Siirry sisältöön

15. TOUKOKUUTA 2017
HAITI

Hurrikaani Matthew’n jälkeinen avustustyö tulossa päätökseen Haitissa

Hurrikaani Matthew’n jälkeinen avustustyö tulossa päätökseen Haitissa

Hätäapukomitea rakensi tähän kotiin uuden katon.

PORT-AU-PRINCE, Haiti. Hurrikaani Matthew, jota pidetään pahimpana Haitia kohdanneista myrskyistä yli 50 vuoteen, iski maahan 4. lokakuuta 2016. Se aiheutti tuhoa, jonka vertaista ei ole nähty siellä vuoden 2010 maanjäristyksen jälkeen. Kuten jw.org-sivuston Uutishuone-osiossa kerrottiin 24. lokakuuta 2016, Jehovan todistajat toimittivat uhreille nopeasti ruokaa, lääkkeitä ja telttoja. Vahinkojen huolellisen arvioinnin jälkeen todistajat siirtyivät 1. tammikuuta 2017 avustustyön toiseen vaiheeseen. Kolme hätäapukomiteaa on valvonut 14:ää rakentajaryhmää, jotka ovat aloittaneet laajamittaiset työt 203 vahingoittuneen tai tuhoutuneen kodin korjaamiseksi tai rakentamiseksi uudelleen. Todistajien avustustyön odotetaan tulevan päätökseen kesäkuussa 2017.

Jehovan todistajien Port-au-Princessä sijaitsevan haaratoimiston edustaja Daniel Lainé sanoo: ”Tämän projektin tarkoitus on järjestää sopiva asunto kaikille palvojatovereillemme, joiden koteja myrsky pahasti vaurioitti.” Tämän tavoitteen saavuttaminen ei ole ollut helppoa. Lainé selittää, että viesti- ja liikenneyhteyksien vahingoittuminen on ”vaikeuttanut avustustyötämme”. Huhtikuun 20:nteen päivään mennessä on saatu valmiiksi 96 kotia, ja 30 muuta on työn alla.

Smith Mathurin, Paillantin ja Petite Rivière de Nippesin kuntien edustaja parlamentissa.

Paikalliset viranomaiset ovat panneet merkille todistajien työn. Smith Mathurin, joka edustaa pahoin vaurioituneita Paillantin ja Petite Rivière de Nippesin kuntia parlamentissa, sanoo: ”Vaikka Jehovan todistajien päätavoite on levittää hyvää uutista, he ovat myös antaneet käytännön apua sitä tarvitseville.” Hän lisää: ”Arvostan sitä suurta panosta, jonka Jehovan todistajat ovat antaneet hurrikaani Matthew’n jälkeen. Oli tärkeää tarttua toimeen, ja te ette tyytyneet jäämään kirkkonne sisäpuolelle.”

Jehovan todistajien Haitin-haaratoimiston edustajalle esitellään uuden katon rakennetta.

Jehovan todistajien hallintoelin koordinoi katastrofiapua päätoimistosta käsin ja ohjaa maailmanlaajuiseen työhön lahjoitettuja varoja hätäapuun.

Mediayhteydet:

Kansainvälinen: David A. Semonian, tiedotusosasto, puh. +18455243000

Haiti: Daniel Lainé, puh. +50928131560