Siirry sisältöön

Perjantaina 4. elokuuta 2017 terrorismin vastaiset erikoisyksiköt tulivat sotilaita ja poliiseja mukanaan keskeyttämään Jehovan todistajien kokouksia Altševskissa ja Luhanskissa pommiuhkan varjolla.

13. JOULUKUUTA 2017
UKRAINA

Uskonnonvapaus uhattuna Ukrainan itäosissa

Uskonnonvapaus uhattuna Ukrainan itäosissa

Itä-Ukrainassa Luhanskin ja Donetskin alueilla neljättä vuotta jatkunut konflikti on heikentänyt elinoloja ja aiheuttanut vaikeuksia useimmille asukkaille. Näillä alueilla asuvat Jehovan todistajat joutuvat lisäksi kärsimään kasvavasta uskonnollisesta suvaitsemattomuudesta. Paikallisiin viranomaisiin ovat selvästikin vaikuttaneet Venäjän oikeusistuinten äskeiset päätökset, joilla kielletään Jehovan todistajien uskonnollinen toiminta. Jotkut Ukrainan viranomaiset jäljittelevät Venäjän esimerkkiä: he käyttävät laittomia keinoja saadakseen alueillaan asuvat todistajat näyttämään rikollisilta ja asettavat heidän uskonnonvapautensa uhanalaiseksi.

Tekaistuja todisteita

Venäjän syyttäjäviranomaisten mallin mukaisesti näillä Ukrainan alueilla toimivat viranomaiset ovat turvautuneet tekaistuihin todisteisiin voidakseen nostaa syytteitä Jehovan todistajia vastaan.

  • Heinäkuussa 2017 Donetskin kansantasavallan korkein oikeus merkitsi tasavallan ekstremistisen aineiston luetteloon kaksi kirjoitusta, jotka olivat olleet Jehovan todistajien aikaisemmin ilmestyneissä lehdissä. Todistajille ei annettu tietoa oikeuskäsittelystä, eivätkä he olleet saaneet käsiinsä jäljennöstä tuosta heti voimaan tulleesta oikeudenpäätöksestä, jotta olisivat voineet valittaa siitä.

  • Elokuussa 2017 Novoazovskin ja Debaltsevon syyttäjäntoimistot lähettivät paikallisille Jehovan todistajille kirjeitä, joissa heitä varoitettiin levittämästä uskonnollisia lehtiään, Vartiotorni- ja Herätkää!-lehtiä, hankkimatta ensin lupaa. Näin viranomaiset vaikeuttivat sellaisenkin uskonnollisen aineiston levittämistä, jota ei ollut julistettu ekstremistiseksi, ja uhkasivat asettaa seurakuntien vanhimmat vastuuseen minkä tahansa todistajien julkaiseman kirjallisuuden levityksestä. Samanlainen varoitus annettiin myöhemmin Makijivkan kaupungissa asuville todistajille.

  • 4. elokuuta 2017 terrorismin vastaiset erikoisyksiköt tulivat sotilaita ja poliiseja mukanaan keskeyttämään Jehovan todistajien kokouksia Altševskissa ja Luhanskissa pommiuhkan varjolla. Evakuoituaan läsnäolijat rakennuksista viranomaiset tarkastivat heidän kaikkien dokumentit. a

Ratsia uskonnolliseen tilaisuuteen Altševskissa

Altševskissa viranomaiset videoivat rakennuksessa tekemänsä tarkastuksen samalla kun he olivat etsivinään pommia. Tarkastuksessa tuli ensin esiin pieni määrä Jehovan todistajien uskonnollista kirjallisuutta, mutta sitten ”löytyi” Luhanskin kansantasavallan vastaisia propagandalehtisiä, joita viranomaiset olivat salaa ujuttaneet paikalle.

Perusteettomia syytöksiä uskonnollisen toiminnan kieltämiseksi

Useita viikkoja valtakunnansaleihin tehtyjen ratsioiden jälkeen Luhanskin viranomaiset perusteettomasti kuvailivat Jehovan todistajia valtion vihollisiksi. 28. elokuuta 2017 Luhanskin kansantasavallan apulaisturvallisuusministeri Oleksandr Basov esitti julkilausuman, jossa mustamaalattiin Jehovan todistajia. Hän sanoi Altševskin valtakunnansalista ”löytyneen” propaganda-aineiston vahvistavan sitä hänen väitettään, että todistajat tukevat ryhmiä, joita Luhanskin alueella pidetään terroristisina.

Ukrainassa toimiva Jehovan todistajien tiedottaja Ivan Riher sanoi: ”Aineiston, jonka apulaisturvallisuusministeri sanoi ’löytyneen’ valtakunnansalista, oli taatusti vienyt sinne juuri se ryhmä, joka sen löysikin. Pitää ehkä paikkansa, että tällaista kirjallisuutta on levitetty Altševskissa, mutta sitä eivät missään tapauksessa ole levittäneet Jehovan todistajat. He ovat puolueettomia, minkä osoittaa se, että satoja todistajia kautta maailman on nyt vankilassa, koska he kieltäytyvät omantunnonsyistä asepalveluksesta. Yksikään Jehovan todistaja ei ole taistellut kummallakaan puolella Ukrainan nykyisessä konfliktissa. b

Painostus Jehovan todistajia vastaan lisääntyy

Useat tuolla alueella asuvista Jehovan todistajista kertovat, että viranomaiset ovat estäneet heitä puhumasta uskonkäsityksistään toisille ja varoittaneet heitä jatkamasta työtään, vaikka ketään ei ole vielä asetettu syytteeseen. Monia todistajia on kutsuttu turvallisuuspalvelun viranomaisten puheille. Näissä tilaisuuksissa heitä on kuulusteltu ja uhkailtu sekä painostettu paljastamaan niiden nimet, jotka organisoivat heidän uskonnollista toimintaansa. Paikalliset viranomaiset ovat myös tehneet ratsioita heidän kokouksiinsa ja keskeyttäneet ne.

Kiihtyvä uskonnollinen syrjintä ja painostus Jehovan todistajia kohtaan menee joillakin Luhanskin ja Donetskin alueilla ahdistelua pitemmälle: se on uskonnollista vainoa ja uhka uskonnonvapaudelle. Jehovan todistajat noudattavat yhä suurempaa varovaisuutta ja etsivät laillisia keinoja, joiden avulla he voisivat jatkaa rauhaisaa uskonnollista toimintaansa.

a Altševskissa kahta vanhinta kuulusteltiin aamusta iltaan. He selittivät, että seurakunta oli koko kriisin ajan pitänyt kokouksiaan häiriöittä valtakunnansalissa, joka sijaitsee lähellä komendantin toimistoa. Silti toinen vanhimmista sai 5 000 ruplan (70 euron) sakon joukkokokouksen järjestämisestä sotatilan vallitessa ja 3 000 ruplan (40 euron) sakon valtakunnansalia koskevien paloturvallisuusmääräysten rikkomisesta.

b Kesällä 2014 Ukrainan presidentti määräsi osittaisen liikekannallepanon Donetskin ja Luhanskin alueilla syntyneen konfliktin vuoksi. Kun Vitali Šalaiko, joka oli aikoinaan Ukrainan armeijassa sotilaana ja on nyt Jehovan todistaja, kutsuttiin sotapalvelukseen, hän ilmoitti kieltäytyvänsä aseista omantunnonsyistä. 23. kesäkuuta 2015 siviili- ja rikosasioita käsittelevä korkein erikoistuomioistuin vahvisti, että hänellä on oikeus pidättyä asepalveluksesta myös liikekannallepanon aikana. Ukrainassa asuvat tuhannet muut Jehovan todistajat pysyvät yhtä lailla puolueettomina.