Syntiä on mikä tahansa teko, tunne tai ajatus, joka on vastoin Jumalan normeja. Syntiin sisältyy siis Jumalan lakien rikkominen eli sen tekeminen, mikä on väärin tai epävanhurskasta Jumalan näkökannalta (1. Johanneksen kirje 3:4; 5:17). Raamatun mukaan syntiä on myös se, että laiminlyö tai jättää tekemättä sen, mikä on oikein (Jaakobin kirje 4:17).

 Raamatun alkukielissä syntiä vastaavat sanat merkitsevät ”osua harhaan” maalitaulusta tai kohteesta. Esimerkiksi muinaisessa Israelissa oli ryhmä sotilaita, jotka olivat niin taitavia linkoamaan kiviä, että he ”eivät osuneet harhaan” – kirjaimellisesti käännettynä ”eivät tehneet syntiä” (Tuomarit 20:16). Synti on siis sitä, ettei ”osu” Jumalan täydellisiin normeihin eli ei täytä niitä.

 Luojana Jumalalla on oikeus asettaa normeja ihmisille (Ilmestys 4:11). Me olemme vastuussa hänelle teoistamme (Roomalaisille 14:12).

Onko mahdollista olla tekemättä syntiä?

 Ei ole. Raamatun mukaan ”kaikki ovat tehneet syntiä ja ovat Jumalan kunniaa vailla” (Roomalaisille 3:23; 1. Kuninkaiden kirja 8:46; Saarnaaja 7:20; 1. Johanneksen kirje 1:8). Miksi tilanne on tällainen?

 Ensimmäiset ihmiset Aadam ja Eeva olivat aluksi synnittömiä, koska heidät oli luotu täydellisiksi, Jumalan kuviksi (1. Mooseksen kirja 1:27). He kuitenkin olivat tottelemattomia Jumalalle ja menettivät täydellisyytensä (1. Mooseksen kirja 3:5, 6, 17–19). Kun he saivat lapsia, he siirsivät näille perintönä synnin ja epätäydellisyyden (Roomalaisille 5:12). Israelin kuningas Daavid sanoikin: ”Minä olen synnissä syntynyt.” (Psalmit 51:7, Kirkkoraamattu 1938.)

Ovatko jotkin synnit pahempia kuin toiset?

 Kyllä ovat. Raamatussa esimerkiksi sanotaan, että muinaisen Sodoman miehet olivat ”pahoja ja törkeän syntisiä” ja että heidän syntinsä olivat ”hyvin raskaita” (1. Mooseksen kirja 13:13; 18:20). Harkitsehan kolmea seikkaa, jotka määrittelevät, kuinka raskaasta synnistä on kyse.

1.   Vakavuus. Raamatussa meitä käsketään karttamaan vakavia syntejä, kuten sukupuolista moraalittomuutta, epäjumalanpalvelusta, varastamista, juoppoutta, kiristystä, murhaamista ja spiritismiä (1. Korinttilaisille 6:9–11; Ilmestys 21:8). Toisaalta Raamatussa puhutaan tahattomista, ajattelemattomasti tehdyistä synneistä, esimerkiksi sanoista tai teoista, jotka loukkaavat toisia (Sananlaskut 12:18; Efesolaisille 4:31, 32). Raamattu kuitenkin varoittaa meitä vähättelemästä mitään syntejä, sillä ne voivat johtaa vakavampaan Jumalan lakien rikkomiseen (Matteus 5:27, 28).

2.   Vaikutin. Jotkin synnit johtuvat siitä, että ihmiset ovat tietämättömiä Jumalan vaatimuksista (Apostolien teot 17:30; 1. Timoteukselle 1:13). Raamattu ei vähättele tällaisia syntejä. Se kuitenkin tekee eron niiden ja Jumalan lakien tahallisen rikkomisen välillä (4. Mooseksen kirja 15:30, 31). Tahalliset synnit ovat lähtöisin ”pahasta sydämestä” (Jeremia 16:12).

3.   Toistuvuus. Raamatussa tehdään ero myös sen välillä, että joku tekee yksittäisen synnin tai harjoittaa syntiä pidemmän aikaa (1. Johanneksen kirje 3:4–8). Jumala tuomitsee ne, jotka ”tahallaan harjoittavat syntiä”, vaikka ovat saaneet tietoa siitä, mikä on oikein (Heprealaisille 10:26, 27).

 Omien virheiden taakka voi tuntua musertavalta niistä, jotka ovat syyllistyneet vakavaan syntiin. Esimerkiksi Daavid kirjoitti: ”Omat erheeni ovat kulkeneet pääni yli, raskaan kuorman tavoin ne ovat minulle liian raskaat.” (Psalmit 38:4.) Raamatussa on kuitenkin seuraava lupaus: ”Hylätköön jumalaton tiensä ja vahinkoa aiheuttava mies ajatuksensa, ja palatkoon hän Jehovan luo, joka on hänelle armollinen, ja meidän Jumalamme luo, sillä hän antaa paljon anteeksi.” (Jesaja 55:7.)