Siirry sisältöön

2. HEINÄKUUTA 2013
VENÄJÄ

Jehovan todistajia koskevassa tapauksessa puolustetaan oikeutta yksityisyyteen

Jehovan todistajia koskevassa tapauksessa puolustetaan oikeutta yksityisyyteen

NEW YORK. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin määräsi torstaina 6. kesäkuuta 2013 Venäjän maksamaan vahingonkorvausta V. Žukovalle ja J. Avilkinalle, 5000 euroa kummallekin. Venäjän viranomaiset olivat hankkineet Žukovan ja Avilkinan henkilökohtaisia potilastietoja ilman heidän suostumustaan. Tuomioistuin katsoi teon loukkaavan yksilön perusoikeutta yksityisyyteen, jota se luonnehti Euroopan ihmisoikeussopimuksen turvaamaksi keskeiseksi periaatteeksi.

Ratkaisua edelsi yli viisi vuotta kestänyt oikeuskäsittely. Vuonna 2007 Pietarin kaupungin apulaissyyttäjä määräsi kaupungin terveydenhoitolaitoksia ilmoittamaan syyttäjänvirastoon jokaisesta tapauksesta, jossa Jehovan todistajat kieltäytyvät verensiirrosta tai veren komponenttien käytöstä, kertomatta siitä potilaalle tai pyytämättä hänen suostumustaan. Todistajat tekivät asiasta ihmisoikeustuomioistuimelle valituksen Avilkina ja muut vastaan Venäjä. Ratkaisussaan tuomioistuin kuvaili Venäjän toimia ”sortaviksi” ja vahvisti, että näiden yksityisten tietojen luovuttamiseen viranomaisille ei ollut ”päteviä eikä riittäviä perusteita”.

Venäjän Jehovan todistajien edustaja Grigori Martinov toteaa tapauksen myönteisestä lopputuloksesta: ”Tuomioistuimen ratkaisu on avuksi niin kaikkien Venäjän kansalaisten kuin Euroopan neuvoston suuren kansainvälisen yhteisönkin perusoikeuksien turvaamisessa.”

Mediayhteyshenkilö:

Kansainvälinen: J. R. Brown, tiedotusosasto, puh. +1 718 560 5000

Venäjä: Grigori Martinov, puh. +7 812 702 2691