Siirry sisältöön

Uusi asuinrakennus alueella, johon Italian haaratoimisto muuttaa. Siinä on yhteensä 41 asuntoa. Muutto alkoi 5. syyskuuta 2020

16. MARRASKUUTA 2020
ITALIA

Italian haaratoimiston muutto edistyy vaikeuksista huolimatta

Italian haaratoimiston muutto edistyy vaikeuksista huolimatta

Talouskriisistä ja koronaviruspandemiasta huolimatta Jehovan todistajien Italian-haaratoimiston muutto Bolognan kaupunkiin edistyy. Hankkeessa saavutettiin yksi merkkipaalu 5. syyskuuta 2020, kun ensimmäinen asuinrakennus valmistui. Uuden haaratoimiston on tarkoitus valmistua vuoden 2023 loppuun mennessä.

Haaratoimiston rakennustyötä valvoo viiden veljen rakennushankekomitea. Nyt valmistuneen asuinrakennuksen suunnitteluun ja rakentamiseen palkattiin ulkopuolinen yritys, joka aloitti työnsä syyskuussa 2018.

Vuonna 2019 monia paikallisia yrityksiä kohtasi vakava talouskriisi. Se pakotti rakennusyrityksen pysäyttämään työt ja järjestelemään toimintaansa uudelleen. Onneksi asuinrakennuksen kantavat rakenteet olivat jo valmiit, joten työ ei keskeytynyt pitkäksi aikaa.

Yksi uusista asunnoista

Vuoden 2020 alussa koronapandemia levisi Pohjois-Italiaan ja samalla myös Bolognaan. Paikalliset ja valtion viranomaiset määräsivät keskeyttämään monia rakennushankkeita ja muita töitä kaupungissa. Kuukautta myöhemmin he kuitenkin poistivat joitakin rajoituksia ja työtä pystyttiin jatkamaan noudattaen yleisiä terveysmääräyksiä ja järjestömme antamia koronavirukseen liittyviä turvallisuusohjeita.

Rakennushankekomiteaan kuuluva veli Paolo Comparato sanoi: ”Kiitämme Jehovaa rakennuksen valmistumisesta. Ilman hänen henkensä apua emme olisi onnistuneet voittamaan kaikkia eteemme tulleita haasteita.”

Rakennustöistä vastanneen yrityksen hallituksen puheenjohtaja Cristina Dallacasa sanoi: ”Olemme iloisia siitä, että Jehovan todistajat valitsivat meidät rakentamaan yhden tärkeimmistä rakennuksistaan Italiassa. Työskentelemme yhdessä tiiminä, ja näin olemme onnistuneet selviytymään kaikista rakennustyön aikana eteen tulleista vaikeuksista. Jehovan todistajat huolehtivat hyvin hankkeistaan ja varsinkin työmaaturvallisuudesta.” Hän sanoi lopuksi: ”Minulle on tuottanut iloa ennen kaikkea se, että olen tavannut ryhmän rehellisiä ja luotettavia ihmisiä. Sillä on suuri merkitys tällaisena yhteiskuntaan ja talouteen vaikuttavan kriisin aikana.”

Uskomme, että Jehova tukee edelleen tätä hanketta, niin että se tuottaa kunniaa hänen nimelleen (Psalmit 127:1).