Siirry sisältöön

28. toukokuuta 2019
MOSAMBIK

Sykloni Kenneth iski Mosambikin pohjoisosiin

Sykloni Kenneth iski Mosambikin pohjoisosiin

Sykloni Kenneth iski 25. huhtikuuta 2019 Mosambikin pohjoisosiin. Tämä on jo toinen sykloni, joka on rantautunut maahan sen jälkeen, kun hirmumyrsky Idai aiheutti laajalti tuhoa maaliskuussa. Sykloni Kenneth synnytti pahoja tulvia ja maanvyörymiä, jotka tuhosivat koteja, veivät mennessään teitä ja pahensivat alueen ennestäänkin vaikeita olosuhteita.

Cabo Delgadon maakunnassa asuu noin 300 julistajaa, mutta yksikään heistä ei loukkaantunut tai kuollut myrskyssä. Kuitenkin 9 veljiemme kotia tuhoutui ja 16 kärsi vahinkoja. Lisäksi yksi valtakunnansali tuhoutui ja kolme vahingoittui. Alueella palveleva kierrosvalvoja, paikallisen suunnittelu- ja rakennusosaston edustaja ja kaksi veljeä etäkäännöstoimistosta onnistui käymään kaikissa seurakunnissa, jotka olivat kärsineet myrskystä, ja tarjoamaan tarvittavaa tukea.

Veljemme turvautuvat edelleen Jehovaan ja luottavat siihen, että hän vahvistaa ja auttaa heitä ”ahdistavina aikoina” (Psalmit 46:1). Rukoilemme heidän puolestaan.