Siirry sisältöön

Vasemmalta oikealle: Choi Young-won, Baek Jong-hyun ja Kang Ra-yoon vilkuttavat vanhemmilleen ennen siviilipalvelukseen lähtöä

23. MARRASKUUTA 2020
ETELÄ-KOREA

Historiallinen kehitysvaihe: Etelä-Koreassa avautunut mahdollisuus siviilipalvelukseen

Historiallinen kehitysvaihe: Etelä-Koreassa avautunut mahdollisuus siviilipalvelukseen

Etelä-Korea on ensi kertaa historiassa avannut aseistakieltäytyjille mahdollisuuden siviilipalvelukseen. 63 veljeämme aloitti oman siviilipalveluksensa 26. lokakuuta 2020. Siviilipalvelus kestää kolme vuotta, ja veljet suorittavat sen työskentelemällä vankilassa. Heille määrätään tehtäviä, jotka liittyvät muun muassa ruokapalveluun, hankintoihin, koulutukseen, puhtaanapitoon ja terveydenhoitoon sekä huoltotöihin. Nyt voimassa olevien sääntöjen mukaan he eivät ensimmäisinä kahtena kuukautena saa poistua alueelta, mutta sen jälkeen puolet veljistä kerrallaan pääsee työajan päätyttyä kokouksiin ja saarnaamistyöhön. Heidän täytyy kuitenkin palata vankilaan kello 21:een mennessä.

Kim Hyun-soo, joka on yksi noista 63 veljestä, sanoo: ”Vaikka järjestelmä ei täytä kaikkia kansainvälisiä normeja, päätin suostua tähän palvelukseen, koska työ on siviililuonteista eikä ole armeijan valvonnassa.”

Etelä-Koreassa asuvat nuoret, uskolliset veljemme tuottavat ”hyvillä teoillaan” varmasti kunniaa ja ylistystä Jehovalle (Matteus 5:16).

 

Park Jae-hyuk hyvästelee perheenjäseniään lähtiessään suorittamaan siviilipalvelusta

Lee Sang-joon valmistautuu lähtemään perheensä luota (vasemmalla). Vanhemmat halaavat Kim Yeong-hoonia (oikealla)

Jeong Yeo-gyeom lähdössä siviilipalvelukseen