Siirry sisältöön

Vankilasta vapautettu veli Moskalenko oikeussalin ulkopuolella

4. SYYSKUUTA 2019
VENÄJÄ

Veli Valeri Moskalenko vapautettu vankilasta

Veli Valeri Moskalenko vapautettu vankilasta

Habarovskissa Venäjällä sijaitseva Železnodorožnin aluetuomioistuin julisti 2. syyskuuta 2019 veli Valeri Moskalenkolle tuomion. Hänet tuomittiin suorittamaan kaksi vuotta ja kaksi kuukautta yhdyskuntapalvelua ja olemaan kuusi kuukautta ehdonalaisessa vapaudessa. Hänen ei tarvitse enää olla vankilassa.

Tuomion julistamisen jälkeen veli Moskalenko vapautettiin vankilasta perheensä ja ystäviensä iloksi. Hän oli ollut vangittuna elokuun 2. päivästä 2018 saakka. Ennen pidätystään hän toimi apulaiskonduktöörinä ja samalla huolehti sairaasta äidistään. Koska hän on ehdonalaisessa vapaudessa, hän ei saa matkustaa Habarovskin ulkopuolelle ja hänen täytyy ilmoittautua rikosseuraamusviranomaisille joka kuukausi.

Tuomioistuimelle 30. elokuuta esittämässään loppulausunnossa veli Moskalenko sanoi muun muassa: ”Katson täysin mahdottomaksi toimia vastoin Jumalan tahtoa, joka on selvästi ilmoitettu Raamatussa. Vaikka minua painostettaisiin tai rangaistaisiin kuinka ankarasti hyvänsä tai vaikka minut jopa tuomittaisiin kuolemaan, en sittenkään hylkäisi kaikkivaltiasta Luojaa Jehova Jumalaa.”

Jehovan todistajien Euroopan-yhdistyksen edustaja Jaroslav Sivulski sanoi: ”Emme hyväksy Valerin julistamista syylliseksi, mutta olemme iloisia siitä, että hän voi palata kotiin.”

Veli Moskalenkon lisäksi Habarovskin alueella on seitsemän muuta veljeämme, jotka odottavat saavansa tuomion heitä vastaan nostettujen rikossyytteiden nojalla.

Olemme kiitollisia Jehovalle siitä, että veli Moskalenko säilytti uskonsa lujana vankilassa ollessaan. Rukoilemme, että Hän antaa edelleenkin voimaa kaikille veljille ja sisarille, jotka joutuvat kestämään vainoa Raamattuun perustuvan vakaumuksensa vuoksi (Jesaja 40:31).