Kun veljiämme, jotka ovat aviomiehiä ja isiä, vangitaan Venäjällä vakaumuksensa vuoksi, haasteet ulottuvat kauaksi vankilan muurien ulkopuolellekin. Heidän vaimojensa ja lastensa täytyy kestää eron lisäksi myös monia vaikeuksia. Kymmenen vangittujen veljien vaimoa osoitti Venäjän viranomaisille yhteisen kirjeen, jossa he kuvailivat koskettavasti tunteitaan. Siinä sanottiin: ”Tämä avoin kirje on hätähuuto. Meille rakkaat ihmiset – – on heitetty telkien taakse epäiltyinä siitä, että he yhdessä meidän, lastemme ja ystäviemme kanssa ovat lukeneet Raamatun käskyjä ja rukoilleet Jumalaa.”

Jotkut rakkaista sisaristamme selittävät, millaisia erityishaasteita he ovat kohdanneet ja miten Jehova auttaa heitä selviytymään, kun heidän aviomiehensä on vankilassa.

Monet sisarista eivät voi teknisten ongelmien vuoksi pitää yhteyttä mieheensä puhelimitse. Lisäksi heidän vankilaan lähettämiensä kirjeiden perilletulo voi viedä epätavallisen pitkään, mikäli niitä toimitetaan heille lainkaan.

Jevgenija Lagunovan mies Feliks Mahammadijev oli vangittuna yli kaksi vuotta. Pitkiin aikoihin Jevgenija ei kuullut Feliksistä mitään. Hän sanoo, että epätietoisuus Feliksin fyysisestä tilasta oli äärimmäisen vaikeaa. Jevgenijaa suretti kovasti myös se, että hänen miehensä ei ehkä saanut hänen lähettämiään kirjeitä ja saattoi siksi tuntea itsensä unohdetuksi.

Vierailu aviomiehen luo merkitsee monille vaimoille pitkiä matkoja. (Ks. kaavio ”Vaimojen matkat miestensä luo vankilaan”.) Esimerkiksi Jevgenija selittää: ”Päästäkseni mieheni luo vankilaan minun täytyi ajaa autolla yli 800 kilometriä.” Matka vankilaan ja takaisin kotiin vei häneltä keskimäärin 3–4 päivää. Toisilla sisarilla on jopa 1 000 kilometrin ajomatka. Päästyään vankilaan heidän täytyy usein odottaa ulkona pitkissä jonoissa.

Irina Christensenin aviomies Dennis oli ensimmäinen todistaja, joka vangittiin sen jälkeen, kun toimintamme vuonna 2017 kiellettiin Venäjällä. Irina matkustaa säännöllisesti 200 kilometriä kotoaan Orjolista Denniksen luo Lgovin vankilaan. Irina kertoo: ”Vankilaan meno on vaikeaa sekä fyysisesti että tunneperäisesti. Joudun lähtemään kotoa aamulla kello 3.30 ollakseni vankilassa kello 8.00 näyttämässä tarvittavat asiapaperit. Sitten minun täytyy odottaa autossani kello 11:een, jolloin vierailu alkaa.” Miten Irina jaksaa kaiken? Hän sanoo: ”Rukoilen paljon ja pyydän Jehovaa tukemaan minua ja kaikkia veljiä ja sisaria – niin lähelläni asuvia, vankilassa olevia kuin eri puolilla maailmaa toimivia ystäviä.”

Nadežda German on ollut erossa miehestään Gennadista yli kaksi vuotta. Muiden samassa tilanteessa olevien vaimojen tavoin hän joutuu kestämään yksinäisyyttä, jonka ero puolisosta tuo mukanaan. Nadežda kuitenkin kertoo: ”Seurakunnastani on tullut minulle jopa enemmän kuin perhe. Aito rakkaus ja huolenpito, jota ystävät osoittavat minua ja aviomiestäni kohtaan, on aivan ilmeistä.”

Julija Miretskaja, jonka mies Aleksei on vankilassa Gennadin kanssa, lisää: ”Veljet ja sisaret auttavat minua taloon liittyvissä töissä. On lohduttavaa tietää, että voin luottaa ystäviin ja heidän apuunsa.”

Tatjana Budentšuk huolehtii kahdesta lapsestaan ilman miestään Alekseita, joka on ollut vankilassa syyskuusta 2019 lähtien. Hän sanoo: ”Lapset yrittävät keskittää ajatukset siunauksiimme, Jehovan lahjoihin ja siihen, että hän tukee aina meitä. He tietävät, että tämä koetus on tilapäinen ja että nyt on aika osoittaa uskoa Jehovaan ja uskollisuutta häntä kohtaan.”

Natalija Filatova, jonka aviomies Sergei Filatov sai maaliskuussa 2020 kuuden vuoden vankeustuomion, kasvattaa nyt yksin heidän neljää lastaan. Hän sanoo heistä: ”Näen, että he kaipaavat isäänsä ja pohtivat, onko hänellä kaikki hyvin. He puhuvat siitä rukouksissaan. Nuorin tyttäreni kirjoittaa isälle ja vakuuttaa hänelle, että me pärjäämme ja ettei hänen tulisi murehtia. Mutta tilanne tulee paremmaksi sitten kun hän on taas kotona perheen parissa.”

Perhe yrittää noudattaa Raamatun neuvoa pitää elämänsä yksinkertaisena. Natalija sanoo: ”Olemme oppineet elämään vaatimattomasti ja säästäväisesti. Rahamme riittävät elinkustannuksiin ja muihin tarpeisiimme.”

Näistä haasteista huolimatta sisaremme säilyttävät uskonsa noudattamalla hyvää hengellistä rutiinia. Julija selittää: ”Yritän pysyä uusimpien julkaisujen tasalla. Oikeastaan tutkin kahden ihmisen edestä, koska kun puhun Aleksein kanssa, yritän palauttaa mieleeni pääkohdat ja kertoa ne hänelle.” Nadežda sanoo: ”Sellaista ongelmaa ei olekaan, jota ei pystyttäisi Jehovan avulla ratkaisemaan! Suhteeni Jumalaan pysyy läheisenä ympäri vuorokauden. Tunnen olevani kuin pieni tyttö kaikkivaltiaan Isäni käsivarsilla. Ja auttamalla toisia autan itseäni.”

Natalija kertoo: ”Muistan erään sisaren sanat: ’Jumalan palvelijoiden joukossa ei ole ketään, joka ei tarvitsisi lohdutusta, mutta hänen palvelijoidensa joukossa ei ole myöskään ketään, joka ei pystyisi lohduttamaan toisia.’ Minäkin tunnen tyydytystä, kun onnistun lohduttamaan tai rohkaisemaan jotakuta toista.” Natalija jatkaa: ”Yritän olla säälittelemättä itseäni tai masentumatta, vaikka elämä yksin ilman aviomiestä on tunneperäisesti ja fyysisesti hyvin vaikeaa. En anna Saatanalle tilaisuutta lannistaa minua!”

Veljet ja sisaret kautta maailman arvostavat suuresti niiden esimerkillistä kestävyyttä, joilla on perheenjäseniä vankilassa Venäjällä ja muissa maissa. Tiedämme, että Jehova antaa suuren arvon näille rakkaille ystäville, jotka ovat todella kallisarvoisia hänen silmissään (Jesaja 43:4a).