Siirry sisältöön

4. LOKAKUUTA 2017
VENÄJÄ

Alioikeus pitää Dennis Christensenin tutkintavankeudessa

Alioikeus pitää Dennis Christensenin tutkintavankeudessa

Orjolin alioikeus hylkäsi 28. syyskuuta 2017 kolmen tunnin käsittelyn jälkeen valituksen, joka oli tehty Dennis Christensenin vangitsemisesta. Christensen, joka on Tanskan kansalainen ja yksi Jehovan todistajista, pidetään tutkintavankeudessa 23. marraskuuta 2017 saakka.

Kun Dennis Christensenin tapausta käsiteltiin heinäkuussa, alioikeus pidensi hänen tutkintavankeuttaan epäoikeudenmukaisesti marraskuuhun saakka – epäilemättä antaakseen syyttäjälle tilaisuuden kerätä häntä vastaan ”todisteita” ääritoimintaan osallistumisesta. Christensenin tapauksesta valitettiin Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen (EIT), ja 4. syyskuuta 2017 EIT aloitti valituksen käsittelyn. EIT lähetti Venäjälle kyselyn, joka koski Dennis Christensenin oikeuksien loukkaamista.

Dennis Christensenin tapaus on saanut kansainvälistä huomiota, koska se on ensimmäisiä tapauksia sitten neuvostoaikojen, jossa Venäjän viranomaiset ovat vanginneet Jehovan todistajia siksi, että he ovat harjoittaneet uskontoaan.