Siirry sisältöön

24. LOKAKUUTA 2016
YHDYSVALLAT

Todistajat järjestävät katastrofiapua Matthew-hirmumyrskyn tuhoalueille

Todistajat järjestävät katastrofiapua Matthew-hirmumyrskyn tuhoalueille

Jehovan todistajat ovat järjestäneet Matthew-hirmumyrskyn riepottelemilla alueilla apua paikallisille todistajille ja muille tuhoalueen asukkaille. Matthew iski Bahamasaarille, Karibianmeren alueelle sekä Yhdysvaltain kaakkoisosiin lokakuussa 2016.

Bahamasaarilla on noin 1400 Jehovan todistajaa, ja heistä noin puolet asuu hurrikaanin tuhoamilla alueilla. Alueille toimitettiin ruokaa, vettä ja muita perustarvikkeita niitä tarvitseville.

Kuubassa 124 todistajien kotia kärsi vakavia vahinkoja hurrikaanin seurauksena, ja lisäksi 31 kotia tuhoutui täysin.

Haitissa yli 700 Jehovan todistajaa joutui jättämään kotinsa hurrikaanin vuoksi. 73 todistajien kotia sekä neljä valtakunnansalia tuhoutui. Lisäksi 274 kotia ja 15 valtakunnansalia kärsi vahinkoja. Tuhoalueen asukkaille toimitettiin ruokaa ja lääkkeitä, ja kodeistaan paenneille hankittiin telttoja väliaikaisiksi suojiksi.

Yhdysvalloissa 125 todistajien kotia kärsi vahinkoja. Tietojen mukaan jokien tulviminen oli vakavin myrskyn aiheuttama uhka.

Jehovan todistajien hallintoelin koordinoi katastrofiapua päätoimistosta käsin ja ohjaa maailmanlaajuiseen työhön lahjoitettuja varoja hätäapuun. Jehovan todistajien tiedottaja David A. Semonian kertoo: ”Yksikään todistaja ei menettänyt henkeään, mutta ajatuksemme ovat niiden luona, jotka menettivät läheisiään tässä katastrofissa.”

Mediayhteydet:

Kansainvälinen: David A. Semonian, tiedotusosasto, puh. +1 718 560 5000

Bahamasaaret: Maxwell Dean, puh. +1 242 422 6472

Haiti: Daniel Lainé, puh. +509 2813 1560