Dennis Christensen piti loppupuheenvuoronsa muutoksenhakukäsittelyssä torstaina 23. toukokuuta 2019. Seuraavassa on hänen puheensa käännettynä.

”Haluaisin kiittää kaikkia, jotka ovat auttaneet minua ja olleet tukenani näiden kahden viimeisen vuoden aikana siitä lähtien, kun minut pidätettiin.

Ensiksi haluaisin kiittää vaimoani Irinaa, joka on alusta asti tehnyt kaikkensa ollakseen tukenani ja auttaakseen minua. Hän on pitänyt minusta huolta ja tuonut minulle vaatteita, ruokaa, lääkkeitä ja kaikkea muuta, mitä olen tarvinnut ollessani tutkintavankeudessa. Hänen vierailunsa ja päivittäiset kirjeensä ovat auttaneet minua tunneperäisesti ja hengellisesti.

Rakas vaimoni, sinun vahva uskosi, kärsivällisyytesi, rauhallisuutesi, optimistinen asenteesi sekä rakkautesi minua ja totuutta kohtaan ovat tehneet vaikutuksen minuun. Olet minulle upea esimerkki. Haluan sinun tietävän, että rakastan sinua hyvin paljon ja olen todella ylpeä sinusta!

Haluaisin myös kiittää perhettäni Tanskassa – erityisesti siskoani ja iäkästä isääni. Minulla on teitä kova ikävä. Rakastan teitä ja arvostan kaikkea, mitä olette tehneet hyväkseni. Tutkintavankeuteni aikana sain teiltä useita rohkaisevia kirjeitä ja puheluita. Luotan siihen, ettette koskaan anna periksi ja uskotte, että jonain päivänä perheemme voi olla taas yhdessä.

Haluaisin myös kiittää lukuisia ystäviäni ympäri maailman. Olette kannustaneet minua kirjein, rohkaisevin sanoin, piirustuksin ja lahjoin. Olette auttaneet minua muistamaan, etten ole yksin vaan kuulun suureen kansainväliseen perheeseen.

Haluan teidän tietävän, rakkaat ystäväni, että jokainen kirje – olipa se pitkä tai lyhyt – rohkaisi ja vahvisti minua. Ettehän pahastu, jos en pysty vastaamaan niihin. Lupaan, että tulevaisuudessa etsin teidät käsiini, jotta voin kiittää ja halata teitä!

Haluaisin myös kiittää Tanskan Moskovan-suurlähetystöä ja kaikkia sen työntekijöitä. Te tulitte oikeuskäsittelyihin ja vierailitte luonani useita kertoja, kun olin tutkintavankeudessa. Olen todella kiitollinen tuestanne ja neuvoistanne.

Kiitän myös muutoksenhakutuomioistuinta siitä, että sain olla läsnä tässä käsittelyssä. Kun osallistuin aiempiin oikeuskäsittelyihin vankilasta käsin videoyhteyden välityksellä, paljon jäi arvailun varaan, koska en kuullut puoliakaan siitä, mitä tapahtui. Siksi minun oli vaikeaa puolustaa itseäni. Lisäksi noissa tilanteissa istuin kaltereiden takana kuin eläin häkissä. Tämä on mielestäni sopimatonta ja epäinhimillistä kohtelua, jollaista ei pitäisi tapahtua enää 2000-luvulla.

Olen nyt ollut vangittuna lähes kaksi vuotta, ja tämä oikeudenkäynti on kestänyt jo 15 kuukautta. Jotta tällaista voi kestää lannistumatta, tarvitaan sisäistä voimaa. Raamatussa sanotaan Filippiläiskirjeen 4:13:ssa: ’Kaikkeen minulla on voimaa hänen ansiostaan, joka antaa minulle voimaa.’ a Jesajan kirjan 12:2:ssa sanotaan: ’Jumala on minun pelastukseni! Olen luottavainen enkä ole kauhuissani, sillä Jah Jehova on minun voimani ja turvani, ja hän on pelastanut minut.’

Olen tuntenut kaiken aikaa, että Jumalani Jehova on ollut vierelläni ja antanut minulle voimaa kestää tämän kaiken. Hän on antanut minulle voimaa olla luovuttamatta, voimaa taistella lannistumista vastaan, voimaa pysyä iloisena ja voimaa hymyillä. Olen hänelle todella kiitollinen, ja olen ylpeä siitä, että saan olla hänen todistajansa, Jehovan todistaja.

Monet ovat kysyneet, miten oikeudenkäynti on vaikuttanut minuun. Ei tietenkään ole ollut helppoa olla tutkintavankeudessa ja näin pitkään erossa vaimostani, perheestäni ja ystävistäni. Olenkin elänyt viimeisen kahden vuoden ajan hyvin eristettyä elämää, vaikka eihän se mitään elämää oikeastaan ole. Olen viettänyt 23 tuntia vuorokaudesta 18-neliöisessä vankisellissäni. Yhden tunnin olen kävellyt pihalla, joka ei ole selliäni suurempi, mutta olen sentään saanut olla ulkona. Olen tavannut monia ihmisiä ja käynyt useita kiinnostavia keskusteluja. Monet vangeista toivovat saavansa oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin. Monista heistä tuntuu, että he eivät tule kuulluiksi, ja minusta on tuntunut aivan samalta näiden kahden vuoden aikana. Olen yrittänyt tukea ja rohkaista heitä parhaani mukaan, koska olen varma siitä, että Jeesus Kristus olisi toiminut samoin.

Olen saanut paljon uusia ystäviä, joista jotkut ovat olleet läsnä oikeudenistunnoissani ja toiset ovat kirjoittaneet minulle kirjeitä. Jotkut heistä tunnen henkilökohtaisesti, mutta osaa en. Jotkut heistä jakavat uskonkäsitykseni, jotkut eivät. Mutta he kaikki tukevat minua, koska he eivät voi hyväksyä tätä Venäjällä tapahtuvaa epäoikeudenmukaisuutta. Jotkut täällä yrittävät leimata Jehovan todistajat rikollisiksi ja ekstremisteiksi. Nämä syytteet ovat täysin epäjohdonmukaisia ja järjenvastaisia, sillä Jehovan todistajat ovat rauhaa rakastavia kansalaisia, jotka rakastavat lähimmäisiään niin kuin itseään. Monet ovat järkyttyneitä siitä, että tällaista voi tapahtua 2000-luvun Venäjällä.

Minulta on kysytty, miten oikeudenkäynti on vaikuttanut uskooni. Kaiken tapahtuneen ansiosta uskoni on vain vahvistunut entisestään ja olen saanut kokea sen, mitä todetaan Raamatussa Jaakobin kirjeen 1:2–4:ssä: ’Veljeni, pitäkää pelkkänä ilona sitä, että joudutte monenlaisiin koettelemuksiin, koska tiedätte, että aidoksi todistettu uskonne saa aikaan kestävyyttä. Antakaa kestävyyden kuitenkin tehdä työnsä täysin valmiiksi, jotta olisitte täydellisiä ja ehyitä ettekä millään tavalla puutteellisia.’

Olen kaukana täydellisyydestä, mutta olen oppinut kestämään koetuksia ja säilyttämään iloni niistä huolimatta. Mikä tärkeintä, olen päässyt vielä lähemmäksi Jumalaani Jehovaa. Minulla on entistä voimakkaampi halu kertoa toisille hänestä ja hänen tarkoituksestaan. Kerron toisille hyvää uutista Jumalan valtakunnasta, joka on ainoa ratkaisu ihmiskunnan ongelmiin. Kerron, että Raamatun mukaan maasta tulee pian paratiisi, missä saamme elää ikuisesti rauhallisissa olosuhteissa. Haluan auttaa toisia saamaan läheisen suhteen Luojaansa ja kasvattamaan uskoa häneen ja hänen lupauksiinsa.

Käytän nyt vastaajan viimeisen puheenvuoron, ja ehkä nämä ovatkin viimeiset sanat, jotka kuulette minun tänään sanovan. Ehkä olemme tämän oikeudenkäynnin viimeisessä oikeudenistunnossa, joka päättää tämän kahden vuoden jakson elämässäni. Vakuutan kuitenkin, että minulla on vielä paljon sanottavaa tästä tapauksesta ja siitä epäoikeudenmukaisesta kohtelusta, josta rauhaa rakastavat ja täysin viattomat ihmiset joutuvat kärsimään täällä Venäjällä. Olen vasta päässyt alkuun, ja minulla on vielä paljon kerrottavaa koko maailmalle. En aio pysyä hiljaa, ikään kuin olisin syyllinen tai minulla olisi jotain salattavaa. Minulla on puhdas omatunto, koska en ole tehnyt mitään väärää, en ole rikkonut yhtäkään Venäjän lakia eikä minulla ole mitään hävettävää.

Se, mitä minulle ja muille Jehovan todistajille tapahtuu täällä Venäjällä – väärät syytökset ekstremismistä, kuulustelut, pidätykset, ratsiat, takavarikoinnit, rikostutkimukset, uhkaukset ja nyt jopa kidutus – on häpeällistä. Totuus paljastuu aina, ja ennemmin tai myöhemmin oikeus toteutuu. Raamatussa sanotaan Galatalaiskirjeen 6:7:ssä: ’Älkää pettäkö itseänne: Jumalaa ei voida pitää pilkkana. Sitä, mitä ihminen kylvää, hän myös niittää.’

Tuomioistuin langetti minulle kuuden vuoden vankeustuomion, mutta mistä syystä? Täysin tyhjästä! Ei ole olemassa mitään näyttöä siitä, että olisin tehnyt jotain väärää. On päinvastoin paljon todisteita siitä, että käytin oikeuksia, jotka Venäjän federaation perustuslain 28. artikla minulle takaa. Noudatan Venäjän hallituksen lakeja ja olen rehellinen ihminen. Olen kristitty, uskonnollinen ihminen ja Jehovan todistaja ja rakastan venäläisiä. Miksi minua rangaistaan? Miksi minut passitetaan vankilaan kuudeksi vuodeksi? Täysin syyttä. Se on epäoikeudenmukaista.

Toivon todella, että muutoksenhakutuomioistuin pitää tänään huolen siitä, että oikeus toteutuu. Toivon, että juuri tämä tuomioistuin lopettaa Venäjällä tapahtuvan uskonnollisen vainon. Toivon, että tämä tuomioistuin näyttää koko maailmalle, että täällä Venäjällä kaikilla on uskonnonvapaus.

Lähitulevaisuudessa toteutuvat Miikan 4:3, 4:n sanat: ’Hän tuomitsee monien kansojen keskuudessa – –. He takovat miekkansa auranteriksi ja keihäänsä vesureiksi. Kansa ei nosta miekkaa kansaa vastaan, eivätkä he enää opettele sotimaan. Jokainen heistä istuu viiniköynnöksensä ja viikunapuunsa alla, eikä heidän tarvitse pelätä ketään.’

Jumala tuomitsee aina oikeudenmukaisesti, ja kun hän hallitsee maata, ei enää ole kiistoja, väkivaltaa eikä sotia. Sen sijaan maan päällä on rauha eikä kenenkään tarvitse olla huolissaan mistään. Kaikki ihmiset tulevat olemaan onnellisia.

Arvoisa tuomari, päätöksellänne voitte ottaa suuren askeleen kohti oikeutta ja rauhaa; kohti maailmaa, jossa ei ole pelkoa, surua tai epäoikeudenmukaisuutta. Toivon, että otatte tämän askeleen. Kiitos jo etukäteen!”