Siirry sisältöön

8. SYYSKUUTA 2014
YHDYSVALLAT

Historiallisen oikeudenkäynnin avainhahmo Lillian Gobitas Klose kuollut

Historiallisen oikeudenkäynnin avainhahmo Lillian Gobitas Klose kuollut

NEW YORK. Lillian Gobitas Klose, jonka päätös kieltäytyä lipun tervehtimisestä johti merkittävään oikeudenkäyntiin Yhdysvaltain korkeimmassa oikeudessa, kuoli kotonaan Fayettevillessä Georgian osavaltiossa 22. elokuuta 2014. Hän oli kuollessaan 90-vuotias.

William Henry (vas.), Walter ja Lillian Gobitas sen jälkeen, kun William ja Lillian oli erotettu koulusta vuonna 1935 heidän kieltäydyttyään tervehtimästä lippua.

Lillian Gobitasin vuonna 1935 Minersvillen koululautakunnalle kirjoittama kirje, jossa hän puolusti uskoaan.

Lillian Gobitas ja hänen pikkuveljensä William olivat Jehovan todistajia. Kuultuaan 6. lokakuuta 1935 kansallisen radiolähetyksen, jossa käsiteltiin epäjumalanpalveluksen kieltäviä Raamatun käskyjä, he päättivät, etteivät enää tervehdi lippua. Muutaman viikon kuluttua heidät erotettiin koulusta kantansa vuoksi. Suojellakseen lastensa oikeuksia heidän isänsä Walter valitti asiasta, ja hän voitti jutun paikallisissa oikeusistuimissa. Koululautakunta vetosi korkeimpaan oikeuteen, ja 3. kesäkuuta 1940 jutussa Minersvillen koulupiiri vastaan Gobitis (sukunimi oli kirjoitettu oikeuden pöytäkirjoihin väärin) tuomioistuin teki Gobitaseille epäsuotuisan ratkaisun. Kolme vuotta myöhemmin, Yhdysvaltain lipun päivänä 14. kesäkuuta 1943, korkein oikeus kuitenkin antoi jutussa Länsi-Virginian osavaltion kouluhallitus vastaan Barnette ratkaisun, jonka ansiosta todistajalapset saattoivat palata kouluun, ja kumosi näin vuonna 1940 Gobitasien tapauksessa tekemänsä ratkaisun. Tämä oli ensimmäinen kerta Yhdysvaltojen historiassa, kun korkein oikeus muutti kantaansa näin lyhyessä ajassa.

Lillian Gobitas syntyi Minersvillessä Pennsylvanian osavaltiossa 2. marraskuuta 1923. Hänen vanhempansa olivat Walter ja Ruth Gobitas. Lillian kastettiin Jehovan todistajaksi 14. maaliskuuta 1935. Ollessaan 20-vuotias hän alkoi kertoa toisille Raamatun sanomasta koko ajallaan (todistajat käyttävät nimitystä tienraivaaja), ja vuoden 1946 helmikuusta vuoden 1953 huhtikuuhun hän työskenteli Brooklynissa New Yorkissa Jehovan todistajien päätoimistossa.

Lillian ja hänen miehensä Erwin Klose lähetystyössä Wienissä Itävallassa vuonna 1954.

Vuonna 1951, osallistuessaan Euroopassa pidettyihin Jehovan todistajien konventteihin, Lillian tapasi Jehovan todistajien Saksan-haaratoimistossa Erwin Klosen. He tutustuivat lähemmin Erwinin opiskellessa lähetystyöhön valmentavassa Vartiotornin raamattukoulussa Gileadissa, joka sijaitsi tuolloin South Lansingissa New Yorkin osavaltiossa. Erwin valmistui koulusta vuonna 1952 ja lähti määräalueelleen Wieniin Itävaltaan. Lillian valmistui samasta koulusta helmikuussa 1954.

24. maaliskuuta 1954 Lillian ja Erwin avioituivat Wienissä ja jatkoivat lähetystyötä Itävallassa yhdessä. Saman vuoden lopussa he palasivat Yhdysvaltoihin Erwinin heikentyneen terveyden vuoksi. Hän kärsi yhä sen raa’an kohtelun vaikutuksista, jota hän Jehovan todistajana oli joutunut kokemaan natsien keskitysleirillä. He saivat myöhemmin kaksi lasta, Stephen Paulin ja Judith Deborahin. Vuonna 1967 perhe muutti Riverdaleen Georgian osavaltioon, missä he käyttivät enemmän aikaa raamatulliseen opetustyöhön.

Lilliania jäivät kaipaamaan tytär Judith Klose, sisaret Jeanne Fry ja Grace Reinisch ja veli Paul Gobitas. Hänen miehensä, poikansa Stephen Paul Klose, vanhempansa, veljensä William Gobitas ja sisarensa Joy Yubeta kuolivat ennen häntä.

Mediayhteyshenkilö:

Kansainvälinen: J. R. Brown, tiedotusosasto, puh. +1 718 560 5000