Siirry sisältöön

4. HELMIKUUTA 2022
AZERBAIDŽAN

YK:n ihmisoikeuskomitea puolustaa Azerbaidžanissa pidätettyjen sisarten oikeuksia

YK:n ihmisoikeuskomitea puolustaa Azerbaidžanissa pidätettyjen sisarten oikeuksia

Yhdistyneiden kansakuntien ihmisoikeuskomitea teki vuoden 2021 marraskuussa ja joulukuussa kaksi ratkaisua, jotka puolustivat Jehovan todistajien oikeutta kertoa vakaumuksestaan. Molemmissa tapauksissa oli kyse sisarista, jotka Azerbaidžanin viranomaiset olivat pidättäneet sen vuoksi, että he kertoivat Raamatun sanomaa toisille.

Ihmisoikeuskomitea puolusti 5. marraskuuta 2021 sisar Matanat Gurbanovan ja Saadat Muradhasilovan oikeutta tehdä saarnaamistyötä. Sisaret pidätettiin sen jälkeen kun viranomaiset olivat marraskuussa 2014 saaneet nimettömän valituksen. Kummallekin sisarelle määrättiin 1 500:n Azerbaidžanin manatin (770 euron) sakkorangaistus. Ihmisoikeuskomitea katsoi, että pidätys oli laiton, ja vaati Azerbaidžania estämään vastaavat tapahtumat tulevaisuudessa.

Matanat ja Saadat, jotka ovat biologisia sisaruksia, sanoivat: ”Vaikka poliisit ja tuomari halusivat pelotella meitä, tapaus vain vahvisti uskoamme. Jehova on jälleen kerran osoittanut, että hänen kätensä ei ole liian lyhyt ja että hän tietää, milloin ja miten suojella palvelijoitaan.”

Samanlaisessa ratkaisussa, jonka ihmisoikeuskomitea teki 21. joulukuuta 2021, se katsoi, että Azerbaidžanin poliisit rikkoivat lakia, kun he pidättivät sisar Jeyran Azizovan ja Gulnaz Israfilovan uskonnollisen toiminnan harjoittamisesta kotinsa ulkopuolella. Ihmisoikeuskomitea vahvisti tuossa ratkaisussa, että sisaret eivät olleet tehneet mitään laitonta kertoessaan vakaumuksestaan.

Jeyran ja Gulnaz olivat marraskuussa 2016 olleet ystäviensä luona Goranboyssa ja kertoneet toisille Raamatun sanomaa. Eräs paikallinen viranomainen teki poliisille valituksen, ja sisaret pidätettiin. Seuranneessa oikeudenkäynnissä tuomari syytti sisaria vakoojiksi ja määräsi heille 2 000 Azerbaidžanin manatin (noin 1 000 euron) sakkorangaistuksen. Muutoksenhakutuomioistuin piti tuomion voimassa. Sitten sisaret vetosivat YK:n ihmisoikeuskomiteaan.

Suotuisat oikeudenpäätökset auttavat meitä tekemään vapaasti tärkeintä työtämme. Iloitsemme sisartemme kanssa, jotka näyttävät hyvää esimerkkiä saarnaamalla rohkeasti hyvää uutista (Matteus 10:18).