Oleg Danilov ja Vladimir Jermolajev ovat niiden Jehovan todistajien joukossa, joita vainotaan Venäjällä. Nämä kaksi rohkeaa veljeä kertovat saavansa voimaa hengellisestä perinnöstään, johon sisältyy runsaasti rohkeuden ja uskon esimerkkejä.

Olegin isovanhemmista, Fjodor ja Jekaterina Rigelistä, tuli Jehovan todistajia vuonna 1958. Valtion alettua vainota Jehovan todistajia venäläiset viranomaiset tekivät ratsian Rigelien kotiin, takavarikoivat heidän omaisuuttaan ja määräsivät Fjodorille sakkorangaistuksen. Fjodor piti silti päättäväisesti kiinni perheen hengellisestä rutiinista.

Fjodorin ja Jekaterinan lapset Alfred ja Ella (Olegin äiti) saivat kasvuvuosinaan osakseen pilkkaa ja vainoa, mutta pitivät tiukasti kiinni vakaumuksestaan. Kun Alfred myöhemmin kutsuttiin asepalvelukseen, hän kieltäytyi siitä päättäväisesti ja joutui siksi kolmeksi vuodeksi vankilaan.

Enonsa Alfredin tavoin Oleg Danilov suorittaa parhaillaan kolmen vuoden vankeustuomiota, jonka hän sai vakaumuksensa vuoksi. Hän on ollut maaliskuusta 2021 lähtien telkien takana erossa vaimostaan Nataljasta ja heidän kahdesta pojastaan Iljasta ja Nikitasta. Danilovit uskovat, että Jehova auttaa heitä kestämään, niin kuin hän auttoi Olegin isovanhempia ja enoa.

Oleg kertoo: ”Ajattelen usein sitä, miten sukulaiseni ja muut veljet ja sisaret Neuvostoliitossa pystyivät paitsi kestämään myös pysymään iloisina.” Hän jatkaa: ”Minulle tämä on kiistaton todiste Jehovan hengen voimasta. Uskon, että perheeni ja minä pystymme kestämään ja pysymään iloisina.”

Vladimirin isoäiti Anna Jermolajeva oppi totuuden vuonna 1953 Serebrovon kylässä Irkutskin alueella. Hänestä tuli kylän ensimmäinen asukas, joka kastettiin Jehovan todistajaksi. Annan vakaumus nostatti kiivasta vastustusta naapureissa ja jopa hänen omassa äidissään, joka ei puhunut hänelle enää sanaakaan.

Kun viranomaiset saivat tietää, että Anna teki saarnaamistyötä, he väittivät hänen olevan vaaraksi pojalleen, joka hänkin on nimeltään Vladimir, ja uhkasivat ottaa pojan häneltä pois.

Annan seurakuntaan kuuluvat veljet ja sisaret laativat kirjeen, jossa he vakuuttivat Annan olevan esimerkillinen äiti. Eräs veli vei kirjeen Moskovaan ja toimitti sen maan silloiselle johtajalle Nikita Hruštševille. On kiinnostavaa, että Hruštšev määräsi tutkimaan asian. Anna vapautettiin syytteestä, eivätkä viranomaiset ottaneet poikaa häneltä.

Annalla oli myös tytär nimeltä Nadežda. Vuonna 1970 tyttö vietiin sairaalaan äkillisen vatsakivun vuoksi. Lääkärit aloittivat leikkauksen ennen kuin hänen vaivaansa oli asianmukaisesti selvitetty. Hätäisen leikkauksen aikana lääkärit väittivät, että potilas tarvitsee verensiirtoa. Sekä äiti että tytär kieltäytyivät toimimasta vastoin vakaumustaan. Välittämättä heidän toiveistaan lääkärit määräsivät Nadeždalle verensiirron. Veri oli vääränlaista, ja pian sen jälkeen Nadežda ikävä kyllä kuoli. Virheensä peittämiseksi paikalliset viranomaiset moittivat Annaa eräässä laajalevikkisessä sanomalehdessä ja väittivät valheellisesti, että Anna ”uhrasi lapsensa”.

Näillä surullisilla tapahtumilla oli odottamaton vaikutus Annan aviomieheen Valentiniin. Hän oli aina antanut Annan juurruttaa heidän lapsiinsa Raamatun arvoja, mutta ei ollut itse omaksunut niitä. Kun hän näki, miten toiset todistajat tukivat perhettä tänä vaikeana aikana, hän päätti alkaa tutkia Raamattua, ja hänestäkin tuli Jehovan todistaja.

Anna ja Valentin opettivat poikaansa Vladimiria noudattamaan Raamatun periaatteita. Aikuistuttuaan hän avioitui Ljubov-nimisen uskollisen sisaren kanssa. Vladimir ja Ljubov vuorostaan juurruttivat omaan poikaansa Vladimiriin syvän arvostuksen hengellisiä asioita kohtaan.

Helmikuussa 2020 viranomaiset tekivät ratsian Vladimirin ja hänen vaimonsa Valerijan kotiin. Vladimir pidätettiin, vietiin putkaan ja sitten määrättiin kotiarestiin lähes kahdeksi kuukaudeksi. Nyt häntä syytetään kielletyn järjestön toiminnan organisoinnista. Jos hänet katsotaan syylliseksi, hänelle voidaan määrätä jopa 15 vuoden vankeustuomio. Mahdollisen tuomion ajattelemisen sijasta Vladimir miettii uskollisuuden mallia, jonka hänen vanhempansa ja isovanhempansa ovat antaneet.

”On kunnia kärsiä Isämme nimen vuoksi”, Vladimir sanoo. ”Vanhempani ja isovanhempani kestivät vaikeita aikoja ja pysyivät uskollisina. Minäkin pystyn samaan.”

Olegin ja Vladimirin tavoin monet venäläiset Jehovan todistajat arvostavat sitä vankkaa hengellistä perustusta, jonka heidän uskolliset sukulaisensa ovat rakentaneet. Me kaikki haluamme noudattaa niiden esimerkkiä, jotka ovat kestäneet menneisyydessä, samoin kuin niiden, jotka kestävät vainoa parhaillaan. Haluamme myös ”jäljitellä heidän uskoaan” (Heprealaisille 13:7).