Samarian: Samaria oli Rooman hallintoalue, jonka läpi Jeesus toisinaan kulki. Myöhemmin hänen opetuslapsensa veivät sinne kristillisyyden. Se sijaitsi pohjois-eteläsuunnassa Galilean ja Juudean välissä ja itä-länsisuunnassa Jordanin ja Välimeren rannikkotasankojen välissä, mutta sen tarkkoja rajoja ei tiedetä nykyään. Se muodostui suureksi osaksi alueista, jotka olivat kuuluneet Efraimin heimolle ja Manassen heimon toiselle puoliskolle (Jordanin länsipuolella). Vaikka Jeesus kulki silloin tällöin Samarian kautta matkalla Jerusalemiin tai sieltä pois (Lu 9:51, 52; 17:11; Joh 4:3–6), hän kielsi apostolejaan saarnaamasta samarialaisten kaupungeissa, koska heidän piti mennä pääasiassa ”Israelin kansan kadonneiden lampaiden luo”, ts. juutalaisten luo (Mt 10:5, 6). Tämä rajoitus oli voimassa vain jonkin aikaa, sillä juuri ennen taivaaseen nousemistaan Jeesus käski opetuslapsiaan viemään hyvän uutisen ”Samariaan ja aina maan ääriin asti” (Ap 1:8, 9). Kun Jerusalemissa puhkesi vaino, Filippos ja jotkut muut opetuslapset julistivat hyvää uutista kaikkialla Samariassa. Myöhemmin sinne lähetettiin Pietari ja Johannes, jotta samarialaiset saisivat pyhää henkeä. (Ap 8:1–17, 25; 9:31; 15:3.)

Sykar-nimiseen: Samarian kaupunki, jonka arvellaan olleen samalla paikalla kuin ʽAskarin kylä nykyisen Nablusin lähellä noin 1 km Sikemistä koilliseen ja 0,7 km Jaakobin kaivosta pohjoiskoilliseen. (Ks. liite B6 ja liite B10.) Jotkut katsovat Sykarin olevan sama kuin Sikem ja perustelevat näkemystään varhaisilla ei-raamatullisilla teksteillä ja sillä, että Syrus Sinaiticus -koodeksissa lukee ”Sykem”. Parhaat kreikkalaiset käsikirjoitukset tukevat kuitenkin lukutapaa ”Sykar”, ja arkeologit ovat osoittaneet, että Sikemin (Tell Balatan) paikalla ei ollut tässä vaiheessa asutusta.

kolmannen tunnin vaiheilla: Ts. noin klo 9. Ajanlaskun ensimmäisellä vuosisadalla juutalaiset jakoivat päivän 12 tuntiin, ja se alkoi noin klo 6 auringonnoususta (Joh 11:9). Kolmas tunti oli siis noin klo 9, kuudes tunti noin klo 12 ja yhdeksäs tunti noin klo 15. Koska ihmisillä ei ollut tarkkoja kelloja, tapahtumien ajankohdat mainittiin yleensä vain likimääräisesti. (Joh 1:39; 4:6; 19:14; Ap 10:3, 9.)

Jaakobin kaivo: Tai ”Jaakobin lähde”. Perimätiedon mukaan Jaakobin kaivo sijaitsi samalla paikalla kuin Bir Yaʽqub -kaivo (Beʼer Yaʽaqov) noin 2,5 km nykyisestä Nablusista kaakkoon lähellä Sikemin sijaintipaikkaa Tell Balataa. Nykyinen kaivo on syvä, eikä vedenpinta koskaan nouse sen yläreunaan asti; 1800-luvulla sen syvyydeksi mitattiin noin 23 m. Sen pohjalla on kiviainesta, joten se on aikoinaan saattanut olla vielä syvempikin. (Joh 4:11.) Koska kaivo on tavallisesti kuiva toukokuun lopulta syyssateisiin saakka, jotkut ajattelevat sen veden olevan sadevettä ja maan läpi suodattunutta vettä. Toiset uskovat, että kaivoon tulee vettä myös lähteestä. (Ks. tämän jakeen tutkimisviite, jossa selitetään sanaa kaivolle.) Raamatussa ei sanota suoraan, että Jaakob kaivoi nimellään tunnetun kaivon, vaikka hänen kerrotaan omistaneen maata lähiseudulla (1Mo 33:18–20; Jos 24:32). Hän todennäköisesti kuitenkin kaivoi tai kaivatti sen ja sai ehkä tällä tavalla vettä isolle taloudelleen ja suurille eläinlaumoilleen. Näin hän ei joutunut vaikeuksiin naapurien kanssa, jotka epäilemättä jo omistivat alueen muut vesivarannot. Toinen vaihtoehto on se, että hänen piti saada jostain vettä, kun alueen muut kaivot kuivuivat.

väsyneenä: Tämä on Raamatussa ainoa kohta, jossa sanotaan, että Jeesus oli ”väsynyt”. Oli keskipäivä, ja Jeesus oli todennäköisesti aamupäivällä kävellyt Jordaninlaaksosta Juudeasta Sykarin kaupunkiin Samariaan matkan, jolla noustiin jyrkkää rinnettä lähes 900 m:n korkeuteen (Joh 4:3–5; ks. liite A7).

kaivolle: Tai ”lähteelle”. Tässä tekstiyhteydessä Sykarissa sijainneeseen Jaakobin kaivoon viitataan kahdella kreikan sanalla. Sana pēgḗ, joka on käännetty tässä jakeessa kaksi kertaa vastineella ”kaivo”, tarkoittaa usein lähdettä. Jaakobin kaivoon onkin voinut tulla vettä lähteestä. Ja 3:11:ssä tätä sanaa käytetään kirjaimellisesta ”lähteensilmästä”, ja Joh 4:14:ssä sillä viitataan kuvaannolliseen ”vesilähteeseen”. Joh 4:12:ssa Jaakobin kaivosta käytetään kreikan sanaa fréar, joka voi merkitä kaivoa, vesisäiliötä tai kuilua (1Sa 19:22, Septuaginta; Lu 14:5; Il 9:1). Kaivoihin tuli usein vettä lähteistä, joiden kohdalta maata piti joskus raivata tai kaivaa. Se voi selittää, miksi sanoja ”kaivo” ja ”lähde” voidaan käyttää synonyymisesti. (Ks. tämän jakeen tutkimisviite, jossa selitetään sanoja Jaakobin kaivo.)

noin kuudes tunti: Ts. noin klo 12. (Ks. Mt 20:3, tutkimisviite.)

Juutalaiset eivät – – ole missään tekemisissä samarialaisten kanssa: ”Samarialaisilla” tarkoitetaan Raamatussa sanan ensimmäisessä esiintymiskohdassa juutalaisia, jotka asuivat kymmenen heimon valtakunnan alueella ennen kuin assyrialaiset valloittivat sen (2Ku 17:29). Samarialaiset alkoivat erottautua muista juutalaisista jo silloin kun Jerobeam aloitti epäjumalanpalvonnan Israelin kymmenen heimon valtakunnassa (1Ku 12:26–30). Assyrialaisten valloituksen jälkeen nimitys ”samarialainen” alkoi tarkoittaa Samariaan jääneiden juutalaisten ja sinne siirrettyjen ulkomaalaisten jälkeläisiä. Samarialaiset sanoivat polveutuvansa ainoastaan Manassen ja Efraimin heimoista, mutta epäilemättä jotkut heistä sekoittuivat ulkomaalaisiin. Raamatun mukaan tämä väestön osa turmeli Samariassa harjoitettua palvontaa entisestään. (2Ku 17:24–41.) Kun juutalaiset palasivat Babylonin pakkosiirtolaisuudesta, samarialaiset väittivät palvovansa Jehovaa mutta vastustivat Jerusalemin temppelin ja muurien uudelleenrakentamista. Mahdollisesti 300-luvulla eaa. he rakensivat Garisiminvuorelle oman temppelinsä. Juutalaiset hävittivät sen vuonna 128 eaa., mutta samarialaiset jatkoivat palvomista tuolla vuorella. Ensimmäisellä vuosisadalla he asuivat Rooman Samarian-hallintoalueella Juudean ja Galilean välissä. He hyväksyivät Raamatusta vain viisi Mooseksen kirjaa ja ehkä Joosuan kirjan mutta tekivät muutoksia joihinkin jakeisiin saadakseen tukea oman temppelinsä sijaintipaikalle. Jeesuksen aikana nimityksellä ”samarialainen” oli etninen ja uskonnollinen merkitysvivahde, ja juutalaiset halveksivat samarialaisia (Joh 8:48).

...samarialaisten kanssa: Sulkeissa olevaa lausetta ei ole joissain käsikirjoituksissa, mutta se sisältyy useisiin varhaisiin arvovaltaisiin käsikirjoituksiin.

vettä, jota minä annan: Sanoja ”vesi” ja ”vesilähde” käytetään tässä jakeessa kuvaannollisesti. Jeesus on jo puhunut samarialaiselle naiselle ”elävästä vedestä” (ks. Joh 4:10, tutkimisviite). Nyt hän selittää, että kun hän antaa ihmisille vettä, siitä tulee heissä vesilähde, joka antaa ikuisen elämän. Raamatussa vesi kuvaa sitä, mitä Jumala on tehnyt, jotta ihmiskunta saisi takaisin täydellisen elämän. Tärkeä osa tätä kuvaannollista vettä on Jeesuksen lunastusuhri. Tässä tekstiyhteydessä Jeesus keskittyy siihen, miten ihmiset hyötyvät hengellisesti, jos he kuuntelevat häntä ja heistä tulee hänen opetuslapsiaan. Kun ”he oppivat tuntemaan” Jehovan ja Jeesuksen ja usko saa heidät toimimaan tuon tiedon mukaan, he voivat saada ikuisen elämän (Joh 17:3). Jeesus sanoo, että jos ihminen juo kuvaannollista vettä, siitä tulee hänessä lähde, joka pulppuaa elämää ja siunauksia. Hänestä myös tuntuu, että hänen on ihan pakko jakaa tätä ”elämän vettä” toisillekin (Il 21:6; 22:1, 17). (Ks. Joh 7:38, tutkimisviite.)

elävää vettä: Kreikan ilmaus tarkoittaa kirjaimellisesti virtaavaa vettä, lähdevettä tai lähdeperäistä kaivovettä, jonka vastakohtana on vesisäiliön seisova vesi. 3Mo 14:5:ssä ”raikkaaksi vedeksi” käännetty heprean ilmaus merkitsee kirjaimellisesti ’elävää vettä’. Jer 2:13:ssa ja 17:13:ssa Jehovaa kuvaillaan ”elävän veden” eli elämää antavan kuvaannollisen veden ”lähteeksi”. Puhuessaan samarialaiselle naiselle Jeesus käytti ilmausta ”elävä vesi” kuvaannollisessa merkityksessä, mutta ilmeisesti nainen ymmärsi hänen sanansa aluksi kirjaimellisesti (Joh 4:11; ks. Joh 4:14, tutkimisviite).

kaivo on syvä: Ks. Joh 4:6, tutkimisviite.

Jaakobin kaivo: Tai ”Jaakobin lähde”. Perimätiedon mukaan Jaakobin kaivo sijaitsi samalla paikalla kuin Bir Yaʽqub -kaivo (Beʼer Yaʽaqov) noin 2,5 km nykyisestä Nablusista kaakkoon lähellä Sikemin sijaintipaikkaa Tell Balataa. Nykyinen kaivo on syvä, eikä vedenpinta koskaan nouse sen yläreunaan asti; 1800-luvulla sen syvyydeksi mitattiin noin 23 m. Sen pohjalla on kiviainesta, joten se on aikoinaan saattanut olla vielä syvempikin. (Joh 4:11.) Koska kaivo on tavallisesti kuiva toukokuun lopulta syyssateisiin saakka, jotkut ajattelevat sen veden olevan sadevettä ja maan läpi suodattunutta vettä. Toiset uskovat, että kaivoon tulee vettä myös lähteestä. (Ks. tämän jakeen tutkimisviite, jossa selitetään sanaa kaivolle.) Raamatussa ei sanota suoraan, että Jaakob kaivoi nimellään tunnetun kaivon, vaikka hänen kerrotaan omistaneen maata lähiseudulla (1Mo 33:18–20; Jos 24:32). Hän todennäköisesti kuitenkin kaivoi tai kaivatti sen ja sai ehkä tällä tavalla vettä isolle taloudelleen ja suurille eläinlaumoilleen. Näin hän ei joutunut vaikeuksiin naapurien kanssa, jotka epäilemättä jo omistivat alueen muut vesivarannot. Toinen vaihtoehto on se, että hänen piti saada jostain vettä, kun alueen muut kaivot kuivuivat.

esi-isämme Jaakob: Samarialaiset väittivät polveutuvansa Jaakobista Joosefin kautta, mutta monet tuon ajan juutalaiset todennäköisesti kiistivät sen. Korostaakseen samarialaisten ulkomaalaista syntyperää jotkut juutalaiset kutsuivat heitä ”kutalaisiksi”, ts. Kutin eli Kutan asukkaiksi. Assyrian kuningas siirsi sieltä väestöä Samarian kaupunkeihin sen jälkeen kun Israel oli viety pakkosiirtolaisuuteen vuonna 740 eaa. Kut eli Kuta sijaitsi luultavasti noin 50 km Babylonista koilliseen. (2Ku 17:23, 24, 30.)

vettä, jota minä annan: Sanoja ”vesi” ja ”vesilähde” käytetään tässä jakeessa kuvaannollisesti. Jeesus on jo puhunut samarialaiselle naiselle ”elävästä vedestä” (ks. Joh 4:10, tutkimisviite). Nyt hän selittää, että kun hän antaa ihmisille vettä, siitä tulee heissä vesilähde, joka antaa ikuisen elämän. Raamatussa vesi kuvaa sitä, mitä Jumala on tehnyt, jotta ihmiskunta saisi takaisin täydellisen elämän. Tärkeä osa tätä kuvaannollista vettä on Jeesuksen lunastusuhri. Tässä tekstiyhteydessä Jeesus keskittyy siihen, miten ihmiset hyötyvät hengellisesti, jos he kuuntelevat häntä ja heistä tulee hänen opetuslapsiaan. Kun ”he oppivat tuntemaan” Jehovan ja Jeesuksen ja usko saa heidät toimimaan tuon tiedon mukaan, he voivat saada ikuisen elämän (Joh 17:3). Jeesus sanoo, että jos ihminen juo kuvaannollista vettä, siitä tulee hänessä lähde, joka pulppuaa elämää ja siunauksia. Hänestä myös tuntuu, että hänen on ihan pakko jakaa tätä ”elämän vettä” toisillekin (Il 21:6; 22:1, 17). (Ks. Joh 7:38, tutkimisviite.)

juoksee elävän veden virtoja: Jeesus viittasi tässä ehkä siihen, että lehtimajanjuhlan aikana oli tapana hakea Siloamin altaasta vettä ja kaataa se aamu-uhrin aikaan alttarille kultaisesta kannusta yhtaikaa viinin kanssa (ks. Joh 7:2, tutkimisviite; sanasto, ”Lehtimajanjuhla”; liite B15). Tätä tapaa ei mainita Raamatun heprealaisissa kirjoituksissa, vaan se omaksuttiin myöhemmin. Useimpien tutkijoiden mukaan sitä noudatettiin juhlan seitsemänä päivänä mutta ei kahdeksantena, jolloin oli juhlakokous. Juhlan alkamispäivä oli sapatti, ja silloin pappi käytti vettä, joka oli haettu Siloamin altaasta temppeliin jo edellisenä päivänä. Seuraavina päivinä hän haki veden altaasta kultaisella kannulla ja ajoitti paluunsa niin, että hän saapui temppeliin juuri kun papit olivat valmiita laittamaan uhripalat alttarille. Kun hän tuli Vesiportin kautta pappien esipihalle, papit puhalsivat trumpetteihinsa kolme kertaa. Sitten vesi kaadettiin astiaan, josta se valui alttarin juurelle, samaan aikaan kun toiseen astiaan kaadettiin viiniä. Sen jälkeen laulettiin temppelimusiikin säestyksellä hallel-psalmeja (Ps 113–118) ja palvomaan tulleet ihmiset heiluttivat palmunoksia alttaria kohti. Tämä seremonia saattoi tuossa iloisessa juhlassa tuoda ihmisten mieleen Jesajan profeetalliset sanat: ”Te saatte ammentaa iloiten vettä pelastuksen lähteistä.” (Jes 12:3.)

elävää vettä: Kreikan ilmaus tarkoittaa kirjaimellisesti virtaavaa vettä, lähdevettä tai lähdeperäistä kaivovettä, jonka vastakohtana on vesisäiliön seisova vesi. 3Mo 14:5:ssä ”raikkaaksi vedeksi” käännetty heprean ilmaus merkitsee kirjaimellisesti ’elävää vettä’. Jer 2:13:ssa ja 17:13:ssa Jehovaa kuvaillaan ”elävän veden” eli elämää antavan kuvaannollisen veden ”lähteeksi”. Puhuessaan samarialaiselle naiselle Jeesus käytti ilmausta ”elävä vesi” kuvaannollisessa merkityksessä, mutta ilmeisesti nainen ymmärsi hänen sanansa aluksi kirjaimellisesti (Joh 4:11; ks. Joh 4:14, tutkimisviite).

tällä vuorella: Ts. Garisiminvuorella. (Ks. liite B10.) Garisiminvuori mainitaan neljä kertaa Raamatun heprealaisissa kirjoituksissa (5Mo 11:29; 27:12; Jos 8:33; Tu 9:7). Samarialaiset rakensivat sille ehkä 300-luvulla eaa. temppelin, joka kilpaili Jerusalemin temppelin kanssa ja jonka juutalaiset hävittivät vuonna 128 eaa. Samarialaiset hyväksyivät Raamatusta vain viisi Mooseksen kirjaa ja mahdollisesti Joosuan kirjan mutta ainoastaan omana muokattuna versionaan, jota sanottiin samarialaiseksi Pentateukiksi. Se on kirjoitettu heidän omilla kirjaimillaan, jotka pohjautuvat muinaisheprealaisiin kirjaimiin. Teksti eroaa hepreankielisen Raamatun masoreettisesta tekstistä noin 6 000 kohdassa. Useimmat muutokset ovat pieniä, mutta jotkin erot ovat merkittäviä. Esimerkiksi kun 5Mo 27:4:ssä mainitaan paikka, jossa Mooseksen laki piti kirjoittaa laastilla peitettyihin kiviin, ”Ebalinvuori” on vaihdettu ”Garisiminvuoreen” (5Mo 27:8). Tällä muutoksella haluttiin selvästikin vahvistaa samarialaisten luottamusta siihen, että Garisiminvuori oli Jumalan pyhä vuori.

pelastus alkaa juutalaisista: Tai ”pelastus on lähtöisin juutalaisista”. Jeesuksen sanat osoittavat, että juutalaisille oli uskottu Jumalan sana, puhdas palvontatapa ja totuus, jonka avulla voi pelastua (Ro 3:1, 2). Heidät oli myös valittu kansaksi, jonka keskuudesta Messias tulisi ja täyttäisi Abrahamin ”jälkeläistä” koskevan Jumalan lupauksen (1Mo 22:18; Ga 3:16). Siihen aikaan kun Jeesus puhui samarialaiselle naiselle, ainoastaan juutalaisten kautta oli mahdollista oppia totuus Jumalasta ja hänen normeistaan ja saada tarkempaa tietoa Messiaasta. Israel oli edelleen Jehovan käyttämä kanava, ja häntä pystyi palvelemaan vain hänen valitun kansansa yhteydessä.

Jumala on henki: Kreikan sana pneúma tarkoittaa tässä henkiolentoa (ks. sanasto, ”Henki”). Raamattu osoittaa, että Jumala, Jeesus korotetussa asemassaan ja enkelit ovat henkiä (1Ko 15:45; 2Ko 3:17; Hpr 1:14). Henkiolentojen olomuoto on aivan erilainen kuin ihmisten, eivätkä ihmiset voi nähdä henkiä (Joh 1:18). Henkiolennoilla on ”hengellinen ruumis”, joka on ”aineelliseen ruumiiseen” verrattuna ylivertainen (1Ko 15:44). Raamatussa kyllä puhutaan esimerkiksi Jumalan kasvoista, silmistä, korvista ja käsistä, mutta nämä ovat kielikuvia, jotka auttavat ihmisiä ymmärtämään, millainen Jumala on. Raamattu osoittaa selvästi, että Jumalalla on oma persoonallisuus. Hän elää paikassa, joka on fyysisen maailman ulkopuolella, ja siksi Kristus saattoi sanoa, että hän oli ”menossa Isän luo” (Joh 16:28). Hpr 9:24:n mukaan hän meni ”itse taivaaseen, niin että hän ilmaantuu – – Jumalan eteen meidän puolestamme”.

palvoa hengessä: Kreikan sanalla pneúma on monia eri merkityksiä, kuten sanaston sana-artikkeli ”Henki” osoittaa. Se voi tarkoittaa muun muassa Jumalan aktiivista voimaa eli pyhää henkeä tai ihmisen kuvaannollisesta sydämestä lähtevää motivoivaa voimaa. Kaikki eri merkitykset viittaavat johonkin ihmissilmälle näkymättömään. Joh 4:21:ssä Jeesus selitti, että Isää ei palvottaisi missään tietyssä paikassa, kuten Garisiminvuorella Samariassa tai Jerusalemin temppelissä. Jumala ei ole aineellinen olento, eikä häntä voida nähdä tai koskettaa, ja siksi hänen palvontansa ei enää olisi sidoksissa kirjaimelliseen temppeliin tai vuoreen. Muissa raamatunkohdissa Jeesus osoitti, että ihmisen täytyy antaa Jumalan näkymättömän pyhän hengen, ”auttajan”, opastaa itseään, jotta Jumala hyväksyisi hänen palvontansa (Joh 14:16, 17; 16:13). Ilmaus ”palvoa hengessä” tarkoittaa siis selvästikin sitä, että palvontaa ohjaa Jumalan henki. Tämä henki auttaa ihmistä sisäistämään Jumalan ajattelutavan, kun hän tutkii Jumalan sanaa ja elää sen mukaan. Kun siis Jeesus puhui Jumalan palvomisesta ”hengessä”, hänen sanoihinsa sisältyi paljon enemmän kuin se, että ihmistä ohjaisi sydämestä lähtevä motivoiva voima tai että hän palvoisi Jumalaa vain hengessään eli ajatuksissaan.

palvoa – – totuudessa: Jumala ei hyväksy palvontaa, joka perustuu mielikuvitukseen, myytteihin tai valheisiin. Palvonnan tulee täsmätä tosiasioiden sekä Jumalaa ja hänen tarkoituksiaan koskevan ”totuuden” kanssa, joka on Jumalan sanassa (Joh 17:17). Palvonnan täytyy sopia yhteen näkymättömän todellisuuden kanssa, jota kuvaillaan Raamatussa (Hpr 9:24; 11:1). (Ks. myös tämän jakeen tutkimisviite, jossa selitetään ilmausta palvoa hengessä.)

Kristuksen: Arvonimi juontuu kreikan sanasta Khristós, ja sitä vastaa arvonimi ”Messias” (hepr. mašíaḥ). Molemmat merkitsevät ’voideltua’. Raamatun aikoina hallitsijat asetettiin tehtäväänsä voitelemalla heidät öljyllä.

Minä tiedän, että tulee Messias: Samarialaiset hyväksyivät Raamatusta vain viisi Mooseksen kirjaa (Pentateukin) ja mahdollisesti Joosuan kirjan mutta eivät muita Heprealaisten kirjoitusten kirjoja. Mooseksen kirjoitusten perusteella he kuitenkin odottivat Messiaan, Moosesta suuremman profeetan, tuloa (5Mo 18:18, 19).

Messias: Kreikan sana Messías (translitterointi heprean sanasta mašíaḥ) esiintyy Raamatun kreikkalaisissa kirjoituksissa vain kaksi kertaa (tässä ja Joh 1:41:ssä). Arvonimi mašíaḥ juontuu heprean verbistä mašáḥ, joka merkitsee ’voidella’, ’levittää (nestettä)’ (2Mo 29:2, 7). Raamatun aikoina papit, hallitsijat ja profeetat asetettiin tehtäväänsä voitelemalla heidät öljyllä (3Mo 4:3; 1Sa 16:3, 12, 13; 1Ku 19:16). Arvonimi Kristus (kreik. Khristós) esiintyy Kreikkalaisissa kirjoituksissa yli 500 kertaa ja vastaa arvonimeä ”Messias”. Molemmat merkitsevät ’voideltua’. (Ks. Mt 1:1, tutkimisviite.)

Minä – – olen se: Kirjaim. ”Minä – – olen”. Kreik. egṓ eimi. Joidenkin mielestä tämä ilmaus viittaa 2Mo 3:14:ään, jossa Septuaginta käyttää samoja kreikan sanoja, ja he katsovat sen osoittavan, että Jeesus on sama kuin Jumala. 2Mo 3:14:ssä on kuitenkin pidempi sanamuoto (egṓ eimi ho ōn ’minä olen oleva’, ’minä olen olemassa oleva’) kuin Joh 4:26:ssa. Septuagintassa käytetään ilmausta egṓ eimi myös esimerkiksi Abrahamin, Elieserin, Jaakobin ja Daavidin sanojen käännöksenä (1Mo 23:4; 24:34; 30:2; 1Ai 21:17). Raamatun kreikkalaisissa kirjoituksissa ilmaus egṓ eimi esiintyy muidenkin kuin Jeesuksen puheissa. Joh 9:9:ssä käytetään samoja kreikan sanoja, kun eräs Jeesuksen parantama mies vakuuttaa: ”Minä se olen.” Niitä käyttivät myös enkeli Gabriel, Pietari ja Paavali (Lu 1:19; Ap 10:21; 22:3). Heidän sanansa eivät selvästikään viittaa 2Mo 3:14:ään. Synoptisten evankeliumien rinnakkaiskertomusten vertailu osoittaa, että Mr 13:6:ssa ja Lu 21:8:ssa oleva ilmaus egṓ eimi (”minä olen hän”, kirjaim. ”minä olen”) vastaa Mt 24:5:ssä olevaa pidempää ilmausta egṓ eimi ho Khristós (”minä olen Kristus”).

Minä, joka puhun sinun kanssasi, olen se: Tämä oli nähtävästi ensimmäinen kerta, kun Jeesus sanoi suoraan olevansa Messias eli Kristus. Hän kertoi sen naiselle, joka ei ollut edes juutalainen vaan samarialainen (Joh 4:9, 25). Useimmat juutalaiset halveksivat samarialaisia eivätkä tervehtineet heitä, ja monet juutalaismiehet väheksyivät naisia. Myöhemmin Jeesus ilmaisi arvostusta myös muita naisia kohtaan suomalla heille kunnian todistaa ensimmäisinä hänen ylösnousemuksestaan (Mt 28:9, 10).

puhui naisen kanssa: Juutalaisen perinteen mukaan miesten ei ollut suotavaa puhua naisten kanssa julkisesti. Vaikka tällainen ajattelutapa oli vastoin Mooseksen lain henkeä, se oli ilmeisesti yleinen Jeesuksen aikana. Tämä voi selittää, miksi jopa hänen opetuslapsensa ”olivat yllättyneitä”, kun he näkivät hänen puhuvan samarialaisen naisen kanssa. Talmudin mukaan muinaiset rabbit neuvoivat, että oppineen ei tule keskustella naisen kanssa kadulla. Mišnan mukaan eräs rabbi sanoi: ”Älä puhu pitkään naisen kanssa. – – Jokainen, joka puhuu naisen kanssa pitkään, aiheuttaa onnettomuutta itselleen, lakkaa tutkimasta Tooraa [lakia] ja perii lopulta osakseen gehennan.” (Avot 1:4, 5.)

sadonkorjuuseen on vielä neljä kuukautta: Ohrankorjuu alkoi juutalaisen kalenterin nisankuussa (maalis-huhtikuussa) pesahin aikoihin (ks. liite B15), joten Jeesus sanoi nämä sanat neljä kuukautta aikaisemmin kislevkuussa (marras-joulukuussa). Silloin ilma viileni ja sateet lisääntyivät. Kun siis Jeesus puhui jo alkaneesta sadonkorjuusta, hän ei selvästikään tarkoittanut kirjaimellista vaan kuvaannollista sadonkorjuuta eli ihmisten kokoamista (Joh 4:36).

valmiita: Kirjaim. ”valkoisia”. Kreikan sana leukós tarkoittaa valkoista ja vaaleita sävyjä, esimerkiksi vaaleankeltaista. Vaalea sato oli kypsä ja valmis korjattavaksi. Tässä Jeesus mainitsi, että ”sadonkorjuuseen on vielä neljä kuukautta”, joten ympäröivät pellot olivat todennäköisesti vihreitä, koska ohra oli oraalla. Kun hän sanoi, että pellot olivat valmiita sadonkorjuuta varten, hänellä ei siis ollut mielessään kirjaimellinen sadonkorjuu vaan hengellinen. Jotkut tutkijat ovat arvelleet, että kun Jeesus pyysi kuulijoita katsomaan peltoja, hän tarkoitti ehkä lähestyvää samarialaisten joukkoa. Siinä tapauksessa ’valkoista’ merkitsevä sana saattoi viitata valkoisiin pitkiin vaatteisiin, joihin he ehkä olivat pukeutuneet, tai siihen, että he olivat valmiita ottamaan sanoman vastaan. (Joh 4:28–30.)

Monet – – samarialaiset alkoivat uskoa Jeesukseen: Jeesuksen ja samarialaisen naisen keskustelu sai aikaan paljon hyvää. Monet samarialaiset alkoivat uskoa Jeesukseen sen perusteella, mitä tämä nainen kertoi. Hengellinen sadonkorjuu alkoi juutalaisten keskuudesta, mutta pian alettiin korjata paljon suurempaa satoa, johon sisältyivät myös samarialaiset, kuten Raamattu osoittaa. Saarnaamalla samarialaiselle naiselle Jeesus epäilemättä laski perustan sille, että monet samarialaiset ottivat vastaan Filippoksen julistaman sanoman. (Joh 4:34–36; Ap 1:8; 8:1, 14–17.)

Jumalan Karitsa: Sen jälkeen kun Jeesus oli kastettu ja Paholainen oli kiusannut häntä, Johannes Kastaja esitteli hänet ”Jumalan Karitsana”. Ilmaus esiintyy vain tässä jakeessa ja Joh 1:36:ssa. (Ks. liite A7.) Jeesusta voidaan hyvin verrata karitsaan. Raamatussa kerrotaan monissa kohdissa, että ihmiset uhrasivat lampaita saadakseen synnit anteeksi ja päästäkseen lähelle Jumalaa. Tämä kuvasi sitä, että Jeesus uhraisi täydellisen ihmiselämänsä ihmiskunnan puolesta. Ilmaus ”Jumalan Karitsa” voi tuoda mieleen monia raamatunkohtia. Johannes Kastaja tunsi hyvin Raamatun heprealaiset kirjoitukset, ja siksi hän saattoi ajatella yhtä tai useampia seuraavista uhrieläimistä: pässi, jonka Abraham uhrasi poikansa Iisakin sijasta (1Mo 22:13); pesah-karitsa, joka teurastettiin Egyptissä ja jonka ansiosta israelilaiset vapautuivat orjuudesta (2Mo 12:1–13); uroskaritsa, joka uhrattiin Jumalan alttarilla Jerusalemissa joka aamu ja ilta (2Mo 29:38–42). Johanneksen mielessä saattoi olla myös Jesajan profetia, jonka mukaan Jehovan ”palvelija” ”vietäisiin kuin lammas teurastettavaksi” (Jes 52:13; 53:5, 7, 11). Ensimmäisessä kirjeessään korinttilaisille apostoli Paavali kutsui Jeesusta ”meidän pesah-lampaaksemme” (1Ko 5:7). Apostoli Pietari sanoi, että Kristuksen ”kallisarvoinen veri” on ”kuin virheettömän ja tahrattoman karitsan verta” (1Pi 1:19). Lisäksi Ilmestyskirjassa korotetun aseman saanutta Jeesusta sanotaan kreikkalaisessa alkutekstissä yli 25 kertaa ”Karitsaksi” (esim. Il 5:8; 6:1; 7:9; 12:11; 13:8; 14:1; 15:3; 17:14; 19:7; 21:9; 22:1).

maailman pelastaja: Tämä kreikan ilmaus esiintyy vain tässä ja 1Jo 4:14:ssä. Jeesus vapauttaisi synnistä ne, jotka ilmaisevat uskoa ihmismaailman keskuudessa. (Ks. Joh 1:29; 3:17; tutkimisviitteet.)

maailman: Maallisessa kreikkalaisessa kirjallisuudessa ja etenkin Raamatussa kreikan sana kósmos liittyy läheisesti ihmiskuntaan. Tässä tekstiyhteydessä ja Joh 3:16:ssa kósmos tarkoittaa koko ihmismaailmaa, jonka osoitetaan tässä olevan synnin alainen, ts. Aadamilta perityn synnin alainen, ja joka voidaan lunastaa.

tuomitsisi: Jehova ei lähettänyt Poikaansa antamaan langettavaa tuomiota maailmalle, ts. ihmismaailmalle. Hän välitti ihmisistä ja lähetti siksi Jeesuksen pelastamaan ne, jotka uskovat. (Joh 3:16; 2Pi 3:9.)

omalla kotiseudullaan: Kirjaim. ”isänsä paikassa”. ”Kotiseuduksi” käännetty kreikan sana tarkoittaa Mt 13:54; Mr 6:1; Lu 4:24:ssä Jeesuksen kotikaupunkia Nasaretia, mutta tässä se viittaa ilmeisesti koko Galileaan (Joh 4:43).

Galilean Kaanaan – – Kapernaumissa: Kaanan (Khirbet Qanan) ja Kapernaumin välimatka on tietä pitkin noin 40 km. (Ks. Joh 2:1, tutkimisviite.)

eräs kuninkaan palvelija: Tai ”muuan kuninkaan virkamies”. Kreikan sana basilikós tarkoittaa kuninkaan (basileús) sukulaista tai hänen palveluksessaan olevaa. Tässä se tarkoittaa ilmeisesti Herodes Antipaan palvelijaa eli hänen hovinsa jäsentä. Herodes oli Galilean tetrarkki, mutta häntä kutsuttiin yleisesti ”kuninkaaksi” (ks. Mt 14:9; Mr 6:14; tutkimisviitteet).

Kuningas Herodes: Ts. Herodes Antipas, Herodes Suuren poika. (Ks. sanasto, ”Herodes”.) Matteus ja Luukas käyttävät Antipaan virallista roomalaista arvonimeä tetrarkki eli paikallishallitsija (ks. Mt 14:1; Lu 3:1; tutkimisviitteet). Häntä kutsuttiin kuitenkin yleisesti ”kuninkaaksi”, ja tätä arvonimeä Matteus käyttää hänestä kerran (Mt 14:9) ja Markus joka kerta (Mr 6:22, 25–27). Hänen hallintoalueeseensa kuuluivat Galilea ja Perea.

kuningas: Herodes Antipaan virallinen roomalainen arvonimi oli tetrarkki (ks. Mt 14:1, tutkimisviite). Häntä kutsuttiin kuitenkin yleisesti ”kuninkaaksi”.

Kaanassa: Nimi tulee luultavasti heprean sanasta qanéh ’ruoko’, jolloin sen merkitys on ’ruokojen paikka’. Vain Johannes mainitsee tämän kaupungin, jota hän sanoo aina Galilean Kaanaksi (Joh 2:11; 4:46; 21:2) luultavasti erotukseksi Asserin heimon alueella sijainneesta Kanaasta (hepr. Qanáh) (Jos 19:24, 28). Monet tutkijat uskovat Kaanan sijainneen Khirbet Qanassa, josta on löytynyt vanhan kylän rauniot. Tämä alue sijaitsee kukkulalla Bet Netofa -laakson (El-Battufin tasangon) pohjoislaidalla noin 13 km Nasaretista pohjoiseen, ja siitä käytetään edelleen arabialaista nimeä Qana el-Jelil, joka vastaa nimeä Galilean Kaana. Läheisellä suoperäisellä tasangolla kasvaa runsaasti ruokoja, joten nimi Kaana on varsin sopiva. Kukkulalta on löytynyt vanhojen vesisäiliöiden jäännöksiä ja mahdollisesti synagogan rauniot (ensimmäisen vuosisadan lopulta tai toiselta vuosisadalta) sekä ruukunsirpaleita ja kolikoita, joiden uskotaan olevan peräisin ensimmäiseltä vuosisadalta. Kirkollinen perimätieto sijoittaa Kaanan 6,5 km Nasaretista koilliseen Kafr Kannan paikalle mahdollisesti siksi, että pyhiinvaeltajien oli helppo päästä sinne Nasaretista. Tällä paikannimellä ei kuitenkaan näytä olevan kielellistä yhteyttä Raamatussa mainittuun Galilean Kaanaan.

tulemaan mukaansa: Kirjaim. ”tulemaan alas”. Ts. Kapernaumiin. Khirbet Qanan ohi (luultavasti Raamatussa mainittu Kaana; ks. Joh 2:1, tutkimisviite) kulki muinoin tie alas Galileanjärven rantaan. Se jatkui rantaa pitkin Kapernaumiin, joka oli yli 200 m merenpinnan alapuolella.

Kaanassa: Nimi tulee luultavasti heprean sanasta qanéh ’ruoko’, jolloin sen merkitys on ’ruokojen paikka’. Vain Johannes mainitsee tämän kaupungin, jota hän sanoo aina Galilean Kaanaksi (Joh 2:11; 4:46; 21:2) luultavasti erotukseksi Asserin heimon alueella sijainneesta Kanaasta (hepr. Qanáh) (Jos 19:24, 28). Monet tutkijat uskovat Kaanan sijainneen Khirbet Qanassa, josta on löytynyt vanhan kylän rauniot. Tämä alue sijaitsee kukkulalla Bet Netofa -laakson (El-Battufin tasangon) pohjoislaidalla noin 13 km Nasaretista pohjoiseen, ja siitä käytetään edelleen arabialaista nimeä Qana el-Jelil, joka vastaa nimeä Galilean Kaana. Läheisellä suoperäisellä tasangolla kasvaa runsaasti ruokoja, joten nimi Kaana on varsin sopiva. Kukkulalta on löytynyt vanhojen vesisäiliöiden jäännöksiä ja mahdollisesti synagogan rauniot (ensimmäisen vuosisadan lopulta tai toiselta vuosisadalta) sekä ruukunsirpaleita ja kolikoita, joiden uskotaan olevan peräisin ensimmäiseltä vuosisadalta. Kirkollinen perimätieto sijoittaa Kaanan 6,5 km Nasaretista koilliseen Kafr Kannan paikalle mahdollisesti siksi, että pyhiinvaeltajien oli helppo päästä sinne Nasaretista. Tällä paikannimellä ei kuitenkaan näytä olevan kielellistä yhteyttä Raamatussa mainittuun Galilean Kaanaan.

kolmannen tunnin vaiheilla: Ts. noin klo 9. Ajanlaskun ensimmäisellä vuosisadalla juutalaiset jakoivat päivän 12 tuntiin, ja se alkoi noin klo 6 auringonnoususta (Joh 11:9). Kolmas tunti oli siis noin klo 9, kuudes tunti noin klo 12 ja yhdeksäs tunti noin klo 15. Koska ihmisillä ei ollut tarkkoja kelloja, tapahtumien ajankohdat mainittiin yleensä vain likimääräisesti. (Joh 1:39; 4:6; 19:14; Ap 10:3, 9.)

seitsemännellä tunnilla: Ts. noin klo 13. (Ks. Mt 20:3, tutkimisviite.)

toinen ihme: Tässä viitataan toiseen niistä kahdesta kerrasta, jolloin Jeesus teki ihmeen Galileassa pian sen jälkeen kun hän oli palannut Juudeasta. Ensimmäisestä ihmeestä kerrotaan Joh 2:11:ssä. Näiden kahden ihmeen välissä hän teki muita ihmeitä Jerusalemissa (Joh 2:23).