Siirry sisältöön

13. HEINÄKUUTA 2016
ETELÄ-KOREA

Etelä-Koreassa vangitut Jehovan todistajat jättivät yli 50 uutta valitusta

Etelä-Koreassa vangitut Jehovan todistajat jättivät yli 50 uutta valitusta

Vuoden 2016 tammikuusta lähtien yli 50 eteläkorealaista miestä, jotka ovat kieltäytyneet asepalveluksesta omantunnonsyistä, on jättänyt valituksen Yhdistyneiden kansakuntien mielivaltaisia pidätyksiä tutkivalle työryhmälle. Aseistakieltäytyjien mielestä Etelä-Korean valtio on syyllistynyt mielivaltaisiin pidättämisiin, koska se on vanginnut ihmisiä, jotka ovat käyttäneet laillista uskonnon- ja omantunnonvapauttaan.

Valitusten perusta

Sekä mielivaltaisia pidätyksiä käsittelevä työryhmä että YK:n ihmisoikeuskomitea ovat todenneet, että omantunnonsyistä asepalveluksesta kieltäytyvän henkilön vangitseminen on ”mielivaltainen pidätys”. a Ihmisoikeuskomitea totesi vuoden 2014 päätöksessään, että Etelä-Korean valtion tulee lopettaa aseistakieltäytyjien epäoikeudenmukainen rankaiseminen, antaa korvauksia vangituille ja poistaa heidän rikosrekisterinsä. Tämän päätöksen perusteella 682 eteläkorealaista Jehovan todistajaa on jättänyt valituksen mielivaltaisia pidätyksiä tutkivalle työryhmälle. b

Etelä-Korean toiminta suurennuslasin alla

YK:n työryhmä antaa päätöksensä sen jälkeen, kun se on ilmoittanut valituksista Etelä-Korean valtiolle ja saanut siltä vastineen. Mikäli Etelä-Korean katsotaan syyllistyneen mielivaltaisiin pidätyksiin, työryhmä aikoo kehottaa Etelä-Koreaa korjaamaan tilanteen ja lopettamaan omantunnonsyistä aseistakieltäytyvien kriminalisoinnin.

Myös Etelä-Korean perustuslakituomioistuin tutkii parhaillaan asepalvelusta koskevan lain perustuslaillisuutta, ja päätöstä odotetaan lähiaikoina. Tämä tuomioistuin on tietoinen siitä, että YK:n työryhmälle on jätetty yli 600 valitusta. Tuomioistuin on tietoinen myös siitä, että YK:n ihmisoikeuskomitea on toistuvasti kehottanut Etelä-Koreaa tunnustamaan oikeuden kieltäytyä asepalveluksesta omantunnonsyistä ja tarjoamaan mahdollisuuden vaihtoehtoiseen siviilipalvelukseen. Kansainvälinen yhteisö seuraa hyvin tarkasti sitä, aikooko Etelä-Korean perustuslakituomioistuin tunnustaa oikeuden kieltäytyä aseista omantunnonsyistä.

a Ihmisoikeusneuvosto, lausunto mielivaltaisia pidätyksiä käsittelevältä työryhmältä Opinion No.16/2008 (Turkki), UN Doc. A/HRC/10/21/Add.1, s. 145, kpl 38 (9. toukokuuta 2008). Ihmisoikeuskomitean näkemys tapauksessa Young-kwan Kim et al. v. Republic of Korea, Communication No.2179/2012, UN Doc. CCPR/C/112/D/2179/2012, kpl 7.5 (15. lokakuuta 2014).

b 631 aseistakieltäytyjää jätti valituksen vuonna 2015; tähän mennessä vuonna 2016 on jätetty 51 uutta valitusta.