Siirry sisältöön

22. TOUKOKUUTA 2017
YHDYSVALLAT

Hyvää palautetta päätoimiston avoimien ovien päivästä

Hyvää palautetta päätoimiston avoimien ovien päivästä

NEW YORK. Lauantaina 29. huhtikuuta 2017 Jehovan todistajat järjestivät uudessa päätoimistossaan Warwickissa avoimien ovien päivän. Vastaavanlainen tilaisuus oli järjestetty myös viikkoa aiemmin. Nyt vieraita tuli vielä enemmän.

Jälkimmäiseen avoimien ovien päivään saapui 468 vierasta eli yli 70 henkeä enemmän kuin edellisenä lauantaina järjestettyyn tilaisuuteen. ”Olemme innoissamme siitä, että niin monia naapureita ja jopa paikallisia viranomaisia tuli kiertokäynnille”, sanoo päätoimiston henkilökuntaan kuuluva Troy Snyder. ”Jotkut lähialueiden asukkaista osallistuivat avoimien ovien tilaisuuteen molempina lauantaina, koska halusivat ensimmäisen käynnin perusteella tulla vielä uudelleen.”

Kahtena perättäisenä lauantaina klo 10–16 järjestetyt avoimien ovien päivät toivat päätoimistoon yhteensä 863 vierailijaa. Troy Snyder jatkaa: ”Mielestämme tilaisuus onnistui erinomaisesti, ja saimme vierailta myönteistä palautetta. Naapurimme ovat aina tervetulleita uudelle vierailulle päätoimistoon ja sen näyttelyihin.”

Ingrid Magar

Yksi avoimien ovien päivään tulleista vieraista oli lähistöllä asuva Ingrid Magar. Uuden päätoimiston alue oli hänelle tuttu jo entuudestaan, sillä hän oli töissä 18 vuoden ajan International Nickel Companyn tutkimuslaboratoriossa, joka sijaitsi tuohon aikaan päätoimiston paikalla. Muistellessaan, miltä alue näytti aiemmin, hän toteaa: ”Olen iloinen tontin uudesta ilmeestä. Kiinteistö oli pitkään poissa käytöstä, ja sen tulevaisuus oli epäselvä. Paikka on kaunis, ja teidän ansiostanne se on nyt entistä viehättävämpi.” Ingrid Magar sanoo: ”Mielestäni te [Jehovan todistajat] olette hyviä naapureita. Olette myötätuntoisia ja lämpimiä ihmisiä, ja te myös välitätte ympäristöstä ja paikallisesta yhteisöstä. Minusta olemme hyvin onnekkaita, kun olemme saaneet teidät naapureiksemme.”

William Hoppe

Eräs toinen vieras oli insinööri William Hoppe, joka työskenteli Warwickin kaupungin puolesta rakennusprojektin tarkastajana hankkeen kahden viimeisen vuoden aikana. Hän sanoo: ”Oli selvää, että todistajat halusivat toteuttaa rakennushankkeensa mahdollisimman hyvin. – – Se todella näkyy työn laadussa.” Hän lisää: ”Oli vaikuttavaa nähdä, miten paljon todistajat kiinnittivät rakennusprojektissaan huomiota ympäristöön ja luonnon hyvinvointiin. Mielestäni koko projekti oli suunniteltu ja toteutettu erittäin ympäristötietoisesti, ja siksi se on hyvä malli kaikille tuleville rakennushankkeille.”

Mediayhteydet:

David A. Semonian, tiedotusosasto, puh. +18455243000