Siirry sisältöön

Roomassa sijaitseva Palazzo di Giustizia, jossa Italian korkein oikeus kokoontuu

9. HELMIKUUTA 2021
ITALIA

Italian korkein oikeus on tehnyt Jehovan todistajille suotuisan ratkaisun lääkärinhoitoa koskevassa asiassa

Italian korkein oikeus on tehnyt Jehovan todistajille suotuisan ratkaisun lääkärinhoitoa koskevassa asiassa

Italian korkein oikeus (kassaatiotuomioistuin) on tehnyt eräälle Jehovan todistajalle suotuisan ratkaisun asiassa, joka koskee potilaan itsemääräämisoikeutta. Korkein oikeus vahvisti 23. joulukuuta 2020, että kaikilla potilailla on oikeus päättää hoidostaan. Heillä on myös oikeus valita tehokas hoito, joka ei ole ristiriidassa heidän uskonnollisen vakaumuksensa kanssa.

Oikeudessa käsitelty asia koski vuonna 2005 sattunutta ikävää tapausta, jossa lääkärit loukkasivat erään sisaremme oikeuksia. Ennen leikkausta hän oli kieltäytynyt selvin sanoin verensiirroista sekä suullisesti että hoitotahtodokumentin välityksellä. Lääkärit jättivät kuitenkin hänen toiveensa huomiotta ja määräsivät hänelle useita verensiirtoja.

Oikeusistuin totesi, että verensiirrosta kieltäytymisessä ”ei ole kyse vain terveydenhoitoon liittyvästä itsemääräämisoikeudesta vaan vakaumuksellisesta kieltäytymisestä, joka johtuu uskonnollisista syistä”. Se määritteli vapauden menetellä näin ”loukkaamattomaksi oikeudeksi, jota perustuslaki suojelee ’äärimmäisen tarkasti’”.

Tämä ratkaisu on viimeisin kymmenestä perättäisestä voitosta, jotka Jehovan todistajat ovat saaneet Italian korkeimmassa oikeudessa vuodesta 2015 lähtien. Kussakin asiassa oikeusistuin on vahvistanut uskonnonvapauden tärkeitä osa-alueita. Tapaukset ovat koskeneet seuraavia asioita:

  • Kieltäytyminen verensiirroista: Jehovan todistajat haluavat parasta mahdollista hoitoa, ja he hyväksyvät suurimman osan lääketieteellisistä hoitomenetelmistä. Oikeusistuimet ovat vahvistaneet sen, että Jehovan todistaja -potilaat voivat vapaasti valita lääketieteellisiä hoitomenetelmiä, jotka ovat sopusoinnussa heidän Raamatun avulla valmennetun omantuntonsa kanssa. Lääkärien täytyy kunnioittaa potilaan päätöstä kieltäytyä verensiirrosta. Potilaalla on kieltäytymiseensä laillinen oikeus uskonnonvapauden nojalla.

  • Lasten huoltajuus: Jehovan todistaja -vanhemmilla on sama oikeus antaa uskonnollista opetusta lapsilleen kuin niillä vanhemmilla, jotka eivät ole Jehovan todistajia.

  • Erottaminen: Jehovan todistajien erottamisjärjestely ei ole erotettujen syrjintää. Heillä on vapaus kieltäytyä seurustelemasta heidän seurakunnistaan erotettujen kanssa. Tuo vapaus sisältyy uskonnonvapauteen, jota täytyy kunnioittaa.

  • Verot: Jehovan todistajat maksavat veronsa, ja mitä tulee uskonnollisessa käytössä olevien rakennusten verotukseen, heillä on samat oikeudet ja erivapaudet kuin kaikilla muilla uskonnoilla Italiassa.

On rohkaisevaa kuulla, että viranomaiset tekevät ratkaisuja, jotka vahvistavat Jehovan palvelijoiden oikeuden uskonnonvapauteen (Sananlaskut 21:1).