ihmisiä: Tai ”ihmisten sieluja”. (Ks. liite A2 ja sanasto, ”Sielu”.)

ihmeitä: Tai ”ennusmerkkejä”. Raamatun kreikkalaisissa kirjoituksissa kreikan sanaa téras käytetään aina sanan sēmeíon (’merkki’, ’ihmeteko’) kanssa ja molemmat sanat ovat monikossa (Mt 24:24; Joh 4:48; Ap 7:36; 14:3; 15:12; 2Ko 12:12). Téras tarkoittaa sellaista, mikä herättää syvää kunnioitusta tai ihmetystä. Silloin kun se viittaa selvästi sellaiseen, mikä ennakoi tulevia tapahtumia, tutkimisviitteessä tai alaviitteessä on vaihtoehtoinen käännös ”ennusmerkki”.

Jehovan valtuuttamina: Kirjaim. ”Herralla”, ”Herran päällä”. (Ks. liite C.) Ap 14:3:ssa preposition epí (-lla, ’päällä’) katsotaan viittaavan siihen, mihin opetuslasten rohkeus perustui. Loppujakeen mukaan Jumala vahvisti, että heidän saarnaamansa sanoma todella oli lähtöisin häneltä ja että heillä oli tuossa työssä hänen hyväksyntänsä ja tukensa. (Vrt. Ap 4:29–31.) Sama kreikan ilmaus (”Herran päällä”) esiintyy myös Septuagintassa kohdissa, joissa on Tetragrammi heprealaisessa alkutekstissä (Ps 31:6 [30:7, LXX]; Jer 17:7). Sopusoinnussa tämän kanssa ilmaus välittää joidenkin mielestä myös sellaisen ajatuksen, että puhutaan ”luottaen Jehovaan”. (Ks. liite C3, johdanto, ja liite C3, Ap 14:3.)

ihmeitä: Tai ”ennusmerkkejä”. (Ks. Ap 2:19, tutkimisviite.)

selitti: Kreikan sana diermēneúō voi tarkoittaa kääntämistä tai tulkkaamista kielestä toiseen (Ap 9:36; 1Ko 12:30, alav.). Se voi kuitenkin merkitä myös ’selventää merkitystä’, ’selittää täysin’. Tässä jakeessa se tarkoittaa ennustusten selittämistä.

Zeukseksi: Ks. sanasto.

Hermeeksi: Kreikkalainen jumala, jonka sanottiin olevan Zeuksen poika ja jumalien sanansaattaja. Hermeen ajateltiin olevan mytologian sankareiden hienovarainen neuvonantaja ja kaupankäynnin, puhetaidon, voimistelun, unitilan ja unien jumala. Koska pääasiassa Paavali puhui, roomalaisen Lystran kaupungin asukkaat luulivat häntä Hermeeksi, jumalien sanansaattajaksi ja puhetaidon jumalaksi. Nimen Hermes kanssa samaan sanaryhmään kuuluvia sanoja käytetään Raamatussa kääntämisestä ja tulkkaamisesta. (Esimerkiksi kreikan verbi hermēneúō on käännetty Joh 1:42:ssa vastineella ”käännettynä” ja substantiivi hermēnía 1Ko 12:10:ssä vastineella ”tulkkaaminen [”tulkitseminen”, alav.]”; ks. myös Lu 24:27, tutkimisviite.) Arkeologit ovat löytäneet muinaisen Lystran lähistöltä Hermes-jumalan patsaan, ja lisäksi tuolta alueelta on löydetty Zeukselle ja Hermeelle omistettu alttari. Roomalaiset samastivat Hermeen kaupankäynnin jumalaansa Mercuriukseen.

seppeleitä: Paavali ja Barnabas aiottiin ehkä seppelöidä, kuten joskus seppelöitiin epäjumalia, tai seppeleitä aiottiin laittaa papin, palvomaan tulleiden ihmisten ja uhrieläinten päähän. Seppeleet oli tavallisesti tehty lehdistä ja kukista, joskus villasta.

opetuslapsia: Tai ”opetuslasten sieluja”. (Ks. liite A2 ja sanasto, ”Sielu”.)

apostolit laittoivat kätensä heidän päälleen: Raamatun heprealaisista kirjoituksista käy ilmi, että kädet voitiin laittaa ihmisen tai eläimen päälle eri syistä (1Mo 48:14; 3Mo 16:21; 24:14). Tavallisesti tällä eleellä osoitettiin, että tunnustettiin jonkun erityisasema tai joku nimitettiin erityistehtävään (4Mo 8:10). Esimerkiksi Mooses laski kätensä Joosuan päälle ja tunnusti näin hänet seuraajakseen. Sen jälkeen Joosua oli ”täynnä viisauden henkeä” ja hän pystyi johtamaan Israelia. (5Mo 34:9.) Ap 6:6:n mukaan apostolit laittoivat kätensä niiden miesten päälle, jotka he nimittivät vastuutehtäviin. Apostolit tekivät niin vasta rukoiltuaan asian johdosta, mikä osoittaa, että he halusivat Jumalan ohjaavan heitä. Myöhemmin seurakunnan vanhimmat laittoivat kätensä Timoteuksen päälle, kun he nimittivät hänet erityiseen palvelustehtävään (1Ti 4:14). Timoteuskin sai valtuudet nimittää toisia eri tehtäviin ja laittaa kätensä heidän päälleen, mutta hän teki niin vasta punnittuaan huolellisesti heidän pätevyyttään (1Ti 5:22).

vanhinten: Kirjaim. ”vanhempien miesten”. Kreikan sana presbýteros tarkoittaa Raamatussa ensisijaisesti niitä, joilla on valtaa ja vastuuta yhteisön tai kansan keskuudessa. Vaikka se viittaa joskus kirjaimelliseen ikään (esim. Lu 15:25; Ap 2:17:ssä), sitä ei käytetä pelkästään iäkkäistä. Tässä se tarkoittaa juutalaisen kansan johtajia, jotka mainitaan usein ylipappien ja kirjanoppineiden kanssa. Sanhedrin koostui näihin kolmeen ryhmään kuuluvista miehistä. (Mt 21:23; 26:3, 47, 57; 27:1, 41; 28:12; ks. sanasto.)

nimittivät: Raamattu osoittaa tässä, että matkavalvojat – tässä tapauksessa Paavali ja Barnabas – nimittivät vanhimmat. He tekivät niin rukoiltuaan ja paastottuaan, mistä käy ilmi, että he suhtautuivat vanhinten nimittämiseen vakavasti. Myös Tituksen ja ilmeisesti Timoteuksenkin kerrotaan nimittäneen seurakuntiin ”vanhimpia” (Tit 1:5; 1Ti 5:22). Vastineella ”nimittää” käännetty kreikan verbi kheirotonéō merkitsee kirjaimellisesti ’ojentaa käsi’, ’kohottaa käsi’. Siksi jotkut ovat arvelleet, että seurakunta valitsi vanhimmat kättä nostamalla. Tätä kreikan sanaa käytetään kuitenkin myös yleisemmässä merkityksessä, nimitystavasta riippumatta. Ensimmäisellä vuosisadalla elänyt juutalainen historioitsija Josefus vahvistaa tämän, kun hän käyttää samaa kreikan verbiä sanoessaan Saulia Jumalan nimittämäksi kuninkaaksi (Antiquities of the Jews, 6. kirja, luvut 4 ja 13 [Loeb 6:54 ja 6:312]). Israelin seurakunta ei äänestänyt Saulia kuninkaaksi kättä nostamalla. Raamattu kertoo, että profeetta Samuel kaatoi öljyä Saulin päähän ja sanoi: ”Jehova on voidellut sinut kansansa johtajaksi.” Saulin siis nimitti Jehova Jumala. (1Sa 10:1.) Lisäksi kreikan kieliopillinen rakenne Ap 14:23:ssa osoittaa, että nimenomaan apostolit Paavali ja Barnabas nimittivät vanhimmat (kirjaim. ”ojensivat kätensä”), ei seurakunta. Kun päteviä miehiä nimitettiin muulloin vastuuasemiin ensimmäisen vuosisadan seurakunnassa, apostolit ja muut valtuutetut miehet laittoivat kirjaimellisesti kätensä heidän päälleen sen merkiksi, että heidät nimitettiin tehtävään tai nimitys vahvistettiin tai hyväksyttiin. (Vrt. Ap 6:6, tutkimisviite.)

vanhimpia: Kirjaim. ”vanhempia miehiä”. Kreikan sana presbýteros tarkoittaa Raamatussa ensisijaisesti niitä, joilla on valtaa ja vastuuta yhteisön tai kansan keskuudessa, joskin se viittaa joskus kirjaimellisesti vanhempiin miehiin (ks. Mt 16:21, tutkimisviite). Muinaisessa Israelissa vanhemmat, kypsät miehet huolehtivat hallinto- ja johtotehtävistä, ja samaan tapaan ensimmäisen vuosisadan kristillisissä seurakunnissa palveli hengellisesti kypsiä miehiä (1Ti 3:1–7; Tit 1:5–9). Vaikka Paavali ja Barnabas olivat lähetysmatkallaan ”pyhän hengen lähettämiä”, he silti rukoilivat ja paastosivat ennen kuin nimittivät vanhimpia. Sitten he ”jättivät heidät Jehovan huolenpitoon”. (Ap 13:1–4; 14:23.) Paavalin ja Barnabaan lisäksi Tituksen ja ilmeisesti myös Timoteuksen kerrotaan nimittäneen seurakuntiin ”vanhimpia” (Tit 1:5; 1Ti 5:22). Missään ei mainita, että seurakunnat olisivat itse nimittäneet omat vanhimpansa. Ensimmäisellä vuosisadalla seurakunnissa oli ilmeisesti useita vanhimpia, jotka palvelivat yhdessä ”vanhimmistona” (1Ti 4:14; Fil 1:1).

jättivät heidät Jehovan huolenpitoon: Ilmauksella ”jättää huolenpitoon” käännetty kreikan verbi esiintyy myös Ap 20:32:ssa, jossa Paavali sanoo Efesoksen vanhimmille: ”Jätän teidät nyt Jumalan – – haltuun”, ja Lu 23:46:ssa, jossa Jeesus sanoo: ”Isä, sinun käsiisi minä uskon henkeni.” Jeesuksen sanat ovat lainaus Ps 31:5:stä, jossa Septuaginta (30:6, LXX) käyttää sanan ”uskoa” vastineena samaa kreikan verbiä ja jonka tekstiyhteydessä on Jumalan nimi heprealaisessa alkutekstissä. Useissa kohdissa Raamatun heprealaisissa kirjoituksissa on ajatus itsensä jättämisestä Jehovan käsiin (Ps 22:8; 37:5; San 16:3). (Ks. liite C3, johdanto, ja liite C3, Ap 14:23.)

sanaa: Monet luotettavat käsikirjoitukset tukevat tässä lukutapaa ”sanaa” (ton lógon), ja useimmat nykyiset käännökset noudattavat sitä. Joissain kreikkalaisissa käsikirjoituksissa lukee kuitenkin ”Herran sanaa” (ton lógon tū Kyríū; ks. liite C ja Ap 8:25, tutkimisviite) ja muutamissa vanhoissa käsikirjoituksissa ”Jumalan sanaa”. Lisäksi ainakin kaksi Raamatun kreikkalaisten kirjoitusten hepreankielistä käännöstä (ks. liite C4, viitteet J^{17, 28}) käyttää tässä Jumalan nimeä, jolloin kohta voidaan kääntää ”Jehovan sanaa”.

Jehovan sanaa: Tällä ilmauksella on yhteys Raamatun heprealaisiin kirjoituksiin, joissa se esiintyy ”sanaa” vastaavan heprean sanan ja Jumalan nimen yhdistelmänä. Ilmaus ”Jehovan sana” on noin 200 jakeessa (esim. 2Sa 12:9; 24:11; 2Ku 7:1; 20:16; Jes 1:10; 2:3; 28:14; 38:4; Jer 1:4; 2:4; Hes 1:3; 6:1; Ho 1:1; Mi 1:1; Sak 9:1). Kun tämä ilmaus on eräässä Septuagintan varhaisessa jäljennöksessä Sak 9:1:ssä, kreikan sanan lógos perässä on Jumalan nimi muinaisheprealaisin kirjaimin kirjoitettuna (). Tämä pergamenttikäärö löytyi Juudean erämaassa sijaitsevasta Naḥal Ḥeveristä Kuolleenmeren läheltä Israelista, ja se on peräisin ajalta 50 eaa. – 50 jaa. Liitteessä C selitetään, miksi Uuden maailman käännöksessä on Ap 8:25:n päätekstissä ilmaus ”Jehovan sanaa”, vaikka monissa kreikkalaisissa käsikirjoituksissa lukee ”Herran sanaa” (ks. liite C3, johdanto, ja liite C3, Ap 8:25).

oven uskoon: Tai ”uskon oven”. Jehova avasi tämän kuvaannollisen oven, kun hän antoi kansojen ihmisille eli ei-juutalaisille mahdollisuuden saada usko. Uskon hankkimiseen sisältyy Raamatussa ajatus sellaisen luottamuksen rakentamisesta, joka näkyy tekoina ja tottelevaisuutena (Ja 2:17; ks. Joh 3:16, tutkimisviite). Paavali käytti kirjeissään sanaa ”ovi” kuvaannollisessa merkityksessä kolme kertaa (1Ko 16:9; 2Ko 2:12; Kol 4:3).

uskoo häneen: Kreikan verbin pisteúō perusmerkitys on ’uskoa’, ’luottaa’, ’pitää totena’ (samaan sanueeseen kuuluva substantiivi pístis käännetään tavallisesti vastineella ”usko”). Tällä verbillä on kuitenkin erilaisia merkitysvivahteita eri tekstiyhteyksissä ja kieliopillisissa rakenteissa. Se merkitsee usein enemmän kuin vain sitä, että uskoo tai tunnustaa jonkun olevan olemassa (Ja 2:19). Siihen sisältyy ajatus sellaisesta uskosta ja luottamuksesta, joka saa tottelemaan. Eräs tutkija sanoo Joh 3:16:ssa olevasta kreikan verbirakenteesta ”uskoa johonkuhun” (verbi pisteúō ja prepositio eis): ”Usko on toimintaa, jotain sellaista, mitä ihminen tekee.” (Paul L. Kaufman, An Introductory Grammar of New Testament Greek, 1982, s. 46.) Jeesus ei selvästikään tarkoita tässä vain yksittäistä uskon tekoa vaan sitä, että usko leimaa koko elämää. Joh 3:36:ssa asetetaan vastakkain samantapainen ilmaus ”uskoo Poikaan” ja ilmaus ”ei tottele Poikaa”. Tässä tekstiyhteydessä viitataan siis vahvaan uskoon, joka näkyy tottelevaisuutena.