Siirry sisältöön

9. MARRASKUUTA 2012
YHDYSVALLAT

Hurrikaani Sandy iski Yhdysvaltojen itärannikolle

Hurrikaani Sandy iski Yhdysvaltojen itärannikolle

NEW YORK: 29. lokakuuta 2012 hurrikaani Sandy aiheutti tuhoa monilla alueilla Yhdysvaltojen itärannikolla. Jehovan todistajat ovat auttaneet uskontokuntaansa kuuluvia ja muita hirmumyrskyn uhreja yhteistoiminnassa viranomaisten kanssa.

Niissä osavaltioissa, joihin myrsky iski, asuu noin 200000 todistajaa. Pahimmilla tuhoalueilla ei tiettävästi kuollut yhtään todistajaa mutta kahden kerrotaan loukkaantuneen lievästi. Georgian osavaltiossa puusta irronnut suuri oksa osui erään Jehovan todistajien seurakunnan yhteydessä olevan perheen lapseen, ja tämä sai pahoja vammoja. Tätä raporttia laadittaessa lapsi oli yhä kriittisessä tilassa. Paikalliset todistajat samoin kuin ne kauempana asuvat todistajat, jotka kuulivat tapauksesta median välityksellä, auttoivat perhettä.

Myrsky katkaisi viestintäyhteydet monilla alueilla. Sitä mukaa kuin niitä onnistutaan palauttamaan, saadaan ehkä tarkempaa tietoa mahdollisista tuhoista.

Jehovan todistajien päätoimiston henkilökunnasta kukaan ei kuollut ja vain yksi loukkaantui lievästi. Brooklynissa New Yorkissa sijaitsevat todistajien päätoimiston rakennukset kärsivät melko vähäisiä vaurioita. Tuuli repi kappaleita erään rakennuksen julkisivusta, mutta ne eivät aiheuttaneet vahinkoa kellekään. Pattersonissa ja Wallkillissa sijaitsevissa tiloissa oli sähkökatkoja, ja sähköä tuotettiin tilapäisesti generaattoreilla. Warwickissa generaattorisähköä tarvittiin pitempään. Myrsky häiritsi myös puhelinliikennettä näissä tiloissa.

Raporttien mukaan tulvat ja kova tuuli aiheuttivat pahoja vahinkoja 12:lle Jehovan todistajien valtakunnansalille. Todistajien kodeista 219 vaurioitui pahoin, 169 jossain määrin ja 710 lievästi. Todistajat muodostivat useita hätäapuryhmiä, ja he pyrkivät yhteistyössä paikallisten viranomaisten kanssa huolehtimaan uskonveljiensä ja muiden perustarpeista.

Ennen myrskyä Jehovan todistajien seurakuntia kehotettiin laatimaan evakuointisuunnitelma. Alueelta evakuoitiin yli 1100 todistajaa. Paikalliset todistajat avasivat kotinsa oven niille, jotka jäivät kodittomiksi tai joutuivat olemaan pitkään ilman sähköä.

Todistajat jatkavat avustustyötä niin kauan kuin on tarpeen. ”Olemme syvästi huolissamme kaikista tämän suuronnettomuuden uhreista”, sanoo J. R. Brown Jehovan todistajien päätoimistosta. ”Olemme iloisia, että voimme auttaa muita, etenkin niitä uskonveljiämme, jotka ovat joutuneet kärsimään tämän hirmumyrskyn vuoksi. He ovat ajatuksissamme ja rukouksissamme.”

Mediayhteydet:

J.R. Brown, tiedotusosasto, puh. +1 718 560 5000