”Usko on perusteltua luottamusta siihen, että se, mitä toivotaan, toteutuu. Se on selvä osoitus siitä, mikä on todellista, vaikka sitä ei nähdä.” (Heprealaisille 11:1, Uuden maailman käännös)

 ”Usko on sen todellisuutta, mitä toivotaan, sen näkemistä, mitä ei nähdä.” (Heprealaisille 11:1, Kirkkoraamattu 1992)

 Tässä jakeessa määritellään usko ytimekkäämmin kuin missään muualla Raamatussa. Jae osoittaa, että aito usko ei ole vain sokeaa uskomista johonkin.

 ”Usko on perusteltua luottamusta siihen, että se, mitä toivotaan, toteutuu.” Heprealaiskirjeen 11:1:ssä vastineella ”usko” käännetty alkuperäinen kreikan sana välittää ajatuksen luottamuksesta ja lujasta vakaumuksesta. Tällainen usko ei perustu toiveajatteluun, vaan se on ”perusteltua luottamusta”. Kreikan sana, joka on käännetty ”perustelluksi luottamukseksi” a, voitaisiin kääntää myös vastineella ”saantokirja”. Sillä tarkoitettiin asiakirjaa, joka antoi takeen tulevasta omistuksesta.

 ”Usko on – – selvä osoitus [tai ”on vakuuttava todiste”, ”on vakuuttuneisuutta”, alaviite] siitä, mikä on todellista, vaikka sitä ei nähdä.” Usko perustuu kiistattomiin todisteisiin. Sellaiset todisteet ovat niin vahvat, että ne saavat ihmisen vakuuttumaan siitä, että jokin asia on todellinen, vaikka sitä ei voisi nähdä.

 Apostoli Paavali kirjoitti Heprealaiskirjeen ensimmäisen vuosisadan kristityille, jotka asuivat Jerusalemissa ja sen ympäristössä. Tässä osassa kirjettä Paavali käsittelee uskon tärkeyttä. Hän esimerkiksi kirjoittaa: ”Ilman uskoa on mahdotonta miellyttää Jumalaa, sillä sen, joka lähestyy Jumalaa, täytyy uskoa, että hän on olemassa ja että hän palkitsee ne, jotka etsivät häntä hellittämättömästi.” (Heprealaisille 11:6.) Määriteltyään uskon Heprealaiskirjeen 11:1:ssä Paavali kertoo esimerkkejä Raamatussa mainituista miehistä ja naisista, jotka osoittivat tätä ominaisuutta. Hän kertoo, miten usko sai heidät toimimaan Jumalan tahdon mukaan. (Heprealaisille 11:4–38.)