avustajiaan tai päätettiin muista tärkeistä asioista. Tätä menetelmää ei enää tarvittu sen jälkeen kun pyhä henki alkoi toimia aktiivisesti kristillisessä seurakunnassa. (Ap 6:2–6; 13:2; 20:28; 2Ti 3:16, 17.) Miehiä ei valittu valvojiksi arvalla, vaan valintaperusteena oli se, että he ilmaisivat elämässään pyhän hengen hedelmää (1Ti 3:1–13; Tit 1:5–9). Arpoja käytettiin muissakin kulttuureissa (Est 3:7; Jl 3:3; Ob 11). Esimerkiksi roomalaiset sotilaat heittivät arpaa Jeesuksen vaatteista, kuten Ps 22:18:ssa oli ennustettu. He eivät nähtävästi toimineet näin täyttääkseen Raamatun ennustuksen vaan hyötyäkseen tilanteesta itse. (Joh 19:24; ks. Mt 27:35, tutkimisviite.)

hänestä tuli apostoli: Tai ”hänet laskettiin apostolien joukkoon”, ts. hänen katsottiin olevan apostoli 11 muun apostolin lisäksi. Kun helluntai tuli, hengellisen Israelin perustusta varten oli 12 apostolia. Mattias oli yksi niistä ”12 apostolista”, jotka myöhemmin selvittivät kreikankielisiä opetuslapsia koskevan ongelman (Ap 6:1, 2).

he jakoivat hänen päällysvaatteensa: Joh 19:23, 24:ssä kerrotaan yksityiskohtia, joita Matteus, Markus ja Luukas eivät mainitse. Neljä evankeliumikertomusta yhdessä antavat tapahtumista seuraavan kokonaiskuvan: roomalaiset sotilaat heittivät arpaa nähtävästi sekä päällimmäisestä että alimmaisesta vaatteesta; sotilaat jakoivat päällysvaatteet ”neljään osaan, yhden osan kullekin sotilaalle”; he eivät halunneet jakaa alimmaista vaatetta vaan heittivät siitä arpaa; arvan heittäminen Messiaan vaatteista täytti Ps 22:18:n. Teloittajilla oli ilmeisesti tapana ottaa uhrin vaatteet itselleen, joten rikolliset riisuttiin ennen teloitusta, mikä teki koettelemuksesta vielä nöyryyttävämmän.