Siirry sisältöön

11. LOKAKUUTA 2019
UUTISIA MAAILMALTA

Vuoden 2019 vuosikokouksen tiivistelmä

Vuoden 2019 vuosikokouksen tiivistelmä

Pennsylvaniassa rekisteröity Vartiotornin Raamattu- ja Traktaattiseura piti lauantaina 5. lokakuuta 2019 vuosikokouksensa Jehovan todistajien konventtisalissa Newburghissa New Yorkin osavaltiossa Yhdysvalloissa. Yhdistyksen virallisen kokouksen jälkeen hallintoelimen jäsenet esittivät rakentavan hengellisen ohjelman, jota oli seuraamassa 20 679 henkeä, osa heistä videoyhteyden välityksellä. Tässä on tiivistelmä ohjelman jokaisesta osasta. a

”Yksi on teidän Johtajanne, Kristus”

Puheenjohtajana toiminut veli Gerrit Lösch esitti aluksi puheen, joka perustui Matteuksen 23:10:een. Tämä jae muistuttaa meitä siitä, että johtajamme on Jeesus Kristus, ei kukaan ihminen.

Avustustyömme – lahja Jehovalta hädän hetkellä

Veli Stephen Lett selitti, että meidän on tärkeää olla iloisia antajia. Eräs alue, jolla voimme osoittaa olevamme anteliaita, on avustustyömme tukeminen. Veli Lett kertoi palvelusvuosien 2018 ja 2019 ajalta siitä, millaista vahinkoa luonnononnettomuudet ovat aiheuttaneet ja millaista hätäaputyötä olemme tehneet. Nuo luonnononnettomuudet vaikuttivat yli 900 000 veljeen ja sisareen. Lisäksi yli 700 valtakunnansalia ja 15 000 veljiemme kotia vaurioitui tai tuhoutui. Jehovan todistajat käyttivät hätäavun antamiseen 49,5 miljoonaa dollaria.

Tähän ohjelmaan sisältyi videoita, joissa oli hätäapua saaneiden julistajien kiitollisia kommentteja.

Jumalamme on tukenut meitä, joten ryhdytään rakentamaan | Video

Tässä videossa selitettiin, että Jehovan todistajat huolehtivat ympäri maailmaa lähes 80 000 rakennuksesta, joita käytetään Jehovan palvonnassa. Videossa kerrottiin myös siitä, miten näitä rakennuksia huolletaan, kunnostetaan ja rakennetaan.

Historiallinen katsaus kiinteistöjen hankintaan | Video

Tämä tallenne sisälsi kolmen veljen arkistoituja haastatteluja. Nämä veljet, Max Larson, George Couch ja Gilbert Nazaroff, auttoivat menneisyydessä kiinteistöjen valinnassa ja ostamisessa Yhdysvaltojen haaratoimistoa ja päätoimistoa varten. He kaikki kertoivat nähneensä, miten Jehova selvästikin ohjasi eri kiinteistöjen hankintaa.

Uusi rakennushanke suunnitteilla | Video

Tässä videossa ilmoitettiin, että Jehovan todistajat suunnittelevat keskittää mediatuotannon uusiin tiloihin, jotka rakennetaan Ramapoon New Yorkin osavaltioon. Kiinteistö on noin 3 kilometrin päässä Warwickissa sijaitsevasta päätoimistosta. Tavoitteena on aloittaa rakentaminen vuonna 2022 ja saada se valmiiksi joulukuussa 2026. Rakentamisen kiireisimpänä aikana projektiin tarvitaan päivittäin arviolta 1 500 vapaaehtoista.

Mallinnos Betelin uusista tiloista, jotka rakennetaan Ramapoon New Yorkin osavaltioon. Sinne tulee studioita, toimistoja, asuintiloja ja vierailukeskus

Uusi sovellus anomusten käsittelyyn | Video

Videossa kerrottiin, että vuoden 2020 tammikuusta lähtien julistajat, jotka haluavat laajentaa palvelustaan, voivat täyttää jw.orgissa olevan anomuksen ja toimittaa sen seurakuntansa vanhimmiston hyväksyttäväksi.

Uusi tapa päästä jw.orgin äänitiedostoihin

Joitakin jw.orgin äänitiedostoja voi nyt toistaa Amazon Alexan ja Google Assistantin kautta.

Pohjoisesta tuleva hyökkäys

Veli David Splane auttoi meitä ymmärtämään selvemmin Joelin 2. luvussa olevaa ennustusta, jossa kuvaillaan heinäsirkkaparvea. Odotamme innokkaasti, että saamme tutkia tätä ennustusta, kun sitä tullaan käsittelemään Vartiotornissa.

Pyhän Raamatun Uuden maailman käännöksen englanninkielinen tutkimislaitos Matteuksesta Apostolien tekoihin

Käytä tutkimisraamattua kun tutkit Raamattua

Veli Samuel Herd korosti sitä, miten voimme hyötyä Pyhän Raamatun Uuden maailman käännöksen tutkimislaitoksesta, josta osaa voidaan jo lukea sähköisenä versiona. Sitten hän julkaisi tutkimisraamatusta englanninkielisen painetun laitoksen, johon sisältyvät kirjat Matteuksesta Apostolien tekoihin. Julistajat voivat tilata sitä paikallisen seurakuntansa kautta.

Meillä on työ tehtävänä!

Veli Anthony Morris korosti sitä, että tosi kristittyjen päätyö on hyvän uutisen kertominen. Hallintoelin käyttää monenlaisia rakennuksia organisoidessaan saarnaamistyötä ja jakaessaan hengellistä ravintoa Jehovan kansalle. Veli Morris lainasi Vartiotornista 15.11.1976 pysäyttäviä sanoja: ”’Suuren ahdistuksen’ saapuessa pitäisi tämän saarnaamistyön olla menossa eteenpäin huippuvauhtia kautta maapallon. Herran Jeesuksen saapuminen tuomion täytäntöön panemista varten tulee täysin yllättäen – jopa Jehovan kansalle, sillä se on epäilemättä heille kiireisintä toiminnan aikaa!”

Mitä meidän tulee pelätä?

Veli Mark Sanderson selitti, että Jumalan kansa tietää Jeesuksen ennustuksen perusteella tulevansa ”kaikkien kansojen” vihaamaksi (Matteus 24:9). Veli Sanderson sanoi, että meidän ei kuitenkaan tulisi pelätä ihmisiä vaan Jehovaa (Psalmit 111:10).

Koskettavassa videossa Venäjällä asuvat veljet ja sisaret kertoivat, miten he voittivat vainoa koskevat pelkonsa. Tämä puhe ja video rohkaisivat kaikkia Jehovan palvelijoita kehittämään samanlaista asennetta.

Pysytkö järkevänä?

Veli Geoffrey Jackson valaisi Raamatun kreikkalaisten kirjoitusten ilmausta, joka merkitsee kirjaimellisesti ’olla täysin raitis’. Hän selitti, miten tärkeää meidän on ”pysyä täysin järkevinä” (kirjaimellisesti ’olla täysin raittiita’) näinä viimeisinä päivinä. (1. Pietarin kirje 1:13.)

Huolehditko siitä?

Veli Kenneth Cook ilmoitti vuoden 2020 vuositekstin, joka on otettu Matteuksen 28:19:stä: ”Menkää siksi ja tehkää opetuslapsia – –. Kastakaa heidät.” Hän korosti sitä, että Jehovan ystäviksi haluavia ihmisiä täytyy auttaa vihkiytymään Jehovalle ja menemään kasteelle.

Hengelliset ohjelmat, kuten vuosikokous, kannustavat meitä tekemään edelleen parhaamme Jehovan palveluksessa.

a Vuosikokouksen koko ohjelma tulee katsottavaksi jw.orgiin tammikuussa 2020.