Siirry sisältöön

Vedenalainen tulivuori purkautui lähellä Tongaa ja peitti saaret tuhkakerroksen alle. Tsunami aiheutti laajalti vahinkoa.

26. TAMMIKUUTA 2022
TONGA

Tulivuorenpurkaus ja tsunami aiheuttivat vahinkoa Tongassa

Tulivuorenpurkaus ja tsunami aiheuttivat vahinkoa Tongassa

Tyynellämerellä tapahtui 15. tammikuuta 2022 vedenalainen tulivuorenpurkaus, jonka aiheuttama tuhoisa tsunami iski Tongan saariin. Purkauksen vaikutukset tuntuivat Etelä-Amerikassa ja Japanissa saakka. Maahan laskeutunut tuhka ja tulvat ovat aiheuttaneet laajalti vahinkoa Tongassa, ja tiedonvälitys on pahasti vaikeutunut.

Veljien ja sisarten tilanne

  • Yksikään todistajista ei loukkaantunut.

Avustustyö

  • Hätäapukomitea muodostettiin.

  • Veljet auttavat puhdistamaan tuhkaa sellaisilta katoilta, joilta kootaan vettä juomavesisäiliöihin.

  • Kaikki avustustyö on tehty noudattaen koronavirukseen liittyviä turvallisuusohjeita.

Veljet ovat palanneet nopeasti hengellisiin rutiineihinsa ja pitävät säännöllisesti kokouksia. Tiedämme, että Jehova auttaa ja lohduttaa veljiämme ja sisariamme, joihin tämä luonnonmullistus on vaikuttanut (Psalmit 86:17).