Siirry sisältöön

25. KESÄKUUTA 2020
BRASILIA

Amazonin sademetsässä asuville veljillemme toimitetaan avustustarvikkeita

Amazonin sademetsässä asuville veljillemme toimitetaan avustustarvikkeita

Brasilian haaratoimistokomitea on perustanut 18 hätäapukomiteaa järjestämään apua julistajille, jotka ovat joutuneet taloudellisiin vaikeuksiin koronapandemian vuoksi. Hätäapukomiteat auttavat 12 000:ta seurakuntaa eri puolilla maata, myös niitä veljiämme, jotka asuvat syrjäisissä paikoissa Amazonjoen varrella. Tähän mennessä avustustarvikkeita on toimitettu 131:lle tuon alueen perheelle.

Amazonasin osavaltion pääkaupungissa Manausissa toimiva hätäapukomitea valmisti paketteja, joissa oli perheen kuukauden tarvetta vastaava määrä ruokaa ja muita perustarvikkeita. Paketeissa oli esimerkiksi papuja, maniokkijauhoa, riisiä ja maitojauhetta sekä hygieniatarvikkeita, kuten saippuaa, wc-paperia, hammasharjoja ja hammastahnaa. Veljet kuljettivat paketit läheiseen Manacapurun satamaan ja jakelivat ne sitten veneellä syrjäisille alueille, muun muassa Membecaan ja Lago do Castanhoon.

Sisar Marinelma, joka asuu Lago do Castanhon alueella, sanoi ruokatarvikkeita saatuaan: ”Kiitän ennen kaikkea Jehovaa siitä, että hän pitää meistä huolta. Tarvitsimme kipeästi apua, koska meillä ei ollut rahaa ruoan ostamiseen. Haluaisin kiittää myös veljiä heidän anteliaisuudestaan ja rakkaudestaan. Kun kuusivuotias poikani näki minun avaavan pakettia ja järjestävän tarvikkeita, käytin tilaisuutta hyväkseni ja selitin, että Jehova auttoi meitä veljien välityksellä. Silloin poikani sanoi: ’Äiti, voisimmeko pitää rukouksen ja kiittää Jehovaa?’”

Veli Jonas Monteiro, joka asuu perheineen Caapirangan kaupungissa, lähetti hätäapukomitealle kirjeen. Hän sanoi siinä muun muassa seuraavaa: ”Kiitoksia kovasti avustuksesta, jonka saimme. Se mitä olette tehneet, kertoo meille Jehovan rakkaudesta. On totisesti ilo ja kunnia kuulua tähän maailmanlaajuiseen perheeseen.”

Myös veljet, jotka palvelevat hätäapukomiteoissa, tuntevat saavansa työstään paljon. Isaac Emannuel Ramalho de Oliveira -niminen vanhin sanoo: ”Jokainen päivä, jonka työskentelen hätäapukomiteassa, vahvistaa uskoani. Tämä työ antaa minulle aivan varmasti paljon enemmän kuin minä voin antaa veljieni hyväksi.”

On uskoa vahvistavaa nähdä, miten Jehova huolehtii palvelijoistaan nykyisen pandemian aikana, asuvatpa he missä tahansa (Psalmit 94:14).