Siirry sisältöön

Andrei Gubin

5. HUHTIKUUTA 2021
VENÄJÄ

Vakaumuksensa vuoksi oikeuteen viety Andrei Gubin pysyy lujana

Vakaumuksensa vuoksi oikeuteen viety Andrei Gubin pysyy lujana

PÄIVITYS | Andrei Gubinin tuomio kumottiin Venäjällä

Juutalaisten autonomisen alueen tuomioistuin kumosi 1. helmikuuta 2022 veli Andrei Gubinin tuomion ja määräsi asian käsiteltäväksi uudelleen alioikeudessa.

Juutalaisten autonomisella alueella toimiva Birobidžanin alioikeus langetti 9. syyskuuta 2021 veli Andrei Gubinille kahden ja puolen vuoden ehdollisen vankeustuomion.

Profiili

Andrei Gubin

  • Syntynyt: 1974 (Saranin kaupunki, Kazakstan)

  • Tausta: Andreilla on häntä vanhempi veli ja sisar. Nuorena hän tuki perhettään taloudellisesti työskentelemällä koulutuntien jälkeen lukkosepän osa-aikaisena oppipoikana. Myöhemmin hänestä tuli sorvaaja ja suurten rakennuskoneiden käyttäjä. Hän pitää urheilusta, runojen kirjoittamisesta ja soittamisesta.

  • Maailmassa vallitseva epäoikeudenmukaisuus ja pahuus vaivasivat Andreita jo nuorena, mutta Raamatun tutkiminen auttoi häntä löytämään rauhan ja saamaan selville elämän tarkoituksen. Raamatun lupaus siitä, että oikeudenmukaisuus ja rauha palautetaan ihmiskunnalle, sai hänet vihkimään elämänsä Jehova Jumalalle. Andrei kävi kasteella vuonna 1991 ollessaan 17-vuotias. Hän avioitui Tatjanan kanssa vuonna 2007. He muuttivat Birobidžaniin vuonna 2011.

Tapaushistoria

Turvallisuuspalvelun (FSB:n) miehet aloittivat 12. helmikuuta 2020 Andrei Gubinia koskevan tutkinnan. Oikeudenkäynti alkoi 17. huhtikuuta 2020.

Kyseessä on vain yksi niistä 19 rikostutkinnasta, jotka on käynnistetty veljiämme ja sisariamme vastaan juutalaisten autonomisella alueella. Ne ovat seurausta peitenimellä ”Tuomiopäivä” tehdyistä ratsioista. 150 poliisia teki 17. toukokuuta 2018 ratsiat 22:een Jehovan todistajien kotiin. Viranomaiset takavarikoivat pankkikortteja, rahaa, valokuvia, tietokoneita ja mobiililaitteita.

Viranomaiset ovat jäädyttäneet Andrein ja Tatjanan pankkitilit. Siksi he ovat olleet taloudellisesti suurissa vaikeuksissa. Kuukausien ajan syytettynä oleminen on vaikuttanut merkittävästi myös Tatjanan terveydentilaan. Pariskunta on kuitenkin saanut paljon lohtua säännöllisestä Raamatun lukemisesta. He ovat hyötyneet erityisesti niistä käytännön neuvoista, joita Raamattu antaa vaikeuksien kohtaamisesta.

Andrei on saanut paljon tukea hengellisiltä veljiltään ja sisariltaan, ja se on vahvistanut hänen luottamustaan Jehovaan ja hänen järjestöönsä. Eräänä päivänä Andreita painoi huoli tilanteesta, ja hän kertoi tunteistaan veljelle, jota vastaan on samoin nostettu rikossyyte. Ensin veli sanoi ymmärtävänsä Andrein huolia. Sitten hän muistutti tälle, että Jeesus piti Jehovan nimen vuoksi tulevan vainon kestämistä kunniana. Andrei sanoo: ”Sen jälkeen mieleni tyyntyi. Olen päättänyt toimia jatkuvasti Isämme tahdon mukaan.”

Rukoilemme Andrein ja Tatjanan puolesta. He voivat edelleen luottaa Jumalan sanasta ja hengelliseltä perheeltämme saatavaan lohdutukseen ja voimaan, koska ”tosi Jumalaa pelkääville käy hyvin” (Saarnaaja 8:12).