Kuten jw.orgissa ja The New York Times -lehdessä aiemmin kerrottiin, Dresdenissä sijaitseva Saksan armeijan sotamuseo (Militärhistorisches Museum der Bundeswehr) kieltäytyy luovuttamasta sisar Annemarie Kusserowin arkistoa huolimatta hänen viimeisestä tahdostaan ja testamentistaan. Äskettäin ilmi tulleet todisteet kuitenkin tukevat Jehovan todistajien kantaa. Tämä on saanut järjestömme käynnistämään uuden oikeusasian museota vastaan.

Jehovan todistajat yrittivät yli seitsemän vuoden ajan päästä museon kanssa sopimukseen arkiston luovuttamisesta, mutta siinä ei onnistuttu. Sitten järjestömme vei asian oikeuteen. Valitettavasti oikeus kuitenkin hylkäsi vaatimuksen vuonna 2021, koska se katsoi museon hankkineen arkiston hyvässä uskossa.

Annemarie alkoi 26-vuotiaana arkistoida huolellisesti aineistoa, joka liittyi Jehovan todistajien kohteluun natsien vainoissa. Hän säilytti sitä – joskus oman henkensäkin uhalla – yli 65 vuoden ajan, kunnes hän kuoli vuonna 2005. Aineisto, jota hän säilytti jälkipolville ja erityisesti uskonveljilleen, on saanut kansainvälistä arvostusta historiallisena aarteena.

Annemarie kokosi arkiston, koska hän halusi vilpittömästi, että mahdollisimman monet ihmiset – niin Jehovan todistajat kuin muutkin – saisivat tietää hänen perheensä uskollisuudesta. Tämän varmistamiseksi hän nimesi Jehovan todistajien uskonnollisen yhteisön arkiston ainoaksi perijäksi. Hänen tahtoaan ei ole toistaiseksi kunnioitettu.

Annemariesta ja hänen neljästä sisaruksestaan kerrottiin vuonna 1991 julkaistussa brittiläisessä dokumenttivideossa Purple Triangles (Violetit kolmiot). Videossa, joka keskittyi Kusserowin perheen kokemuksiin, kerrottiin, miten natsihallinto vainosi Jehovan todistajia, koska nämä kieltäytyivät luopumasta uskostaan ja vannomasta uskollisuutta Hitlerille. Videolla näkyy Annemarie ja hänen kallisarvoiset dokumenttinsa ja valokuvansa.

Vähän ennen kuolemaansa antamassaan haastattelussa Annemarie muisteli aikaa, jolloin Gestapo pidätti hänet hänen asunnossaan ja hän oli vähällä menettää tärkeitä osia arkistosta. Hän sanoi: ”Minulla oli tämä salkku eteisessä. Sen alla oli kirjeitä ja kaikki muut jäljellä olevat dokumentit.” Hän oli laittanut suuren salkun täyteen omenoita siitä toivossa, että poliisit eivät katsoisi sen alle. Hän ajatteli, että jos suunnitelma epäonnistuisi, hänellä olisi vankilassa ainakin jotain syötävää. Onneksi suunnitelma onnistui.

Pian Annemarien kuoleman jälkeen arkisto katosi hänen talostaan. Myöhemmin kävi ilmi, että yksi Annemarien veljistä, joka ei ollut enää Jehovan todistaja, oli myynyt arkiston museoon. Annemarie ei ollut antanut veljelleen siihen lupaa. Sittemmin tuo veli on kuollut.

Kusserowin perheen elossa olevat jäsenet, jotka olivat selvillä Annemarien tahdosta, olivat järkyttyneitä oikeuden ratkaisusta, jonka mukaan museo saisi pitää arkiston. Siitä lähtien perhe, ystävät ja muut natsien vainoamat Jehovan todistajat ovat kirjoittaneet satoja kirjeitä museolle ja puolustusministeriölle, jonka alaisuudessa museo toimii, ja pyytäneet, että arkisto palautettaisiin Annemarien toiveiden mukaisesti Jehovan todistajille.

Arkiston merkittävien dokumenttien joukossa on Annemarien veljen Wilhelmin jäähyväiskirje, johon hän kirjoitti viimeiset sanansa 26. huhtikuuta 1940. Koska hän Jehovan todistajana kieltäytyi omantuntonsa vuoksi suorittamasta asepalvelusta, natsit tuomitsivat hänet kuolemaan.

Wilhelm kirjoitti: ”Rakkaat vanhemmat, veljet ja sisaret! Te kaikki tiedätte, miten paljon te minulle merkitsette, ja muistan sen joka kerta kun katson perhekuvaamme. Miten sopusointuista kaikki aina olikaan kotona. Siitä huolimatta meidän täytyy rakastaa ennen kaikkea Jumalaa, kuten Johtajamme Jeesus Kristus kehotti. Jos puolustamme häntä, hän palkitsee meidät.” Wilhelm ammuttiin aamulla 27. huhtikuuta 25-vuotiaana.

Annemarien vanhemmilla, Franz ja Hilda Kusserowilla, oli 11 lasta. Franz ja perheen vanhemmat pojat vangittiin Wilhelmin tavoin sen vuoksi, että he kieltäytyivät osallistumasta sotaan. Koska nuoremmat lapset eivät suostuneet tekemään Hitler-tervehdystä, heidät erotettiin vanhemmistaan ja lähetettiin kasvatuslaitokseen ja myöhemmin sijaisperheisiin.

Kun Wolfgang, yksi Kusserowin nuoremmista veljeksistä joutui sotaoikeuteen, hän sanoi rohkeasti: ”Minut kasvatettiin Pyhässä Raamatussa olevan Jumalan sanan mukaisesti Jehovan todistajaksi. Suurin ja pyhin hänen ihmiskunnalle antamistaan laeista on tämä: ’Sinun on rakastettava Jumalaasi yli kaiken ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.’ Toisissa käskyissä sanotaan: ’Älä tapa.’ Puitako varten Luojamme kirjoitutti kaiken tämän?”

20-vuotias Wolfgang mestattiin giljotiinilla 28. maaliskuuta 1942.

Annemarie ja hänen perheensä maksoivat kalliin hinnan siitä, että he eivät luopuneet uskostaan ja vastustivat natsien sotaponnisteluja. Jotkut heistä menettivät jopa henkensä siksi, että he kieltäytyivät tappamasta toisia. Kusserowin perheen jäsenet viettivät telkien takana yhteensä 47 vuotta.

Arkisto tuo päivänvaloon perheen poikkeuksellisen uskon. Aineisto valaisee sitä, miten usko voi antaa voimaa kestää ankaraa vainoa ja kuoleman uhkaa. Tämä on arkiston keskeinen teema, ja se ymmärretään ja sitä arvostetaan täysin vain Jehovan todistajien museoissa.

Lokakuussa 2022 perheen viimeinen elossa ollut poika Paul Gerhard Kusserow kuoli. Paul oli toivonut näkevänsä päivän, jona sotamuseo kunnioittaisi hänen sisarensa tahtoa, minkä puolesta Paul oli kampanjoinut julkisesti kuolemaansa saakka. Hänellä oli tapana sanoa: ”Veljeni kuolivat siksi, että he kieltäytyivät asepalveluksesta. Minusta ei ole sopivaa, että tätä arkistoa pidetään kaikista paikoista juuri sotamuseossa.”

Jehovan todistajat ovat tästä samaa mieltä. On räikeän epäoikeudenmukaista, että museo jättää huomioon ottamatta Annemarien yksiselitteiset toiveet. Kusserowin perheen tahtoa ei kunnioitettu natsihallinnon aikana menneisyydessä eikä sitä kunnioiteta Saksassa nykyäänkään.

Ikävä kyllä itse arkistoakaan ei pidetä kunniassa. Kuutta dokumenttia lukuun ottamatta arkiston yli tuhatta dokumenttia säilytetään museon varastossa, jossa niistä ei ole yleisölle mitään hyötyä.

Rukoilemme, että oikeus lopulta myöntää arkiston Jehovan todistajille, joilla on siihen sekä laillinen että moraalinen oikeus (Luukas 18:7).