Siirry sisältöön

13. JOULUKUUTA 2019
AUSTRALIA

Australian maastopalot

Australian maastopalot

Queenslandin ja Uuden Etelä-Walesin osavaltioissa Australiassa on kärsitty maastopaloista, jotka ovat riehuneet yli miljoonan hehtaarin suuruisella alueella. Yhden todistajapariskunnan koti tuhoutui paloissa, mutta valtakunnansalit ja konventtisalit ovat säästyneet vahingoilta eikä yksikään todistaja ole kuollut tai loukkaantunut.

Viranomaiset uskovat, että osa paloista on sytytetty tahallaan. Syyskuusta lähtien palot ovat vaatineet kuusi kuolonuhria ja tuhonneet ainakin 650 kotia.

Ainakin 200 veljeä ja sisarta jouduttiin jossain vaiheessa evakuoimaan, mutta he ovat jo päässeet palaamaan koteihinsa. Kotinsa menettäneestä pariskunnasta pidetään hyvää huolta, ja seurakunnan vanhimmat tukevat tuhoalueen ystäviä (Apostolien teot 20:28).