Siirry sisältöön

6. TOUKOKUUTA 2016
YHDYSVALLAT

Jehovan todistajat myivät historiallisen kiinteistön Brooklyn Heightsissa

Jehovan todistajat myivät historiallisen kiinteistön Brooklyn Heightsissa

NEW YORK. Brooklynissä sijaitsevan 124 Columbia Heights -kiinteistön myynti saatiin päätökseen tiistaina 26. huhtikuuta 2016. Tämä pinta-alaltaan yli 14000 neliömetrin asuinrakennus, jonka ylin kerros on vartiotornin muotoinen, sijaitsee Brooklyn Heights Promenade -kävelykadun vieressä. Kiinteistö pantiin myyntiin joulukuussa 2015, ja uusi omistaja valittiin tarjouskilpailun pohjalta.

122-124 Columbia Heights ennen todistajien tekemää remonttia.

Vuosina 1856–1881 alkuperäisessä nelikerroksisessa tiilirakennuksessa asui Henry Ward Beecher, tunnettu orjuudenvastustaja ja Plymouth-kirkon pastori. The New York Times -sanomalehden mukaan ”juuri tässä rakennuksessa presidentti Lincolnin uskotaan tavanneen herra Beecherin hieman ennen vapautusjulistuksen [Emancipation Proclamation] allekirjoittamista”. Todistajat ostivat kiinteistön toukokuussa 1909 ja hankkivat omistukseensa myös viereisiä rakennuksia. Nämä rakennukset ovat osa nykyistä koko korttelin kattavaa 10-kerroksista kiinteistöä.

”124 Columbia Heights on yksi järjestömme merkittävimmistä rakennuksista”, sanoo Jehovan todistajia edustava Richard Devine. ”Sitä on käytetty päätoimistomme henkilökunnan asuintiloina jo vuodesta 1909 lähtien. Vuosina 1929–1957, neljää vuotta lukuun ottamatta, kiinteistössä toimi myös järjestömme WBBR-radioasema, jonka ohjelma koostui muun muassa raamatullisista luennoista.”

Jehovan todistajien WBBR-radioaseman studio 124 Columbia Heightsissä 1950-luvulla.

Vaikka todistajat ovat olleet osa Brooklyn Heightsin yhteisöä yli 100 vuoden ajan, heidän laillinen yhdistyksensä Vartiotornin Raamattu- ja Traktaattiseura perustettiin alun perin 1880-luvulla Alleghenyssä, Pennsylvaniassa (kuuluu nykyään Pittsburghiin). Jehovan todistajien päätoimiston tiedottaja David A. Semonian toteaa: ”Muutto satamakaupunkiin Brooklyniin vuonna 1909 oli tuohon aikaan ratkaisevan tärkeä askel, jotta Raamatun hyvää uutista voitiin levittää tehokkaammin ympäri maailman.”

124 Columbia Heights -kiinteistön myynti liittyy Jehovan todistajien päätoimiston muuttoon. Pian valmistuvat uudet tilat sijaitsevat yli 20 hehtaarin suuruisella maa-alueella Warwickissa, New Yorkin osavaltiossa. ”Muutto uusiin, tarpeitamme paremmin vastaaviin tiloihin on juuri sitä, mitä nyt tarvitsemme. Brooklyn oli kotimme yli vuosisadan ajan, ja Warwick tulee aloittamaan uuden aikakauden”, Semonian lisää.

Mediayhteydet:

David A. Semonian, tiedotusosasto, puh. +1 718 560 5000