Siirry sisältöön

5. KESÄKUUTA 2019
ETELÄ-AFRIKKA

Rankkasateet aiheuttivat tuhoa Etelä-Afrikassa

Rankkasateet aiheuttivat tuhoa Etelä-Afrikassa

Rankkasateet iskivät Etelä-Afrikan itärannikolle huhtikuun loppupuolella. Pitkittyneet sateet ovat aiheuttaneet tulvia ja mutavyöryjä Durbanissa ja sen lähialueilla KwaZulu-Natalin provinssissa. Uutistoimistojen mukaan ainakin 70 ihmistä on menettänyt henkensä.

Etelä-Afrikan haaratoimiston mukaan yhtään Jehovan todistajaa ei ole menehtynyt tai loukkaantunut. Ainakin 19 perheen kodit ja kolme valtakunnansalia kärsivät kuitenkin vaurioita tulvissa ja mutavyöryissä.

Hätäapukomitea antoi paikallisen suunnittelu- ja rakennusosaston työntekijöille tehtäväksi kartoittaa vaurioituneiden kotien vahingot. Jos kotia ei todettu turvalliseksi, asukkaille järjestettiin tilapäismajoitus.

Luotamme siihen, että Jehova tukee veljiämme ja sisariamme näissä haastavissa olosuhteissa (Psalmit 34:19).