25. TAMMIKUUTA 2019
KENIA
Hotelli-isku Keniassa
15. tammikuuta 2019 ainakin 21 ihmistä sai surmansa hotelli- ja toimistokompleksiin tehdyssä iskussa Nairobissa Keniassa.
Jehovan todistajien Kenian-haaratoimisto sijaitsee noin seitsemän kilometrin päässä paikasta, johon isku tehtiin. Haaratoimisto raportoi, että iskussa ei kuollut eikä loukkaantunut yhtään todistajaa. Dusit-hotellissa ja sen läheisyydessä työskentelee toistakymmentä veljeä ja sisarta. Iskun aikaan seitsemän heistä ei ollut työssä, ja muut saatiin evakuoitua turvallisesti. Evakuoitujen joukossa oli yksi veli ja yksi sisar, jotka olivat pysytelleet piilossa 12 tuntia.
Paikalliset vanhimmat ja kierrosvalvojat antavat hengellistä apua tästä tragediasta järkyttyneille julistajille. Rukoilemme, että Jehova lohduttaisi veljiämme edelleen tämän koettelemuksen keskellä (2. Korinttilaisille 1:3, 4).