Siirry sisältöön

Rustamjon Norov Tadžikistanissa ennen vapautumistaan vankilasta

12. LOKAKUUTA 2021
TADŽIKISTAN

Vankilasta vapautunut Rustamjon Norov saa kiitosta esimerkillisestä käytöksestään

Vankilasta vapautunut Rustamjon Norov saa kiitosta esimerkillisestä käytöksestään

Kuten aiemmin kerrottiin, Tadžikistanissa asuva veli Rustamjon Norov, joka on nyt 22-vuotias, vapautettiin ennenaikaisesti vankilasta 21. syyskuuta 2021 aiemmin tuossa kuussa voimaan astuneen armahduslain nojalla. Hän oli tutkintavankeudessa yhteensä kolme kuukautta, ja 10. toukokuuta 2021 hänet siirrettiin Javanissa sijaitsevaan rangaistuslaitokseen kärsimään kolmen ja puolen vuoden vankeustuomiota. Tarkkailijoihin teki suuren vaikutuksen se, miten hyvin Rustamjon käyttäytyi pidätyksen, oikeudenkäynnin ja vankeuden aikana.

Rustamjonin oikeudenkäynnin aikana muuan eversti tuli kättelemään häntä ja sanoi, että kunnioittaa suuresti hänen luonteenlujuuttaan ja rohkeuttaan. ”Kaikkien uskovien pitäisi olla sellaisia kuin sinä”, hän sanoi ja lisäsi: ”Ajattele, että tulevina vuosina, kun vaihtoehtoinen palvelus vakiintuu Tadžikistanissa, sinun nimesi on niiden joukossa, jotka tekivät uhrauksia tämän laillisen oikeuden saamiseksi kansalaisille.”

Vankilassa Rustamjon antoi erinomaista todistusta toisille. Hänen esimerkillisen käytöksensä vuoksi vankilan viranomaiset pyysivät hänet Euroopan unionin rahoittamalle valmennuskurssille, jonka tarkoitus on auttaa vankeja löytämään helpommin työtä vapautumisensa jälkeen. Valmennuksen päätyttyä vankilan johto antoi Rustamjonille todistuksen ja kiitoskirjeen hänen ahkeruudestaan. Rustamjon kertoi, että viranomaiset katsoivat hänen esimerkillisen käytöksensä olevan sen ansiota, että hän noudattaa kristillisiä periaatteita.

Ennen vapautumistaan Rustamjon ei ollut varma siitä, sovellettaisiinko armahduslakia häneen. Muut vangit kuitenkin sanoivat, että koska hänellä on vankilassa niin hyvä maine, hänet varmasti vapautetaan. Myös monet vankilaviranomaiset rohkaisivat häntä.

Rustamjonin kaltaiset uskolliset nuoret todistajat, jotka on vangittu puolueettomuutensa vuoksi ja jotka pysyvät lujina, antavat ”valonsa loistaa ihmisten edessä”. Nämä ”hyvät teot” tuottavat ylistystä ja kunniaa ennen kaikkea Jehova Jumalalle. (Matteus 5:16.)