8. ELOKUUTA 2022 | PÄIVITETTY: 29. JOULUKUUTA 2022
VENÄJÄ
PÄIVITYS – KABANOVIN TUOMIO KUMOTTIIN | Valmistautuminen on auttanut Aleksandr Kabanovia pysymään rauhallisena
Krasnojarskin aluetuomioistuin kumosi 27. joulukuuta 2022 Aleksandr Kabanovin kahden ja puolen ehdollisen vankeustuomion, jonka Zelenogorskin kaupunginoikeus antoi hänelle 5. elokuuta 2022. Aleksandr odottaa uutta oikeudenkäyntiä matkustusrajoitusten alaisena.
Krasnojarskin aluepiirissä toimiva Zelenogorskin kaupunginoikeus antaa pian ratkaisunsa asiassa, joka koskee veli Aleksandr Kabanovia. Syyttäjä on vaatinut hänelle kahden ja puolen vuoden vankeusrangaistusta.
Tapahtumien kulku
26. joulukuuta 2019
Aleksandr pidätetään, ja häntä syytetään osallistumisesta kielletyn äärijärjestön toimintoihin, muun muassa Raamatun lukemiseen ja Jehovasta puhumiseen. Hänet viedään putkaan.
27. joulukuuta 2019
Tutkijan pyynnöstä huolimatta tuomari ei määrää Aleksandria tutkintavankeuteen, joten Aleksandr päästetään putkasta.
6. joulukuuta 2021
Aleksandr esittää oikeudelle loppupuheenvuoronsa. Tuomari ei langeta hänelle tuomiota vaan palauttaa asian tutkintavaiheeseen, mikä pidentää sen käsittelyä.
25. maaliskuuta 2022
Oikeudenkäyntiä jatketaan.
Profiili
Venäjällä asuvat veljemme ja sisaremme ovat hienoja uskon esimerkkejä, ja heidän elämästään näkyy, että he pitävät mielessään Jesajan 12:2:n sanat: ”Jumala on minun pelastukseni! Olen luottavainen enkä ole kauhuissani, sillä Jah Jehova on minun voimani ja turvani.”