Siirry sisältöön

28. MAALISKUUTA 2018
UUTISIA MAAILMALTA

Jehovan todistajien kirjekampanja kertoo maailmanlaajuisesta yksimielisyydestä

Jehovan todistajien kirjekampanja kertoo maailmanlaajuisesta yksimielisyydestä

Tiistaina 21. maaliskuuta 2017 Jehovan todistajien hallintoelin kehotti maailmanlaajuiseen yhteisöömme kuuluvia kirjoittamaan veljiemme puolesta vetoomuksen Venäjän federaation korkeimmille viranomaisille, jotka uhkasivat kieltää toimintamme kaikkialla tuossa maassa. Emme voi saada selville, kuinka moni kirje tavoitti viranomaiset, mutta useat kirjeiden lähettäjät saivat virallisen vastauksen. Vaikka Venäjä päätti jättää huomiotta nuo kunnioittavat vetoomukset ja on käyttänyt väärin valtaansa hyökkäämällä veljiemme hengellistä toimintaa vastaan, kampanja oli mahtava osoitus Jehovan järjestön maailmanlaajuisesta yksimielisyydestä. Sen avulla onnistuttiin myös välittämään venäläisille uskonveljillemme viesti siitä, että koko veljien yhteisö on valmiina antamaan heille tukensa (1. Pietarin kirje 2:17).

Nuori tyttö osallistumassa kampanjaan Boliviassa

Monet Jehovan todistajat näkivät paljon vaivaa voidakseen osallistua kampanjaan. Joissakin maissa kirjeen lähettäminen Venäjälle on huomattavan kallista, ja siksi ne joilla oli enemmän varallisuutta, auttoivat vähävaraisempia osallistumaan. Joissakin tapauksissa todistajien piti lähettää kirjeensä sellaisissa maissa asuvien ystäviensä kautta, joissa lähetyskustannukset ovat alhaisemmat. Monet veljet ja sisaret kokoontuivat perheinä tai seurakuntina kirjoittamaan kirjeitä yhdessä ja sitten lähettivät ne nipuissa. Tällä tavoin lähetyskustannukset jäivät pienemmiksi, ja kampanjasta muodostui ikimuistoinen hengellinen tapahtuma.

Jopa postin työntekijöiden kerrotaan tukeneen kampanjaa. Erään Barranquillassa Kolumbiassa toimivan jakeluyrityksen johtaja sanoi: ”Minuun teki vaikutuksen teidän maailmanlaajuinen yksimielisyytenne ja se, että olette yhdistäneet voimanne hyvän asian puolesta, kuten tässä Venäjää koskevassa tapauksessa. Nähtävästi sama kampanja, joka on käynnissä täällä Barranquillassa, on meneillään kaikissa kaupungeissa ympäri maailman. Tämä viesti on valtava, ja se on paisunut maailmanlaajuisiin mittoihin. Toivon, että se saa vastakaikua.” Anseongissa Etelä-Koreassa eräs postinhoitaja avasi Jehovan todistajille erityisen luukun heidän kirjeilleen ja järjesti veljille ilmaisia kirjekuoria, jotka oli suunniteltu kansainvälistä postiliikennettä varten.

Guineassa seurakuntalaisia koolla laatimassa kirjeitä

Jehovan todistajien tiedottaja Jaroslav Sivulski selittää: ”Kun veljet Venäjällä kuulivat, että hallintoelin on kehottanut aloittamaan kirjekampanjan heidän puolestaan, he tiesivät, että olipa tuomioistuimen päätös mikä tahansa, he eivät ole uskossaan yksin.”

Mark Sanderson hallintoelimestä toteaa: ”Tämä kirjekampanja osoitti entistä selvemmin sen, että Jehovan kansa on yksimielinen. Kun nykyisen maailman loppu tulee yhä lähemmäksi, yksimielisyytemme käy pelastumisemme kannalta elintärkeäksi. Tulevaisuus näyttää, miten Jehova hoitaa Venäjän tilanteen. Tällä välin pyrimme kaikin mahdollisin tavoin auttamaan veljiämme. Lisäksi rukoilemme edelleen yksimielisesti Jehovaa ja luotamme siihen, että hän huolehtii heistä kaikin tavoin (Psalmit 65:2).

 

Itävalta

Bolivia

Bosnia ja Hertsegovina

Tanska

Ecuador

Saksa

Ghana

Guatemala

Indonesia

Japani

Nepal

Romania

Ruanda

Slovakia

Espanja

Sri Lanka

Sveitsi

Tansania

Sambia