23. HELMIKUUTA 2022
BRASILIA
Rankkasateet ja mutavyöryt runtelivat vuoristoalueen kaupunkia Brasiliassa
15. helmikuuta 2022 voimakkaat tuulet ja rankkasateet aiheuttivat tuhoisia mutavyöryjä Petrópoliksen kaupungissa, joka sijaitsee vuoristoalueella Rio de Janeiron osavaltiossa Brasiliassa. Monia koteja ja liikeyrityksiä tuhoutui. Vettä satoi vuorokaudessa ennätykselliset 26 senttimetriä.
Veljien ja sisarten tilanne
1 veli loukkaantui vakavasti, ja hänet vietiin paikalliseen sairaalaan. On surullista, että hänen 2-vuotias poikansa hukkui mutavyöryyn.
1 veli kuoli.
86 todistajaa joutui jättämään kotinsa.
2 kotia tuhoutui.
15 kotia kärsi suuria vahinkoja.
2 valtakunnansalia kärsi vähäisiä vahinkoja.
Avustustyö
Hätäapukomitea perustettiin koordinoimaan avustustyötä.
Kierrosvalvoja ja seurakunnan vanhimmat toimittavat onnettomuudesta kärsineille veljille ja sisarille ruokaa, vettä ja vaatteita. He antavat myös hengellistä rohkaisua.
Evakuoidut veljet ja sisaret majoittuvat tilapäisesti sukulaistensa tai toisten todistajien luona.
Kaikki avustustyö tehdään noudattaen koronavirukseen liittyviä turvallisuusohjeita.
Rukoilemme onnettomuusalueella asuvien veljien ja sisarten puolesta. Tiedämme, että Jehova lohduttaa ja vahvistaa heitä ja erityisesti niitä, jotka ovat menettäneet rakkaitaan (2. Tessalonikalaisille 2:16, 17).