”Kielilläpuhuminen” tarkoittaa yliluonnollista kykyä, joka oli joillakin varhaiskristityillä. Sen ansiosta he pystyivät puhumaan jotakin kieltä ilman että olisivat ensin opetelleet sitä. (Apostolien teot 10:46.) Jokainen tuota kieltä osaava ymmärsi helposti puhujaa (Apostolien teot 2:4–8). Kielilläpuhuminen oli yksi pyhän hengen lahjoista, joita Jumala antoi joillekin ensimmäisen vuosisadan kristityille (Heprealaisille 2:4; 1. Korinttilaisille 12:4, 30).

•  Missä ja milloin kielilläpuhuminen alkoi?

•  Mikä oli kielilläpuhumisen tarkoitus?

•  Oliko kielilläpuhumisen määrä jatkua?

•  Milloin kielilläpuhuminen lakkasi?

•  Mitä on sanottava kielilläpuhumisesta nykyään?

•  Mistä aidot kristityt voidaan tunnistaa?

 Kielilläpuhumisen ihme ilmeni ensimmäisen kerran Jerusalemissa juutalaisen juhlan, helluntaipäivän, aamuna vuonna 33. Noin 120 Jeesuksen opetuslasta oli kokoontunut yhteen, ja silloin ”he kaikki täyttyivät pyhällä hengellä ja rupesivat puhumaan eri kielillä”. (Apostolien teot 1:15; 2:1–4.) Suuri joukko ihmisiä ”kaikista kansakunnista, mitä taivaan alla on”, tuli koolle, ja ”kukin kuuli heidän puhuvan hänen omalla kielellään” (Apostolien teot 2:5, 6).

1.   Se oli merkki siitä, että Jumala tuki kristittyjä. Menneisyydessä Jumala todisti tunnusmerkkien avulla, että hän oli uskollisten ihmisten, kuten esimerkiksi Mooseksen, tukena (2. Mooseksen kirja 4:1–9, 29–31; 4. Mooseksen kirja 17:10). Kielilläpuhumisella oli samanlainen tarkoitus: se osoitti, että Jumala tuki vasta perustettua kristillistä seurakuntaa. Apostoli Paavali kirjoitti: ”Kielet eivät siis ole merkiksi uskoville, vaan ei-uskoville.” (1. Korinttilaisille 14:22.)

2.   Se teki kristityille mahdolliseksi todistaa perusteellisesti. Ne, jotka kuuntelivat Jeesuksen seuraajia helluntaipäivänä, sanoivat: ”Me kuulemme heidän puhuvan omilla kielillämme Jumalan suurenmoisuuksista.” (Apostolien teot 2:11.) Toinen kielilläpuhumisen päätarkoitus oli siis tehdä kristityt kykeneviksi ”todistamaan perusteellisesti” ja ”tekemään opetuslapsia kaikkien kansakuntien ihmisistä”, kuten Jeesus oli heitä käskenyt (Apostolien teot 10:42; Matteus 28:19). Niistä noin 3000:sta, jotka näkivät tämän ihmeen ja kuuntelivat annettua todistusta, tuli opetuslapsia tuona samana päivänä (Apostolien teot 2:41).

 Ei ollut. Pyhän hengen lahjat, kielilläpuhuminen mukaan luettuna, tarkoitettiin tilapäisiksi. Raamatussa sanottiin etukäteen: ”Mikäli on profetoimislahjoja, ne tulevat poistumaan; mikäli on kieliä, ne tulevat lakkaamaan.” (1. Korinttilaisille 13:8.)

 Pyhän hengen lahjoja annettiin toisille kristityille tavallisesti apostolien ollessa läsnä ja yleensä siten, että apostolit panivat kätensä toisten uskovien päälle (Apostolien teot 8:18; 10:44–46). Ne jotka saivat pyhän hengen lahjoja apostoleilta, eivät nähtävästi siirtäneet niitä muille (Apostolien teot 8:5–7, 14–17). Valaistaanpa asiaa: viranomainen voi myöntää jollekulle ajokortin mutta hän ei anna tälle valtuutta myöntää ajokorttia kellekään muulle. Kielilläpuhuminen lakkasi todennäköisesti sen jälkeen, kun apostolit ja ne, jotka olivat saaneet heiltä tämän lahjan, kuolivat.

 Kielilläpuhumisen ihmelahja lakkasi ilmeisesti ensimmäisen vuosisadan lopulla. Kukaan ei voi todistettavasti väittää, että hän puhuu kielillä Jumalan voiman avulla. a

 Jeesus sanoi, että hänen opetuslapsensa tunnistettaisiin uhrautuvasta rakkaudesta (Johannes 13:34, 35). Myös apostoli Paavali opetti, että rakkaus olisi aitojen kristittyjen pysyvä tunnuspiirre (1. Korinttilaisille 13:1, 8). Hän osoitti, että Jumalan henki tuottaisi kristityissä sellaisia ominaisuuksia, joita yhdessä kutsutaan ”hengen hedelmäksi” ja joista ensimmäinen on rakkaus (Galatalaisille 5:22, 23).