Siirry sisältöön

19. JOULUKUUTA 2016
VENÄJÄ

Jehovan todistajat puolustavat oikeuksiaan valituskäsittelyssä

Jehovan todistajat puolustavat oikeuksiaan valituskäsittelyssä

Moskovan kaupunginoikeudessa käsitellään 16. tammikuuta 2017 valitusta, joka koskee Venäjän Jehovan todistajien hallintokeskukselle annetun varoituksen laillisuutta. Oikeus käsittelee valituksen klo 11.10 paikallista aikaa ja todennäköisesti antaa tuomionsa samana päivänä.

Todistajien tarkoituksena on osoittaa, että syytökset ”ekstremistisestä toiminnasta” perustuvat tekaistuihin todisteisiin ja vääriin syytöksiin, joiden avulla paikalliset viranomaiset pyrkivät esittämään todistajien vilpittömän uskonnonharjoittamisen rikollisessa valossa. Moskovan Tverin aluetuomioistuimessa 12. lokakuuta 2016 pidetyssä oikeuskäsittelyssä tuomari M. S. Moskalenko ei suostunut kuulemaan todistajalausuntoja eikä antanut esittää videonauhoitteita, jotka paljastivat joidenkin viranomaisten toimineen laittomasti.

Kansainvälisiin asioihin erikoistunut ihmisoikeusjuristi James Andrik toteaa: ”Onpa oikeuden päätös kumpi tahansa, se tulee olemaan merkittävä. Jos Moskovan kaupunginoikeus hylkää valituksen, yleinen syyttäjä voi toteuttaa uhkauksensa todistajien hallintokeskusta vastaan. Syyttäjä saattaa lakkauttaa tuon keskuksen ja myös muilla tavoin häiritä ja rajoittaa Jehovan todistajien toimintaa koko maassa. Toisaalta jos oikeus hyväksyy valituksen, se olisi suuri edistysaskel oikeuden toteutumisen puolesta.”