Siirry sisältöön

27. MARRASKUUTA 2015
ETELÄ-KOREA

Sadat eteläkorealaiset Jehovan todistajat jättävät valituksen mielivaltaisten vangitsemisten vuoksi

Sadat eteläkorealaiset Jehovan todistajat jättävät valituksen mielivaltaisten vangitsemisten vuoksi

Heinä- ja elokuussa 2015 yli 600 vankilassa olevaa eteläkorealaista nuorta miestä jätti valituksen YK:n työryhmälle, joka käsittelee mielivaltaisia pidätyksiä. Heidät kaikki on tuomittu vankeuteen 18 kuukaudeksi, koska he ovat kieltäytyneet asepalveluksesta uskonnollisen vakaumuksensa vuoksi.

Peruste valitusten jättämiseen

YK:n ihmisoikeuskomitea teki 15. lokakuuta 2014 päätöksen, jonka mukaan Etelä-Korea syyllistyi mielivaltaiseen vapaudenriistoon rangaistessaan aseistakieltäytyjiä vankeudella. Tämä päätös antoi vangituille miehille perusteen valitusten jättämiseen.

Mielivaltaisia pidätyksiä käsittelevän työryhmän tehtävä on ”tutkia vapaudenriistotapauksia, joissa on toimittu mielivaltaisesti tai tavalla, joka on muuten ristiriidassa – – kansainvälisten oikeussäännösten kanssa, joihin asianosaiset valtiot ovat sitoutuneet”.

Asianajaja Oh Du-jin, joka edustaa valituksen jättäneitä miehiä, selittää, miksi aseistakieltäytyjien vangitseminen on mielivaltaista:

”Kansainvälinen normi edellyttää valtioita järjestämään hyväksyttäviä vaihtoehtoja kansalaisille, jotka omantunnonsyistä kieltäytyvät asepalveluksesta. Uskonnon- ja omantunnonvapaus pitää sisällään oikeuden kieltäytyä asepalveluksesta omantunnonsyistä. Etelä-Korea kuitenkin sivuuttaa edelleen kansainvälisen yhteisön vaatimuksen, jonka mukaan sen tulisi tarjota mahdollisuutta vaihtoehtoiseen palvelukseen.

Etelä-Korea on kieltäytynyt ratkaisemasta ongelmaa, joka on ollut olemassa 60 vuotta ja joka on vaikuttanut yli 18 000 miehen ja heidän perheittensä elämään. Kuka tahansa puolueeton tarkkailija tulisi siihen tulokseen, että kyse on mielivaltaisesta vapaudenriistosta. Etelä-Korea ei ole tarjonnut näille miehille sellaista vaihtoehtoa, jota YK:n ihmisoikeuskomitean viisi eri päätöstä vaativat. On epäoikeudenmukaista ja järjenvastaista, että miehet, jotka ovat ehdottomasti päättäneet olla vahingoittamatta ketään, leimataan rikollisiksi ja pannaan vankilaan.”

Pyyntö YK:n työryhmälle

Eteläkorealaiset miehet, jotka jättivät valituksen mielivaltaisia vangitsemisia käsittelevälle YK:n työryhmälle, pyysivät sitä

  • ”toteamaan, että asianosaisten vangitseminen asepalveluksesta kieltäytymisen vuoksi on mielivaltaista”

  • ”kehottamaan Korean tasavaltaa vapauttamaan asianosaiset välittömästi vankilasta ja poistamaan heidän rikosrekisterimerkintänsä”.

Vangittuna uskonsa vuoksi

Yksi vangituista on An Jun-hyeok. Hän ei pidä itseään rikollisena, niin kuin eivät muutkaan asianosaiset. Hänen äitinsä opetti häntä lapsesta saakka ymmärtämään ja soveltamaan Raamatun periaatteita. Hän tuli jo nuorena itse siihen tulokseen, ettei hän voisi palvella armeijassa, koska se olisi ristiriidassa hänen uskonkäsitystensä ja omantuntonsa kanssa. a Hän oli täysin tietoinen Etelä-Korean tilanteesta ja harkitsi tarkkaan päätöstään ja sitä, mitä kieltäytymisestä seuraa. Hän kertoo:

”Mielestäni minun ei pitäisi joutua istumaan vankilassa sen vuoksi, että pidän kiinni henkilökohtaisesta uskonnollisesta vakaumuksestani. Jos valtio antaisi mahdollisuuden siviilipalvelukseen, olisin valmis siihen. En ansaitse sitä, että minua pidetään rikollisena ja rangaistaan sen vuoksi, että vilpitön vakaumukseni on olla vahingoittamatta ketään.”

Miten Etelä-Korea tulee reagoimaan muutospaineeseen?

YK:n työryhmä tulee toimittamaan Etelä-Korealle kaikkiaan 631 valitusta, joihin odotetaan Etelä-Korean vastinetta. Saatuaan vastauksen työryhmä muodostaa mielipiteensä ja esittää suositukset YK:n ihmisoikeusneuvostolle. Jos ihmisoikeusneuvosto toteaa, että aseistakieltäytyjien vangitsemisessa on kyse mielivaltaisesta vapaudenriistosta, Etelä-Korea tulee saamaan osakseen vakavaa moitetta siitä, että se ei ole kansainvälisen yhteisön jäsenenä kunnioittanut ihmisoikeuksia. Oh Du-jin toteaa edelleen:

”Etelä-Korea ei ole tähän mennessä reagoinut kansainväliseen paineeseen lainsäädäntönsä muuttamiseksi niin, että aseistakieltäytyjille annettaisiin mahdollisuus vaihtoehtoiseen palvelukseen. Samaan aikaan paine paikallisten tuomioistuinten taholta kasvaa. Viime kuukausina kaksi aluetuomioistuimen tuomaria on antanut vapauttavat tuomiot kuudelle aseistakieltäytyjälle. Vuodesta 2012 lähtien paikalliset tuomarit lähettivät seitsemän tapausta perustuslakituomioistuimeen, jossa ne käsiteltiin heinäkuussa 2015.”

Nykyisellään Etelä-Korea tuomitsee joka kuukausi 40–50 Jehovan todistajaa vankilaan, mikä on vastoin kansainvälistä lakia. An Jun-hyeok ja kaikki Etelä-Korean vankiloissa aseistakieltäytymisen vuoksi olevat Jehovan todistajat odottavat kiihkeästi perustuslakituomioistuimen ja YK:n ihmisoikeusneuvoston päätöksiä.