Siirry sisältöön

Veli Andrzej Oniszczuk eristettynä oikeussalissa, kun hänen tutkintavankeutensa kestoa harkittiin uudelleen

9. ELOKUUTA 2019
VENÄJÄ

Veli Andrzej Oniszczuk ollut lähes vuoden eristyssellissä

Veli Andrzej Oniszczuk ollut lähes vuoden eristyssellissä

Andrzej Oniszczuk, joka on Puolan kansalainen ja yksi rakkaista veljistämme, on ollut tutkintavankeudessa Venäjällä siitä saakka, kun turvallisuusjoukot pidättivät hänet 9. lokakuuta 2018. Äskettäin hänen vankeuttaan pidennettiin viidennen kerran. Tällä tietoa hänen tutkintavankeutensa jatkuu ainakin lokakuun 2. päivään, jolloin hänen vankeutensa on kestänyt muutamaa päivää alle vuoden.

Andrzej ennen pidätystään vaimonsa Annan kanssa. Annaa ei ole päästetty tapaamaan miestään siitä lähtien, kun tämä pidätettiin kymmenen kuukautta sitten

Vangitsemisestaan saakka Andrzej on joutunut olemaan eristyssellissä. Hän ei saa olla makuulla kello 6:n ja kello 21:n välisenä aikana. Lämpimään suihkuun hän pääsee vain kerran viikossa 15 minuutiksi. Andrzejn vaimo Anna ei ole saanut käydä Andrzejn luona niiden kymmenen kuukauden aikana, jotka tämä on ollut vangittuna. He voivat kommunikoida toistensa kanssa vain kirjeitse. Anna on anonut useita kertoja mahdollisuutta vierailla Andrzejn luona, mutta vastaus on ollut joka kerta kielteinen.

Kuten on kerrottu aikaisemmin, Andrzej pidätettiin sen jälkeen kun paikallinen poliisi ja naamioituneet erikoisjoukot tekivät Kirovissa ratsian hänen ja 18 muun veljen kotiin. Andrzejta vastaan nostettiin rikossyyte siksi, että hän lauloi valtakunnanlauluja ja tutki uskonnollista kirjallisuutta.

Viime vuonna pidätettiin Kirovissa Andrzejn lisäksi neljä muuta veljeä (44-vuotias Maksim Halturin, 66-vuotias Vladimir Korobeinikov, 26-vuotias Andrei Suvorkov ja 41-vuotias Jevgeni Suvorkov), ja heidät suljettiin tutkintavankeuteen. Sittemmin viimeksi mainitut veljet on siirretty kotiarestiin. Andrzejn samoin kuin näiden neljän veljen asia odottaa Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen käsittelyä.

Tänä vuonna Venäjän viranomaiset ovat nostaneet rikossyytteen seitsemää muuta kirovilaisveljeä vastaan, joista vanhin on 70-vuotias Jevgeni Udintsev. Kirovissa on nyt yhteensä 12 Jehovan todistajaa syytettynä uskontonsa harjoittamisesta.

Koska Venäjällä olevat veljemme ja sisaremme, kuten Andrzej ja Anna, ovat meille hyvin rakkaita, emme unohda seuraavaa muistutusta: ”Pitäkää mielessänne vankilassa olevat, ikään kuin olisitte vangittuina heidän kanssaan, ja ne, joita kohdellaan huonosti, koska te itsekin olette ruumiissa.” (Heprealaisille 13:3.)