Sunnuntaina 26. heinäkuuta 1931 veli Joseph F. Rutherford, silloinen Vartiotornin Raamattu- ja Traktaattiseuran presidentti, puhui yleisölle, joka oli kokoontunut konventtiin Columbukseen Ohioon Yhdysvaltoihin. Läsnä oli yli 15 000 henkeä. Osa konventin ohjelmasta lähetettiin yli 450 radioasemalle eri puolille maailmaa. Se oli ensimmäinen kerta, kun jokin radio-ohjelma välitettiin niin monen radioaseman kautta. Veli Rutherford esitti myös historiallisen päätöksen ”Uusi nimi”. Siinä sanottiin muun muassa: ”Me haluamme olla tunnetut ja tulla kutsutuiksi – – nimellä – – Jehovan todistajat.” (Ks. tekstiruutu ” Päätös”.) Yleisö hyväksyi päätöksen raikuvalla ”Kyllä!”-huudolla ja puhkesi myrskyisiin suosionosoituksiin.

Veli Arthur Worsley, jonka elämäkerta julkaistiin vuonna 1986, sanoi tuosta tapahtumasta: ”En koskaan unohda sitä valtavaa huutoa ja kättentaputuksia, jotka kaikuivat kokouspaikalla.”

Päätös kuultiin radion välityksellä myös muissa maissa. Australiassa olleet veli ja sisar Barber muistelivat: ”Kun yleisö alkoi taputtaa Amerikassa, veljet ponnahtivat Melbournessa pystyyn ja yhtyivät taputuksiin.” Myös pieni ryhmä Japanissa kuuli päätöksen. Sisar Matsue Ishii kirjoitti myöhemmin: ”Korotimme äänemme ilohuutoon yhdessä Yhdysvalloissa olevien veljiemme kanssa.”

Kertoman mukaan konventtikaupungissa liikeyritykset, jotka olivat laittaneet esille julisteita, joissa toivotettiin tervetulleiksi Kansainvälisen Raamatuntutkijain Seuran edustajat, korvasivat nyt julisteet uusilla. Niissä luki ”Tervetuloa, Jehovan todistajat”. 28. heinäkuuta 1931 Vartiotornin Raamattu- ja Traktaattiseuran julkaisemassa The Messenger -nimisessä konventin uutislehdessä nimi Jehovan todistajat esiintyi ensimmäistä kertaa painettuna.

Pian konventin jälkeen järjestettiin suuri saarnaamiskampanja, jonka aikana levitettiin kirjasta Valtakunta, maailman toivo. Siinä julkaistiin uusi nimi ja sitä koskeva päätös. Kirjasta levitettiin kahdessa ja puolessa kuukaudessa yli viisi miljoonaa kappaletta, ja sen saivat myös monet poliittiset, uskonnolliset ja liike-elämän johtajat.

Veli Martin Pötzinger kertoi tuosta ajasta: ”Hämmästyneitä ilmeitä näki joka ovella esitellessämme itsemme sanomalla: ’Tulin tänään luoksenne yhtenä Jehovan todistajista.’ Ihmiset pudistivat päätään tai kysyivät: ’Mutta ettekö ole enää raamatuntutkijoita?’” (Ks. tekstiruutu ” Käyntikortti joka teki tunnetuksi Jehovan nimeä”.) Mutta vuosia myöhemmin veli Pötzinger kirjoitti: ”Millainen muutos onkaan tapahtunut! Ennen kuin ehdin sanoa sanaakaan, ihmiset toteavat: ’Olette varmaankin Jehovan todistajia.’”

Veli A. H. Macmillan, joka myös oli tuossa konventissa, selitti myöhemmin, miksi tuo nimi oli hyvin osuva. Hän sanoi: ”Minusta se oli loistava ajatus, koska tuo nimi ilmaisi maailmalle, mitä me teimme ja mikä oli tehtävämme. Tätä ennen meitä sanottiin raamatuntutkijoiksi. Miksi? Koska me olimme niitä. Ja kun sitten muut kansat alkoivat tutkia kanssamme, meitä sanottiin kansainvälisiksi raamatuntutkijoiksi. Mutta nyt me olemme todistajia Jehova Jumalan puolesta, ja tämä nimi osoittaa yleisölle täsmällisesti, mitä olemme ja mitä teemme.”

Nykyään miljoonat ihmiset eri puolilla maailmaa ovat ylpeitä siitä, että heidät tunnetaan Jehovan todistajina (Jesaja 43:10–12).