ROOMA. Perjantaina 24. marraskuuta 2017 lääketieteen, bioetiikan ja oikeustieteen asiantuntijat kokoontuivat konferenssiin Padovan yliopistoon, joka on yksi Italian vanhimmista yliopistoista. Konferenssin teemana oli ”Aikuinen potilas kieltäytyy verensiirrosta: mitä hoitovaihtoehtoja on olemassa? – Verta säästävä hoito 2017”. Tätä konferenssia tuki yli 25 italialaista tieteellistä seuraa ja yhdistystä sekä Italian terveysministeriö.

Verensiirtoja pidetään perinteisesti turvallisena ja ainoana elämää pelastavana lääketieteellisenä hoitovaihtoehtona potilaille, joille tehdään monimutkaisia kirurgisia tai muita lääketieteellisiä toimenpiteitä. Tämän olettamuksen kyseenalaistivat monet konferenssin puhujat. Yksi vierailevista asiantuntijoista, sydän- ja rintaelinkirurgi Luca Weltert Rooman European Hospital -sairaalasta, selitti: ”Näimme tänään, että verensiirrot voivat olla vahingollisia ja ovat monesti tarpeettomia.”

Weltert ja muut puhujina toimineet lääkärit tulivat tähän johtopäätökseen käytännön hoitotyössä saamansa kokemuksen ja tieteellisen tutkimuksen perusteella. Ne osoittavat verensiirtojen yhteyden lisääntyneeseen kuolleisuuteen, sairastumiseen ja sairaalassaoloaikaan sekä muihin vakaviin terveysriskeihin. a

Nämä tieteelliset todisteet sekä verensiirtojen korkeat kustannukset saivat Maailman terveysjärjestön (WHO) vuonna 2010 näkemään tarpeen kehittää Patient Blood Management (PBM) -ohjelma – eri tieteenaloja ja menetelmiä käyttävä hoitotapa, joka keskittyy terveydenhoitoon ja potilasturvallisuuteen, parantaa hoidon tuloksia ja vähentää merkittävästi verensiirtojen käyttöä. WHO julkaisi päätöslauselman, jossa kehotetaan kaikkia YK:n 193 jäsenvaltiota ottamaan PBM-ohjelma käyttöön.

Professori Stefania Vaglio, joka toimii verensiirtohoidon johtajana Sant’Andrean yliopistollisessa sairaalassa Roomassa, puhui pitkään PBM-hoitotavan uudesta kulttuurista ja totesi, että aiemmin sairaanhoito oli riippuvainen luovutetun veren käsittelystä ja verensiirtojen antamisesta, mutta nyt ”huomio on täysin siirtynyt luovuttajan verestä potilaan omaan vereen”. Yksi PBM:n tavoitteista on ”minimoida verenhukka asettamalla potilas etusijalle – – siten, että keskitetään huomio potilaan veren säästämiseen ja tehdään kaikki tarvittava sen hyväksi”. Vaglio selvensi myös, että lääketieteelliset menetelmät, joilla säästetään potilaan omaa verta, ”itse asiassa parantavat hoidon laatua”.

Yleiskirurgi Tommaso Campagnaro Veronan yliopistollisesta sairaalasta vahvisti niiden menetelmien hyödyt, joiden avulla voidaan välttyä verensiirroilta. Sen jälkeen kun hän oli käsitellyt tutkimusaineistoa, joka ulottui aina 1990-luvun lopulle ja joka koski potilaita, joille oli tehty kaikkein vaikeimpia vatsa-alueen kirurgisia toimenpiteitä, hän totesi: ”Potilailla, jotka eivät saaneet verensiirtoja, oli vähemmän komplikaatioita ja pienempi kuolleisuus kuin niillä, jotka saivat verensiirtoja.”

Campagnaro ja useat muut konferenssin puhujat kiittivät julkisesti Jehovan todistajia siitä, että nämä ovat antaneet lääkäreille sysäyksen kehittää verensiirron vaihtoehtoja. Lääkintäoikeuden apulaisprofessori Anna Aprile Padovan yliopistosta totesi: ”Me kiitämme Jehovan todistajia, jotka ovat nostaneet esille kysymyksen oikeudesta kieltäytyä verensiirroista ja ovat näin auttaneet kaikkia pohtimaan tätä asiaa ja kohtaamaan haasteen käyttää vähemmän verta.”

Konferenssin puhujat edustivat monia eri lääketieteen erikoisaloja, kuten anestesiologiaa, kardiologiaa, gynekologiaa, hematologiaa, onkologiaa ja ortopediaa. Kauttaaltaan sanoma oli kuitenkin sama: lääketieteen eri tahojen, lainsäätäjien sekä suuren yleisön pitäisi suhtautua avoimin mielin PBM-hoitotapaan, koska sitä koskevaa tutkimusaineistoa on saatavilla yhä enemmän ja asiantuntijoille on kertynyt jatkuvasti lisää kokemusta.

Weltert toteaa: ”Aortan dissekoituman [sisäkalvon repeämän] korjaus on tällä hetkellä suurin kirurginen toimenpide, joka ihmiselle voidaan tehdä. – – Jos [se] voidaan tehdä ilman verensiirtoa, silloin mikä tahansa leikkaus on mahdollista toteuttaa sillä tavoin.”