Siirry sisältöön

1. HEINÄKUUTA 2019
UKRAINA

Jehovan todistajat järjestävät raamattunäyttelyitä Ukrainassa

Jehovan todistajat järjestävät raamattunäyttelyitä Ukrainassa

Jehovan todistajat julkaisivat Raamatun kreikkalaisten kirjoitusten Uuden maailman käännöksen venäläisellä viittomakielellä. Juhlistaakseen tätä merkittävää saavutusta käännöstyön saralla Ukrainan todistajat järjestivät erikoisnäyttelyitä Raamatusta. Näyttelyt lähtivät käyntiin 7. lokakuuta 2018 Lvivissä, ja viimeinen näyttely päättyi 7. kesäkuuta 2019. Näyttelyitä isännöivät myös Harkovan, Kiovan, Odessan ja Dnipron kaupungit.

Niillä alueilla, joissa näyttelyt pidettiin, paikalliset viittomakieliset seurakunnat levittivät kuuroille ja huonokuuloisille näyttelykutsua sekä painettuna että videona. Sen lisäksi Ukrainan haaratoimiston tiedotusosasto levitti kutsuja opettajille, medialle sekä valtion viranomaisille.

Näyttely pidettiin ensin Lvivin kaupungin kuurojen yhdistyksellä. Kävijöille esiteltiin erilaisia sähköisiä työkaluja, joiden avulla kuurot voivat tutkia Raamattua, kuten JW Library Sign Language® -sovellusta. Näyttelyssä oli myös esillä erilaisia raamattulaitoksia vuosisatojen varrelta, aina kirjakääröistä nykyaikaisiin kirjoihin. Yksi näyttelyn erikoisuuksista oli Raamattu vuodelta 1927.

Olemme iloisia siitä, että Raamatun kreikkalaisten kirjoitusten Uuden maailman käännös on nyt saatavilla venäläisellä viittomakielellä. Se auttaa tuota kieltä käyttäviä tuntemaan Raamattua täsmällisesti (Matteus 5:3).