Siirry sisältöön

1. MARRASKUUTA 2018
ETELÄ-KOREA

Etelä-Korean korkein oikeus on tehnyt historiallisen ratkaisun

Etelä-Korean korkein oikeus on tehnyt historiallisen ratkaisun

Torstaina 1. marraskuuta 2018 Etelä-Korean korkein oikeus päätti äänin 9–4, että omantunnonsyistä johtuva aseistakieltäytyminen ei ole rikos. Se totesi, että uskonnollinen vakaumus on ”perusteltu syy” kieltäytyä asepalveluksesta. Tämän päätöksen perusteella yli 900 veljeä, joiden tapaukset ovat tällä hetkellä käsiteltävinä Korean eri tuomioistuimissa, voidaan tulevaisuudessa vapauttaa syytteistä.

Aiemmin tänä vuonna Etelä-Korean perustuslakituomioistuin linjasi, että niille, jotka eivät omantuntonsa vuoksi voi suorittaa asepalvelusta, on järjestettävä mahdollisuus vaihtoehtoiseen palvelukseen joulukuuhun 2019 mennessä.

Iloitsemme suuresti tästä historiallisesta päätöksestä ja haluamme kiittää siitä Jehovaa.