Siirry sisältöön

Termini Imeresen syyttäjänvirasto ja oikeustalo Sisiliassa Italiassa.

22. ELOKUUTA 2018
ITALIA

Sisilialainen oikeusistuin vahvistaa Jehovan todistaja -potilaiden itsemääräämisoikeuden

Sisilialainen oikeusistuin vahvistaa Jehovan todistaja -potilaiden itsemääräämisoikeuden

Sisiliassa Italiassa sijaitseva Termini Imeresen oikeusistuin päätti 6. huhtikuuta 2018, että kirurgi oli syyllistynyt rikokseen, kun hän oli tehnyt väkisin verensiirron Jehovan todistaja -naiselle. Kirurgi määrättiin maksamaan hänelle hyvitystä 10000 euroa ja lisäksi 5000 euroa hänen miehelleen, joka myös on Jehovan todistaja. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun italialainen oikeusistuin on todennut lääkärin syylliseksi sen perusoikeuden loukkaamiseen, joka ihmisellä on: oikeus määrätä omasta ruumiistaan uskonkäsitystensä mukaan.

Tapauksessa oli kyse sisaresta, jolle tuli joulukuussa 2010 suoritetun sappileikkauksen jälkeen komplikaatioita. Vaikka hän kieltäytyi toistuvasti verituotteista, häneen siirrettiin väkisin veren punasoluja. Kirurgi valehteli saaneensa tuomarilta tähän valtuuden.

Myöhemmin tämä sisar ja hänen miehensä jättivät valituksen syyttäjänvirastoon. Oikeus päätti, että ”kun on kyse täysi-ikäisestä Jehovan todistajasta, joka on täysissä ruumiin ja sielun voimissa, – – lääkärin tulee pidättyä tekemästä tätä toimenpidettä”, jos se on potilaan tahdon vastainen.

Lisäksi oikeus totesi, että Italian perustuslaki kieltää lääkäreitä tekemästä hoitotoimenpiteitä ilman potilaan suostumusta siinäkin tapauksessa, että lääkäri katsoo kyseisen toimenpiteen välttämättömäksi. Oikeudenpäätöksen mukaan ”jos potilas on ilmaissut selvästi, vakaasti ja vapaasta tahdostaan kieltäytyvänsä toimenpiteestä – – sitä ei voida sen välttämättömyydellä puolustella”.

Padovan yliopistossa työskentelevä oikeuslääketieteen ja bioetiikan professori Daniele Rodriguez, joka toimi asiantuntijatodistajana, sanoi oikeudenkäyntiä varten laatimassaan lausunnossa, että ”perustuslailliset säännökset suojelevat ihmisen oikeutta kieltäytyä hoitotoimenpiteestä. [Italian] perustuslain artiklassa 32 sanotaan yksiselitteisesti, että ’ketään ei voida velvoittaa suostumaan mihinkään hoitotoimenpiteeseen, ellei laki toisin määrää’.” Italialainen juristi ja terveydenhuoltolain asiantuntija Luca Benci kirjoitti oikeuden ratkaisusta Quotidiano Sanità -lehdessä: ”Ei ole olemassa lakia, jonka mukaan verensiirto voitaisiin antaa väkisin potilaille, jotka eivät halua sitä. Oikeus kieltäytyä toimenpiteestä menee kaiken muun edelle.”

Jehovan todistajien lakimiestiimiin kuuluva Marcello Rifici sanoo: ”Tunnemme tyytyväisyyttä sen johdosta, että tämä ratkaisu on linjassa vakiintuneiden eurooppalaisten normien kanssa, joista joitakin Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on oikeuskäytännöllään määritellyt. Noiden normien mukaan kaikilla potilailla on itsemääräämisoikeus. On kiinnostavaa, että Italian parlamentti vahvisti vuonna 2017 hoitotahtoa koskevan lain (219/2017), joka korostaa samoja periaatteita kuin tämä oikeudenpäätös.”

Samaan lakimiestiimiin kuuluva Lucio Marsella sanoo: ”Ennakkopäätöksenä tämä oikeuden ratkaisu on suojaksi kaikille lääkäreille, jotka yrittävät tunnollisesti ja rohkeasti hoitaa potilaita mahdollisimman hyvin samalla kun he kunnioittavat näiden valinnanvapautta.”