28. JOULUKUUTA 2020
BRASILIA
Tulvat ja maanvyörymät aiheuttaneet paljon vahinkoa Santa Catarinassa Brasiliassa
Alue
Vale do Itajaí, Santa Catarinan osavaltio, Brasilian eteläosa
Katastrofin kuvaus
Rankat sateet alkoivat torstaina 17. joulukuuta 2020 ja aiheuttivat laajalla alueella tulvia ja maanvyöryjä
Veljien ja sisarten tilanne
22 todistajaa joutui jättämään kotinsa
Valitettavasti yksi 65-vuotias sisar kuoli, kun mutavyöry vei mennessään hänen talonsa
Aineelliset vahingot
15 todistajien kotia kärsi vähäisiä vahinkoja
Avustustyö
Hätäapukomitea, kierrosvalvoja ja paikalliset vanhimmat lohduttavat ja tukevat ystäviä, myös kuolleen sisaren perhettä
Hätäapukomitea järjesti paikallisten veljien ryhmän käymään katastrofialueen kaupungeissa ja määrittämään, mitä avustustarvikkeita ja millaista siivousapua kaivataan kodeissa, joihin tulva jätti jälkensä. Lisäksi ystäville tuotiin yli 2 000 litraa juomavettä ja ruokaa. Kaikki tämä tehtiin noudattaen koronapandemiaan liittyviä turvallisuusohjeita
Olemme surullisia siitä, että yksi sisar kuoli tässä katastrofissa. Odotamme hartaasti aikaa, jolloin luonnononnettomuuksia ja ”kuolemaa ei enää ole” (Ilmestys 21:4).