Siirry sisältöön

4. LOKAKUUTA 2012
UKRAINA

Oikeus voittaa Ukrainassa

Oikeus voittaa Ukrainassa

Ukrainan korkein oikeus teki 26. syyskuuta 2012 tyhjäksi laittoman yrityksen ottaa haltuun suuri osa kiinteistöstä, jolla sijaitsee Jehovan todistajien Ukrainan-haaratoimisto.

Todistajat hankkivat kiinteistön laillisesti vuonna 1998. Vuonna 2008 edellinen omistaja kuitenkin myi kiinteistön toistamiseen, tällä kertaa urheilun kehittämiskeskukselle LLC:lle, ja rikkoi näin lakia.

Paikallinen kauppatuomioistuin katsoi, että LLC:n kanssa tehty kauppa oli laillinen, ja todistajien valitus hylättiin.

Lopulta oikeus kuitenkin voitti. Joulukuussa 2011 ylin kauppatuomioistuin teki todistajien kannalta suotuisan päätöksen, ja huhtikuussa 2012 se hylkäsi LLC:n valituksen. Näin vahvistettiin, että Jehovan todistajat olivat kiinteistön laillisia omistajia. Kolme kuukautta myöhemmin Lvivissä toimiva kauppaoikeudellinen muutoksenhakutuomioistuin kumosi paikallisen tuomioistuimen lainvastaisen ratkaisun, jonka mukaan kiinteistö kuului LLC:lle.

LLC valitti huhtikuussa tehdystä päätöksestä edelleen Ukrainan korkeimpaan oikeuteen. 26. syyskuuta korkein oikeus kuitenkin päätti jättää valituksen tutkimatta ja pani näin nopeasti pisteen asialle.

Jos kiinteistön laiton haltuunotto olisi onnistunut, Jehovan todistajat olisivat menettäneet hallintorakennuksensa ja suuren osan kiinteistöstään, mikä olisi hankaloittanut Ukrainan haaratoimiston toimintaa.