Ukrainan presidentti julisti Itä-Ukrainassa vallitsevien levottomuuksien ja sodan vuoksi osittaisen liikekannallepanon kesällä 2014. Vitali Šalaiko, entinen Ukrainan armeijan sotilas ja nykyinen Jehovan todistaja, kutsuttiin muiden mukana sotapalvelukseen. Hän meni sotilaskomissariaatin eteen ja selitti kieltäytyvänsä aseista omantunnonsyistä mutta olevansa valmis suorittamaan vaihtoehtoista ei-sotilaallista palvelusta.

Šalaikolle ei myönnetty oikeutta kieltäytyä aseista, vaan häntä vastaan nostettiin rikossyyte sotapalveluksen välttelemisestä liikekannallepanon aikana. Tämä oli käynnissä olevan konfliktin aikana ensimmäinen kerta, kun jotakuta syytetään siitä, että hän kieltäytyy osallistumasta liikekannallepanoon uskonnollisen vakaumuksensa vuoksi.

Entisenä sotilaana Šalaiko ymmärtää, että valtio haluaa turvata itsenäisyytensä ja että sillä on velvollisuus suojella kansalaisia. Mutta kun hänet kutsuttiin sotapalvelukseen, hän punnitsi asiaa sen Raamatussa olevan periaatteen valossa, jonka mukaan tulee maksaa ”keisarille, mikä on keisarin, mutta Jumalalle, mikä on Jumalan.” a Kristittynä hänen omatuntonsa vaatii häntä kunnioittamaan elämää ja osoittamaan rakkautta kaikkina aikoina ja kaikkia ihmisiä kohtaan. b

Vitali Šalaikoa koskeva rikossyyte käsiteltiin Dnipropetrovskin alueella toimivassa Novomoskovskin alioikeudessa 13. marraskuuta 2014. Oikeus totesi, että Šalaiko ei ollut pakoillut sotilasviranomaisia vaan oli saapunut paikalle heidän kutsunsa perusteella. Oikeus totesi myös, että Šalaikolla oli ”oikeus vaihtoehtoiseen palvelukseen myös liikekannallepanon aikana, koska hän kuuluu uskonnolliseen järjestöön, jonka opetukset eivät salli aseisiin tarttumista”.

Alioikeus vahvisti myös, että Šalaikon oikeus vaihtoehtoiseen palvelukseen on ”taattu Ukrainan perustuslaissa”. Lisäksi se huomautti, että Euroopan ihmisoikeussopimus c ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen (EIT) ratkaisut turvaavat uskonnonvapauden. Tuomari vapautti Šalaikon syytteestä, jonka mukaan tämä oli pakoillut sotapalvelusta liikekannallepanon aikana. Syyttäjä valitti tuomiosta.

Syyttäjä esitti valituksessaan, että perustuslaissa määritelty maanpuolustusvelvollisuus on tärkeämpi kuin oikeus uskonnonvapauteen ja vaihtoehtoiseen ei-sotilaalliseen palvelukseen. Syyttäjän mukaan kyseiset EIT:n päätökset eivät sovellu liikekannallepanon aikana.

Dnipropetrovskin alueen vetoomustuomioistuin teki 26. helmikuuta 2015 päätöksen, jonka mukaan ”sotapalveluksesta kieltäytyminen liikekannallepanon aikana omantunnonsyistä ei ole sotapalveluksen välttelemistä ilman päteviä syitä”. Oikeus otti ratkaisussaan huomioon Šalaikon uskonnollisen vakaumuksen ja viittasi EIT:n tuomioihin, joiden perusteella tällaisiin tapauksiin voidaan soveltaa ajatuksen-, omantunnon- ja uskonnonvapautta koskevaa Euroopan ihmisoikeussopimuksen 9. artiklaa. d

Vetoomustuomioistuin totesi myös, että Euroopan ihmisoikeussopimuksen 9. artikla ei anna sellaista mahdollisuutta, että huoli valtion turvallisuudesta olisi peruste rajoittaa tässä artiklassa mainittuja oikeuksia. Tuomarien mukaan ”oikeutta omantunnonsyistä johtuvaan aseistakieltäytymiseen ei voida rajoittaa kansallisen turvallisuuden nimissä”. He tulivat siihen johtopäätökseen, että Ukrainan laki, joka koskee oikeutta vaihtoehtoiseen palvelukseen, on voimassa myös liikekannallepanon aikana. Vetoomustuomioistuin vahvisti alioikeuden ratkaisun ja vapautti Vitali Šalaikon syytteistä.

Näiden kahden Itä-Ukrainassa toimivan tuomioistuimen ratkaisut tunnustavat ja turvaavat oikeuden kieltäytyä aseista omantunnonsyistä ja käyttää hyväksi mahdollisuutta vaihtoehtoiseen palvelukseen myös kansallisen hätätilan aikana. Lisäksi ne ovat sopusoinnussa kansainvälisen lainsäädännön kanssa, joka on alkanut enenevässä määrin tunnustaa oikeuden kieltäytyä aseista omantunnonsyistä. e

Kaikesta huolimatta syyttäjä on vedonnut Ukrainan siviili- ja rikosasioita käsittelevään korkeimpaan erikoistuomioistuimeen. Hänen perustelunsa ovat samat, jotka vetoomustuomioistuin jo käsitteli ja hylkäsi. Šalaikon asianajaja esitti 30. huhtikuuta 2015 vastineen syyttäjän vetoomukseen.

Vitali Šalaikon lisäksi tuhansia muita ukrainalaisia Jehovan todistajia on kutsuttu sotapalvelukseen. He reagoivat kutsuun kunnioittavasti ja anovat mahdollisuutta vaihtoehtoiseen palvelukseen, joka ei ole ristiriidassa heidän syvän uskonnollisen vakaumuksensa kanssa. Usein heidän pyyntöönsä myönnytään, ja vain harvoja on asetettu syytteeseen. Jää nähtäväksi, vahvistaako Ukrainan korkein oikeus sen, että Jehovan todistajien oikeus kieltäytyä aseista omantunnonsyistä tunnustetaan tuossa maassa.