Pohjimmiltaan vastaus on se, että Jehovan todistajat kieltäytyvät verestä. Uskomme lujasti, että Jumalan laki verestä ei kaipaa kulloistenkin mielipiteiden sanelemia uudistuksia. Uusia kysymyksiä herää kuitenkin siksi, että veri voidaan nykyään jakaa neljään peruskomponenttiin ja niistä voidaan erottaa vielä pieniä aineosia eli fraktioita. Miettiessään kantaansa näihin kristityn tulee punnita muitakin näkökohtia kuin mahdollisia lääketieteellisiä hyötyjä ja riskejä. Keskeistä hänelle tulisi olla se, mitä Raamattu sanoo ja miten asia saattaa vaikuttaa hänen suhteeseensa Kaikkivaltiaaseen Jumalaan.

Avainkysymykset ovat suhteellisen yksinkertaisia. Raamatullisen, historiallisen ja lääketieteellisen taustatiedon tarkasteleminen auttaa ymmärtämään, miksi näin on.

Jehova Jumala sanoi kaikkien ihmisten yhteiselle esi-isälle Nooalle, että verta tuli pitää aivan erityisessä arvossa (1. Mooseksen kirja 9:3, 4). Sittemmin veren pyhyys heijastui laeista, jotka Jumala antoi Israelille: ”Kuka tahansa Israelin huoneen mies tai – – muukalaisasukas, joka syö verta, millaista hyvänsä, sitä sielua vastaan, joka verta syö, minä käännän kasvoni.” Jos israelilainen kieltäytyi mukautumasta Jumalan lakiin, hän saattoi saastuttaa toiset, joten Jumala lisäsi: ”Minä karsin hänet pois kansansa keskuudesta.” (3. Mooseksen kirja 17:10.) Myöhemmin apostolit ja vanhimmat säätivät Jerusalemissa pidetyssä kokouksessa, että meidän tulee ’karttaa verta’. Se on yhtä tärkeää kuin sukupuolisen moraalittomuuden ja epäjumalanpalveluksen karttaminen. (Apostolien teot 15:28, 29.)

Mitä tuo ’karttaminen’ merkitsi siihen aikaan? Kristityt eivät juoneet eivätkä syöneet verta, oli se sitten tuoretta tai hyytynyttä, eivätkä syöneet sellaisen eläimen lihaa, jonka verta ei ollut vuodatettu pois. He kieltäytyivät myös ruoista, joihin oli lisätty verta, kuten verimakkaroista. Veren ottaminen elimistöön jollakin näistä tavoista oli Jumalan lain rikkomista. (1. Samuelin kirja 14:32, 33.)

Useimpia senaikaisia ihmisiä ei veren nauttiminen häirinnyt lainkaan, kuten ilmenee 100- ja 200-luvulta peräisin olevista Tertullianuksen kirjoituksista. Vastatessaan vääriin syytöksiin, joiden mukaan kristityt nauttivat verta, Tertullianus mainitsi heimoja, jotka vahvistivat sopimuksia maistamalla verta. Lisäksi hän mainitsi, että ”kun areenalla on näytäntö, – – [jotkut] ovat ahneesti keränneet rikollisten tuoretta verta – – parantaakseen kaatumatautinsa”.

Vaikka jotkut roomalaiset toimivat näin terveyssyistä, kristittyjen oli väärin noudattaa noita tapoja: ”Emme sisällytä edes eläinten verta tavalliseen ruokavalioomme”, kirjoitti Tertullianus. Roomalaiset koettelivat todellisten kristittyjen nuhteettomuutta verta sisältävillä ruoilla. Tertullianus jatkoi: ”Kysyn teiltä nyt, mitä se sellainen on, että vaikka tiedätte – – [kristittyjen] varmasti torjuvan kauhuissaan eläinten veren, oletatte heidän ahnehtivan ihmisen verta?”

Nykyään harva ajattelee, että Kaikkivaltiaan Jumalan lait liittyvät asiaan, jos lääkäri ehdottaa heille veren ottamista. Jehovan todistajat haluavat ilman muuta elää ja pysyä hengissä, mutta olemme velvollisia noudattamaan Jehovan lakia verestä. Mitä tämä merkitsee nykyisten lääketieteellisten hoitojen valossa?

Kun kokoveren siirrot yleistyivät toisen maailmansodan jälkeen, Jehovan todistajat näkivät, että ne olivat vastoin Jumalan lakia, ja näin uskomme yhä. Lääketiede on kuitenkin muuttunut ajan myötä. Nykyään verensiirroissa ei yleensä anneta kokoverta, vaan jotakin sen peruskomponenttia: 1) punasoluja, 2) valkosoluja, 3) verihiutaleita tai 4) plasmaa (seerumia), joka on veren nestemäinen osa. Sen mukaan, mikä potilaan tila on, lääkärit voivat määrätä hänelle jotakin niistä. Näiden veren pääosien siirto mahdollistaa sen, että yksi veriyksikkö voidaan jakaa useamman potilaan kesken. Jehovan todistajien kanta on se, että kokoveren tai minkä tahansa noiden neljän peruskomponentin ottaminen on vastoin Jumalan lakia. On merkittävää, että tässä Raamattuun perustuvassa kannassa pysyminen on suojellut heitä monilta sairauksilta, muun muassa maksatulehduksilta ja aidsilta, jotka voivat tarttua veren välityksellä.

Koska veri voidaan jakaa vielä pienempiin aineosiin kuin nuo peruskomponentit, herää kuitenkin kysymys, miten näitä veren peruskomponenteista johdettuja fraktioita käytetään ja mitä kristityn tulisi ottaa huomioon miettiessään kantaansa niihin.

Veri on monen aineen yhdistelmä. Jopa plasmassa, josta 90 prosenttia on vettä, on lukemattomia hormoneja, epäorgaanisia suoloja, entsyymejä ja ravintoaineita, kuten mineraaleja ja sokeria. Siinä on myös proteiineja, esimerkiksi albumiinia, hyytymistekijöitä ja sairauksien vasta-aineita. Monia proteiineja erotetaan ja otetaan käyttöön. Esimerkiksi verenvuototautipotilaille on annettu hyytymistekijä VIII:aa. Tai jos joku on altistunut tietyille sairauksille, lääkärit saattavat määrätä hänelle ruiskeina gammaglobuliinia, jota on erotettu noille sairauksille vastustuskykyisten ihmisten veriplasmasta. Lääketiede käyttää muitakin plasman proteiineja, mutta edellä mainittu havainnollistaa, miten veren peruskomponentista (plasmasta) saadaan vielä pienempiä aineosia. a

Aivan kuten veriplasmasta saadaan erilaisia pieniä aineosia, muistakin veren peruskomponenteista (punasoluista, valkosoluista ja verihiutaleista) voidaan erottaa pienempiä osia. Esimerkiksi valkosoluista saadaan interferoneja ja interleukiineja, joita käytetään eräiden virusinfektioiden ja syöpien hoidossa. Verihiutaleista voidaan erottaa muuan haavoja parantava tekijä. Ja tulossa on lisää lääkkeitä, jotka ainakin valmistuksen alkuvaiheessa sisältävät verikomponenteista otettuja aineita. Näissä hoidoissa ei ole kyse noiden peruskomponenttien siirroista; hoidoissa käytetään yleensä komponenttien aineosia. Tulisiko kristityn hyväksyä näiden pienten aineosien käyttö lääkärinhoidossa? Emme voi sanoa sitä. Raamattu ei anna asiasta yksityiskohtia, joten kristityn täytyy ratkaista asia omantuntonsa mukaan Jumalan edessä.

Jotkut kieltäytyvät kaikista verestä johdetuista aineista, myös pienistä aineosista, joiden tarkoitus on antaa väliaikainen passiivinen immuniteetti. He ymmärtävät Jumalan käskyn ’karttaa verta’ tällä tavalla. Heidän ratkaisuunsa vaikuttaa se Jumalan Israelille antaman lain vaatimus, että eläimestä poistettu veri tuli ’vuodattaa maahan’ (5. Mooseksen kirja 12:22–24). Miten tämä liittyy asiaan? Jotta esimerkiksi gammaglobuliinia ja vereen perustuvia hyytymistekijöitä voitaisiin valmistaa, veri täytyy kerätä talteen ja käsitellä. Sen vuoksi jotkut kristityt kieltäytyvät sellaisista valmisteista aivan kuten he kieltäytyvät kokoveren tai sen neljän pääkomponentin siirroistakin. Heidän vilpitöntä, omaantuntoon perustuvaa kantaansa tulee kunnioittaa.

Toiset kristityt tekevät erilaisen ratkaisun. Hekin kieltäytyvät kokoveren, punasolujen, valkosolujen, verihiutaleiden ja plasman siirroista. He saattavat kuitenkin antaa lääkärin hoitaa heitä pääkomponenteista erotetulla aineosalla. Vielä tämänkin suhteen saattaa ilmetä eroja. Joku kristitty voi hyväksyä gammaglobuliiniruiskeen mutta ei kenties ruisketta, joka sisältää jotakin puna- tai valkosoluista erotettua ainetta. Minkä yleisperiaatteiden pohjalta jotkut kristityt voisivat tulla siihen tulokseen, että he voivat hyväksyä veren pienet aineosat?

Lukijoiden kysymyksiä -palstalla Vartiotornissa 1.6.1990 sanottiin, että raskaana olevan naisen verestä siirtyy plasman proteiineja – sen pieniä aineosia – sikiön erilliseen verenkiertoon. Äiti siis välittää lapselleen immunoglobuliineja, jotka antavat sille tärkeää vastustuskykyä. Kun sikiön punasolujen normaali elinkaari sen erillisessä verenkierrossa päättyy, noiden solujen happea kuljettava osa hajaantuu. Osa siitä muuttuu bilirubiiniksi, joka kulkee istukan läpi äidin elimistöön ja poistuu hänen kuona-aineidensa mukana. Jotkut kristityt saattavat tulla siihen tulokseen, että he voivat hyväksyä veren plasmasta tai soluista johdetun pienen aineosan ottamisen, koska veren pieniä aineosia voi siirtyä ihmisestä toiseen tuossa luonnollisessa tapahtumassa.

Tarkoittavatko näkemysten ja omaantuntoon perustuvien ratkaisujen mahdolliset erot sitä, että tällä kysymyksellä ei ole kovin suurta merkitystä? Ei. Asia on vakava. Se on kuitenkin pohjimmiltaan yksinkertainen. Edellä sanottu osoittaa, että Jehovan todistajat kieltäytyvät sekä kokoveren että sen pääkomponenttien siirroista. Raamattu käskee kristittyjä ’karttamaan epäjumalille uhrattua ja verta sekä haureutta’ (Apostolien teot 15:29). Kunkin kristityn täytyy pohtia asiaa huolellisesti ja rukouksen hengessä ja päättää sitten omantuntonsa mukaan omasta suhtautumisestaan noiden pääkomponenttien pieniin aineosiin, fraktioihin.

Monet ihmiset hyväksyisivät auliisti minkä tahansa hoidon, josta näyttäisi olevan välitöntä hyötyä, jopa sellaisen hoidon, johon liittyy tunnettuja terveysriskejä, kuten liittyy verivalmisteisiin. Vilpitön kristitty pyrkii kuitenkin saamaan laajemman ja tasapainoisemman näkemyksen ja ottaa huomioon muutakin kuin fyysiset näkökohdat. Jehovan todistajat arvostavat laadukasta lääkärinhoitoa, ja he punnitsevat kaikkien hoitojen riskien ja hyötyjen suhdetta. Mutta kun kyseessä ovat verestä johdetut valmisteet, he punnitsevat huolellisesti Jumalan sanaa ja henkilökohtaista suhdettaan Elämänantajaamme (Psalmit 36:9).

Kristitylle on suuri siunaus tuntea samanlaista luottamusta kuin psalmista, joka kirjoitti: ”Jehova Jumala on aurinko ja kilpi, hän antaa suosiota ja kunniaa. Jehova ei pidätä moitteettomasti vaeltavilta mitään hyvää. Oi – – Jehova, onnellinen on se ihminen, joka sinuun luottaa.” (Psalmit 84:11, 12.)